Aikuisten poika

Juha Lehtolan ohjaama elokuva Aikuisten poika vuodelta 2014 on riipaiseva kertomus lapsuuden osittaisesta päättymisestä, orvoksi jäävästä pojasta ja hänen ympärillään olevista aikuisista, jotka kietoutuvat osin sattumalta osaksi hänen elämäänsä. Elokuva on hieno kuvaus psyykkisestä traumasta, psyykkisistä puolustusmekanismeista ja lapsen surureaktioista, joita aikuisten on usein vaikea tavoittaa.

Yksitoistavuotias Oliver saa kesken koulupäivän kuulla vanhempiensa kuolleen autokolarissa. Hän on vielä kehittyvä lapsi, joka menettää samanaikaisesti tärkeimmät kiintymyssuhteensa. Kuka silloin voi muodostua turvalliseksi, Oliverin hädän ja tuskan näkeväksi aikuiseksi? Uutiset vastaanottaneen Oliverin ulkoinen olemus on tyynen rauhallinen mutta hänen sisällään käynnistyy sietämätön kaaos. Oliver tarttuu tuttuun ja turvalliseen, hyviä muistoja sisältävään paikkaan. Hän lähtee koulusta Särkänniemeen, jonka vauhdikkaissa laitteissa hän voi kääntää kauhuntunteensa päinvastaiseen riemuun. Järkytyksen tilassa ruokahalu joko katoaa tai ruoka tuo turvaa ja lohtua. Oliver tilaa itselleen kenties perheen tavallisen tilauksen: "…vohvelit, popparit, hampurilainen, ranskalaiset, pehmis, jäinen juoma ja kahvi. " Laitteiden pyörryttävä vauhti suojelee, se estää pysähtymästä ymmärtämään mitä on tapahtunut. Pimenevässä illassa kotiin palaavaa Oliveria odottaa onnettomuuspaikalle tuodut kynttilät ja kukat, poliisit ja kotiin tulleet mummi ja äidin sisarukset. Oliver tervehtii murtuneita ja järkyttyneitä läheisiään todeten pakastimesta löytyvän pullaa vieraille ja varmistaa, ettei hänelle luvattuja synttäribileitä peruuteta.

Psyykkiset puolustusmekanismit eli defenssit ovat psyykkisen kehityksen myötä kehittyviä, pääosin tiedostamattomia tunteiden ja tiedonkäsittelyn keinoja, joiden avulla aivot ristiriitatilanteissa säätelevät mielen sisäistä tasapainoa muuttamalla ulkoisia tai mielen sisäisiä realiteetteja. (Lönnqvist 2017) Ne aktivoituvat tiedostamatta ahdistavissa tilanteissa ja suojaavat epämiellyttävän tai sietämättömän todellisuuden kohtaamiselta. Psyykkisen kehityksen vaiheiden mukaan käytössä olevia puolustusmekanismeja kutsutaan psykoottisiksi, kehittymättömiksi, neuroottisiksi tai kypsiksi. Järkyttävän tapahtuman jälkeen on normaalia kieltää tapahtunut, sillä sen ymmärtäminen olisi kestämätöntä.

Traumalla tarkoitetaan yksilön olomassaolon jatkuvuutta tai koskemattomuutta uhkaavaa tapahtumaa tai tapahtumien sarjaa, joka ylittää hänen sieto- ja käsittelykykynsä. Traumanyksilölliset vaikutukset ovat riippuvaisialapsen iästä ja kehitysvaiheesta sekä lapsen yksilöllisistä riski- ja haavoittuvuustekijöistä. Pienen lapsen kyky hallita traumaan liittyvää stressiä on monin tavoin kehittymätön sekä kehon että mielen tasoilla. Mitä pienempi lapsi on, sitä alttiimpi hän on traumatisoitumiselle. Akuuteissa stressitilanteissa oireet alkavat saman tien ja kestävät tyypillisesti muutamia päiviä. Trauman tunnusmerkkejä ovat taistelu, pako, jähmettyminen tai täydellinen alistuminen tilanteeseen. Tämä voi näkyä shokkitilana, epätodellisuuden tunteena, pelkona tai aggressiona. Akuutissa traumassa aistihavainnotkin voivat vääristyä. Tunnetasolla traumaan liittyy keinottomuutta ja haavoittuvuutta sekä avuttomuuden ja syyllisyyden kokemuksia. Kehollisesti trauma koetaan jännittyneisyytenä, uniongelmina, säpsähtelynä sekä rentoutumisen vaikeutena. (Korhonen 2021)

Oliver on sekä jo, mutta myös vasta yksitoistavuotias. Hän on sisäistänyt vanhempansa turvan lähteenä, mutta tulee vielä pitkään tarvitsemaan konkreettista aikuisten huolenpitoa, läsnäoloa, lohtua, opastusta ja kannustusta. Oliverin onneksi on olemassa äidin äiti, josta tulee hänen huoltajansa ja joka muuttaa asumaan Oliverin tuttuun omaan kotiin. Näin Oliver säästyy lisämuutoksilta, joita muutto hänen elämäänsä toisi. Hän saa edelleen asua kodissa, joka on täynnä muistoja isästä, äidistä ja heistä perheenä. Hän saa jatkaa tutussa koulussa ja elää arkea tutun ihmisen kanssa. Oman lapsensa menettänyt ja uudesta vastuustaan hämmentynyt mummi on kuitenkin sulkeutunut omaan suruunsa, eikä hänellä ole keinoja tai voimia nähdä Oliverin tarpeita. Mummi uskoo ajan ja arjen parantavan, häntä itseään suojaa vielä käytännön asioiden hoitaminen. Terapia on hänen mielestään huuhaata. Hän ei mene Oliverin kanssa vanhempien haudalle - eihän siellä ole ketään, sanoo mummi.

Oliverin ympärillä on joukko aikuisia, joista osa tietää tapahtuneesta. Joistakin heistä tulee merkittävä osa Oliverin elämää, selviytymistä ja surutyötä. Opettajat ovat järkyttyneitä ja pyrkivät huomioimaan Oliveria, mutta kokevat suurta hämmennystä pojan ollessa koulussa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Muut lapset kuiskuttelevat Oliverin tullessa paikalle tai nimittelevät häntä orvoksi, jonka isä ajoi ylinopeutta ja tappoi äidin. Oliver peittää korvansa käsillään ja kieltäytyy kuuntelemasta. Hän takertuu pakonomaisesti ajatukseen isästä huolellisena, "omaa ajoa ajavana" ja haluaa selvittää syyn vanhempien onnettomuudelle. Vanhempiensa ainoana lapsena Oliver on tottunut viettämään aikaa ja keskustelemaan aikuisten kanssa. Hän viljelee pikkuvanhoja kommentteja, joiden avulla myös yrittää vakuuttaa itselleen asioiden järjestymisen ja säilyttää illuusion asioiden hallinnasta.

Oliverin vanhempien kuolonkolarissa auto törmäsi kodin lähellä olevaan vanhaan elokuvateatteriin. Elokuvateatterin omistajat, kaksi ikääntynyttä miestä, Jaakko ja Rafu tarjoavat Oliverille mahdollisuuden paeta todellisuutta elokuvateatterin mystiseen maailmaan. Aluksi Oliver esittäytyy miehille Reiskana ja keksii tarinoita ja selityksiä vanhemmistaan. Jaakko ja Rafu eivät painosta Oliveria, vaikka vähitellen yhdistävät pieniä yksityiskohtia tapahtumista Oliveriin. Elokuvateatterin suojassa Oliver voi vähitellen alkaa ajatella tapahtunutta, rakentaa kohtalostaan uutta tarinaa ja lopulta kertoa Jaakolle ja Rafulle todellisen henkilöllisyytensä ja vanhempiensa kuolemasta. Totuuden ääneen sanominen, vaikka suljetun oven takaa suojasta, on ensimmäinen askel kohti surun kivun kokemista.

Konkurssin myötä työttömäksi ja asunnottomaksi jäänyt Joonas asuu elokuvateatterirakennuksen kattovarastossa. Oliver liimautuu Joonakseen, joka aluksi on ärsyyntynyt pojan käytöksestä. Oliver saa Joonakselta ajatteluapua kolariin ja mahdolliseen isän ajamaan ylinopeuteen liittyvissä kysymyksissä. Joonaksen epärealistiset ajatukset rekonstruoida onnettomuus antavat Oliverille edelleen mahdollisuuden järkeillä tilannetta. Oliver saa suostuteltua Joonaksen kuljettamaan häntä jalkapallotreeneihin, joissa Joonasta luullaan hänen isäkseen. Vähitellen Joonaksen ja Oliverin suhde tiivistyy ja syvenee. Joonas saa merkittävän roolin isän menetyksen käsittelyssä ja ikävän vastaanottajana. Myös Joonas saa mahdollisuuden kasvaa turvallisena aikuisena.

Surutyö on menetyksen hyväksymistä pieninä palasina, vähitellen. Hautajaisista Oliver selviytyy laskemalla leikkiä. Papin heittäessä hiekkaa arkkujen päälle Oliver sanoo "Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku". Muistotilaisuuden jälkeisenä yönä mummi herää Oliverin raivokkaaseen ja lohduttomaan huutoon. Oliver saa sanottua kielletyn ajatuksen: "Sun olis pitänyt kuolla eikä niitten!". Yön hiljaisuudessa Oliver voi ottaa hiukan lohtua vastaan mummiltaan. Vähitellen koettavien tunteiden kirjo laajenee. Oliver on kateellinen muille lapsille, jotka tulevat jalkapallopeleihin isiensä kanssa tai kertovat isiensä saavutuksista. Hän tunnistaa pelkäävänsä, vaikka ei osaa sanoa mitä pelkää. Hän kokee murskaavaa syyllisyyttä vanhempiensa kuolemasta ja ajattelee, ettei syntymäpäiviä ole sopivaa juhlia suruaikana. Vähitellen menetyksen kokeminen tulee hetkittäin mahdolliseksi. Oliver haluaa säilyttää isänsä paidan, sen myötä osan isästä itsellään.

Oliverin ikäisellä lapsella ei vielä ole kykyä ajatella tapahtumia itsestään riippumattomina asioina. Hän ajattelee tapahtumia itsensä kautta ja ajattelee aiheuttaneensa vanhempien kiireen viivyttämällä heidän lähtöään onnettomuusaamuna. Oliver ei uskalla katsoa onnettomuustutkintalautakunnan raporttia itse, vaan pyytää Joonasta apuun. Oliver alkaa käydä kauppaa Jumalan kanssa ja hokee kuin mantraa "ei ajanut ylinopeutta, ei ajanut ylinopeutta…" toivoen sen vaikuttavan paperissa olevaan tekstiin. Joonas ei henno kertoa totuutta vaan "lukee" Oliverin haluaman version totuudesta. Kun Oliver myöhemmin kesällä saa raportit käsiinsä, hän ei voi enää kieltää totuutta. Suuressa tunnekuohussa itkevä Oliver lähtee ajamaan Joonaksen autolla suin päin – onneksi vähäliikenteisellä tiellä. Vaikka Oliver ei sitä ääneen sano, hän mahdollisesti ajattelee mahdollisesti itsekin kuolevansa ja pääsevänsä vanhempiensa luo. Puuhun törmänneen auton sisältä Joonas löytää Oliverin, joka vielä hetken yrittää pitää kiinni selviytymisroolistaan ja sanoo lähtevänsä kotiin. Joonaksen lujassa mutta lempeässä sylissä suojat murtuvat, Oliver sopertaa olevansa "väsy" ja nukahtaa.

Kesän päättyessä Oliver ja Joonas ovat molemmat paremmassa tasapainossa, vähitellen hyväksyen todellisuuden. Joonas on päästänyt irti epärealistisista odotuksistaan suhteessa Katriin, jonka odotti kuuden vuoden ajan jättävän miehensä ja perheensä. Hän on aloittanut uudessa työssä ja ihastunut uuteen naiseen. Oliver asuu mummin kanssa ja aloittaa uuden kouluvuoden kaksitoistavuotiaana. Elämä jatkuu. Oliver tulee kantamaan surua tapahtumista koko elämänsä. Lähivuodet ja järjestettävä apu vaikuttavat siihen, miten kaikki vaikuttaa hänen tulevaisuuteensa ja läheisiin suhteisiin aikuisena. Lue vanhempien lapsena menettämisestä lisää elokuvakirjoituksesta "All of us strangers".

Sanna Aavaluoma

Rooleissa:

• Oliver Santala Esa Nikkilä

• Oliverin äiti Liisa Mustonen

• Oliverin isä Petteri Summanen

• Joonas Varala Kari Hietalahti

• Katri Maria Heiskanen

• Mikael Tommi Korpela

• Isoäiti Annukka Susanna Haavisto

• Jaakko Esko Salminen

• Rafu Sulevi Peltola

Lähteet:

1. Korhonen Laura (2021) Traumatisaatio ja traumaperäiset häiriöt. Teoksessa Sinkkonen Jari ja Korhonen Laura. Pulassa lapsen kanssa. Kustannus oy Duodecim. https://www.terveyskirjasto.fi/pla00031 

2. Lönnqvust Jouko (2017) Mielenterveyden häiriöiden diagnostiikka ja luokittelu. Teoksessa Lönnqvist, Henriksson, Marttunen, Partonen (toim.) Psykiatria. Kustannus oy Duodecim.