6-7.9.2019 Suojaavat ja satuttavat salaisuudet
SUHTEESSA ELÄVÄT KUVAT
Suojaavat ja satuttavat salaisuudet
Suhteessa Elävät Kuvat -seminaari paneutuu pari- ja perhesuhteiden maailmaan elokuvien ja psykoanalyyttisen teorian avulla. Kaksipäiväinen seminaari tarjoaa mahdollisuuden yhteisiin elokuvakokemuksiin sekä niiden kautta avautuviin pari-ja perhesuhteiden dynamiikan ja teemojen tutkimiseen. Suomalaiset psykoanalyyttiset paripsykoterapeutit tuovat luennoissaan elokuvien teemat tämän päivän pari- ja perhesuhteiden ja niiden hoidon todellisuuteen. Ohjelman tauoilla osallistujilla on mahdollisuus esitellä omien työ- ja koulutusyhteisöjensä toimintaa, tulevia koulutuksia ja myydä julkaisujaan. Iltamissa nautitaan yhdessäolosta, hyvästä ruuasta ja musiikista. Vapaamuotoista yhdessäoloa ja tanssia tahdittaa Kevyesti keskellä päivää- yhtye. Iltamat päättyvät klo 22.00. Lauantaina elokuvien ja luentojen jälkeen seminaarin päättää paneelikeskustelu.
Vuoden 2019 seminaarissa tutkitaan salaisuuksien, salaamisen ja suojautumisen dynamiikkaa sekä niiden vaikutuksia yksilön sisäisessä maailmassa ja läheisissä ihmissuhteissa. Salaisuuksien syntymistä, säilymistä ja säilyttämistä sekä purkautumista ja purkamista lähestytään ajallisessa jatkumossa menneistä tuleviin sukupolviin, erilaisina salaisuustyyppeinä sekä salaisuuksiin liittyvien tunteiden näkökulmista.
PERJANTAI 6.9.2019
9.00 Ilmoittautuminen
9.30 - 10.00 Seminaarin avaus: Sanna Aavaluoma
10.00 - 12.05 Perhe August, Osage County (John Wells 2013) 121min
12.05 - 13.05 Lounas (omakustanteinen)
13.05 - 14.00 Luento: Ylisukupolviset salaisuudet
14.00 - 14.15 Tauko
14.15 - 15.50 45 vuotta (Andrew Haigh 2015) 91min
15.50 - 16.10 Kahvi + pulla
16.10 - 17.10 Luento: Suhteelta kätketyt salaisuudet
17.15 ILTAMAT
Tervetuliaismaljat
Tutustumista esittelypöytiin
18.00 Buffet-illallinen
Iltamaohjelmaa
19.30 Orkesterina Kevyesti keskellä päivää
22.00 Iltamat päättyvät
LAUANTAI 7.9.2019
9.00 - 10.40 Salaisuuksien illallinen (Paolo Genovese 2016) 97min
10.40 - 11.25 Luento: Yksityisyys, avoimuus ja salaaminen suhteissa
11.25 - 12.25 Lounas (omakustanteinen)
12.25 - 14.25 The Dinner (Oren Moverman 2017) 120 min
14.25 - 14.45 Kahvi ja pulla
14.45 - 15.30 Luento: Paljastumisen ja paljastamisen pelko
15.30 - 17.00 Paneelikeskustelu: Salaisuuksien purkautuminen ja purkaminen
17.00 Päätössanat ja seminaarin 2020 esittely
Luennoitsijoina ja paneelikeskustelijoina
- Sanna Aavaluoma, perhepsykoterapeutti vet, psykoanalyyttinen paripsykoterapeutti
- Sauli Airikka, perhepsykoterapeutti vet, psykoanalyyttinen paripsykoterapeutti
- Anne Anttonen, psykoanalyyttinen paripsykoterapeutti, tunnekeskeinen paripsykoterapeutti
- Jaana Lähteensuo, psykoanalyyttinen yksilö- ja paripsykoterapeutti
- Jussi Kotkavirta, psykoanalyytikko
- Sirkku Suontausta-Kyläinpää, koululääkäri, perheterapeutti
Seminaaripaikka
Suomen Elokuvasäätiön Auditorio Kino K-13 (Kanavakatu 12, Helsinki). Raitiovaunujen 4 ja 5 Kruunuvuorenkadulla sijaitseva Kauppiaankadun pysäkki on lähinnä. Kaikki seminaariin sisältyvät ohjelmat sijoittuvat samaan rakennukseen.
Osallistumismaksut (sis.alv):
TARJOUS!
Ilmoittautuessasi yhdessä toisen henkilön kanssa yhteishinta kahdelta 600€
15.4.2019 mennessä 300€
16.4.2019 alkaen seminaarin hinta on 320€
Yhden päivän osallistuminen 200€
Seminaarimaksu sisältää ohjelmaan kuuluvat elokuvat, luennot, seminaarilehden, iltapäiväkahvit + leivonnaiset molempina päivinä, perjantain iltamissa tervetuliaismaljan, buffet-illallisen ja orkesterin. Tarjolla 10 pientä esittelypöytää. Varaa omasi ilmoittautumisen yhteydessä.
Pääsyliput myydään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautumiset sähköpostitse elavatkuvat(at)suhteessa.fi Ilmoittautuessasi kirjoita viestiin osallistujan / osallistujien nimet, sähköpostiosoitteet ja puhelinnumerot sekä tarkat laskutustiedot. Ilmoittautuneille lähetetään lasku annettuun laskutusosoitteeseen. Ilmoittautuminen on sitova. Osallistumisesteen ilmaantuessa osallistujaa voi vaihtaa.
LATAA JA TULOSTA SEMINAARILEHTI 2019 Suojaavat ja satuttavat salaisuudet