Elämä on juhla

Syyskuussa elokuvateattereissa ensi-iltansa saava Ulla Heikkilän käsikirjoittama ja ohjaama elokuva Elämä on juhla on saaristojuhannukseen sijoittuva kertomus täyttymättömistä unelmista, haaveista ja vaikeudesta kohdata menetyksiä. Elokuva haastaa katsojan kysymään itseltään: Mikä tekee elämästä juhlan? Mikä tekee onnelliseksi? Mitä on olla onnellinen? Tässä kirjoituksessa pohdin kolmea ihmismielen ja omasta elämästä vastuun ottamisen kyvyn kannalta tärkeää ilmiötä - uhkaa, suojautumista ja symbolista äidinmurhaa elokuvassa nähtävien metaforien kautta.

Eerolan perheeseen kuuluvat isoäiti Marjukka, isä Otso, äiti Hannele sekä tyttäret Selma ja Eeva. Otson kolmannen ravintolakonkurssin jälkeen perheellä ei ollut enää varaa asua Helsingissä. Vaikea tilanne ratkaistiin muuttamalla Otson äidin luo Nauvoon. Otso on masentunut ja elämänhalunsa menettänyt mies, jolta arjen asiat näyttävät valuvan käsistä. Hänen vaimonsa Hannele on väsynyt miehensä väsymykseen ja etsii elämäänsä uutta sisältöä kiihkeästä suhteesta työnantajaansa Kariin. Hannelen ja Otson esikoistytär Selma on tympääntynyt pienen kunnan elämään ja haikailee muutosta omilleen ja paluusta kaupunkiin. Perheen kuopus Eeva on vielä lapsekas, isosiskoaan samaan aikaan rakastava ja vihaava tyttö. Kyläyhteisöön kuuluvat myös hulppeassa talossa vaimonsa kanssa asuva Hannelen työnantaja Kari, purjeveneessä asuva yhden levyn tehnyt, entinen Idols-tähti Samppa sekä hänen poikansa Arttu, joka saapuu juhannuksen viettoon isänsä luo.

Äidinmurha (Agatha Christien kirja "Hänet täytyy tappaa")

Kun Otso huomaa äitinsä lukevan Agatha Christien dekkaria, hän paljastaa äidilleen lukeneensa nuorena saman kirjailijan teoksen "Hänet täytyy tappaa". Kirjan kansikuvan nainen muistutti äitiä ja aiheutti moneksi vuodeksi pakkoajatuksia äidin tappamisesta. Kuulemastaan hämmentyneenä Marjukka poistuu paikalta.

Äidinmurha on psykoanalyyttinen käsite, jolla viitataan jokaiselle ihmiselle symbolisena tapahtumana välttämättömään äidistä irtaantumiseen ja itsenäistymiseen. Se merkitsee kykyä sanoa "Ei" äidin tahdolle - psyykkisen rajan vetämistä itsen ja äidin välille. Aggressio ja äidinmurha ovat tarpeen myös oidipaalisessa kilpailussa, murrosiässä itsenäistyessä ja seksuaalisuuden haltuunotossa. Symbolinen äidinmurha mahdollistaa rakkauden äitiin säilymisen. (Reenkola 2016).

Otso ei ole itsenäistynyt äidistään. Omien unelmiensa tuhouduttua ja epäonnistuttuaan yrittäjänä hän palasi takaisin äitinsä luo – tuoden lapsuudenkotiinsa myös perheensä. Äidin luona Otso ei saa kiinni omasta voimastaan. Hän makaa päivästä toiseen voimattomana, kuin sulautuneena osaksi sohvaa. Hannelen kanssa sovitut asiat putoavat hänen mielestään eikä hän jaksa osallistua yhteisiin juhannusjuhliin. Otson puolesta juhannuksen voisi peruuttaa ja hänen itsensä olisi parempi kuolla. Irrottautuminen tai irti päästäminen ei ole helppoa Marjukallekaan. Hän toteaa miniälleen poikansa aina olleen vähän erikoinen ja on silminnähden tyytyväinen saadessaan illastaa juhannusta kaksin poikansa kanssa, kun Hannele ja tytöt lähtevät juhliin. Valitettavasti Otson tilanne vaikuttaa myös hänen lapsiinsa. Selma, joka kaipaisi vanhemmiltaan elämänuskoa ja luottamusta tulevaan, on katkera ja elämäänsä tyytymätön. Eeva puuhailee itsekseen ja koettaa olla vaivaamatta aikuisia.

Uhka (susi)

Elämään kuuluu monenlaisia vaaroja ja uhkia, joista osa vaanii ulkoisessa, osa mielen sisäisessä todellisuudessamme. Eerolan pihapiiriin ilmestyy susi. Otso vastaa tyttärensä Eevan kysymyksiin susista niiden joutuneen ennakkoluulojen ja pelkojen kohteeksi, mutta olevan todellisuudessa harmittomia. Kuullessaan suden liikkuneen pihapiirissä Otson kanta muuttuu ja hän alkaa rakentaa pihaansa suoja-aitaa ja vaania sutta ladattu ase käsissään. Elokuvan keskeiset hahmot leikkivät vaarallisilla asioilla ja kieltäytyvät kohtaamasta sisäisiä petojaan. Otso yrittää eliminoida uhan ja Hannelen järkytykseksi miettii uuden ravintolan perustamista. Päättyneen menestyksen jälkeen Samppa etsii huuman tunnetta alkoholilla ja ekstaasilla, jota myy myös kavereilleen. Kahden parin uhkana on yhteisen menetyksen kohtaamisen pelottavuus. Otso ja Hannele sekä Kari ja Titta ovat molemmat kokeneet menetyksen, jonka surua eivät voi jakaa yhdessä. Otso on vaipunut masennukseen ja luopuu elämän tarjoamasta lähellä olevasta hyvästä. Kari etsii iloa ja nautintoa ulkopuolisista suhteista. Hän leikittelee naisten tunteilla ja saa tyydytystä suhteiden paljastumiseen liittyvän vaaran tunteesta.

Suojautuminen (silmäripset)

Silmäripsien tehtävä on suojella silmiä ja auttaa ihmistä havaitsemaan niitä häiritseviä hiukkasia tai roskia. Kun jokin sellainen osuu ripsiin, silmät sulkeutuvat automaattisesti. Elämän ulkoisilta ja sisäisiltä uhkatekijöiltä on tärkeää suojautua, mutta on uskallettava katsoa voidakseen nähdä miltä suojautua. Elokuvan hahmot kieltäytyvät näkemästä heidän sisäistä tasapainoaan uhkaavia vaaroja. Selma on ryhtynyt ripsitaiteilijaksi. Hän tuuhentaa omia ripsiään kuin varmistaakseen sen, ettei mikään häiritsevä tulisi hänen näkökenttäänsä. Hän ansaitsee tekemällä ripsien pidennyksiä ja säästää voidakseen muuttaa pois kotoa. Otson itsenäistymistä estävä aggression pelko, sen voimasta lamaantuminen ja pakkoajatukset ovat myös Selman todellisuutta. Selma tiedostaa, että voisi ripsiä pidentäessään puhkaista asiakkaan silmät. Tuuheimmatkaan ripset eivät suojaa Selmaa näkemästä äitiään ja Karia syleilemässä kiihkeästi Karin keittiössä. Selma joutuu luopumaan vanhempiinsa liittyvistä mielikuvista ja vähitellen myös vaativuudestaan Arttua kohtaan. Hänen on vaikea luottaa Arttuun, vaikka nuoren miehen seura on kiehtovaa.

Elokuvan aikuisten elämässä menestys ja menetys, arki ja juhla eivät yhdisty. Menetysten kohtaamattomuus tai elämässä olevan hyvän ohittaminen jättävät heidät vaille jäämisen ja tyhjyyden kokemukseen. Marjukka päivittelee ystävänsä kanssa elämän ohi kiitämistä. Samppa elää omassa todellisuudessaan menneessä menestyksessä. Hän pitää kiinni unelmastaan olla rakastettu muusikko, päihtyy kuunnellen omaa levyään. Jo vuosi sitten ylioppilaaksi tulleelta pojaltaan Samppa kysyy, miten tällä koulussa menee. Päihteet koituvat Sampan kohtaloksi. Suhde Kariin on Hannelelle pakoa todellisuudesta, pois perheensä haasteista ja miehensä kärsimyksestä. Lopulta Hannele ymmärtää, ettei ollutkaan Karille se ainoa toinen nainen.

Elokuvan nuorimmat ovat tarinan rohkeimmat ja rehellisimmät. Eeva uskaltautuu tekemään tuttavuutta perhettä uhkaavan pedon kanssa. Hän kuitenkin kiipeää kuistin katolle, jossa voi tarkkailla sutta turvassa. Arttu pukee sanoiksi isänsä surullisen todellisuuden ja uskaltaa olla suostumatta Selman oikkuihin. Arttu on jo tottunut elämäänsä ilman isän siinä läsnäoloa. Juhannukseksi isän luo tulo sisälsi kuitenkin toiveita uudesta lähentymisestä ja isän paremmasta elämänhallinnasta. Nuorena aikuisena Arttu suostuu näkemään todellisuuden ja hyväksymään kivun osaksi hyvää elämää. Menetettyään isänsä hän kuvaa Selmalle kokemustaan, jonka aavistaa kulkevan hänen mukanaan elämän loppuun asti: "On kuin verho olisi vedetty maailman edestä ja jokin osa olisi revitty minusta irti – mutta voin silti olla onnellinen samaan aikaan."

Sanna Aavaluoma

Lähteet:

Reenkola Elina (2016) Elektra-myytti. Suomen psykoanalyyttinen yhdistys. https://psykoanalyysi.com/elektra-myytti

Rooleissa:

• Marjukka Eerola - Ulla Tapaninen

• Otso Eerola - Jani Volanen

• Hannele Eerola - Pirjo Lonka

• Selma Eerola - Aamu Milonoff

• Eeva Eerola - Ada Pesso

• Samppa - Jussi Vatanen

• Arttu - Bruno Baer

• Kari - Tommi Eronen

• Titta - Pia Andersson

• Dora - Aksa Korttila