Elämän puolella

Olemme tottuneet ajattelemaan kuolemanpelkoa ja siitä johdannaisina syntyvien menettämisen, epäonnistumisen tai häviämisen pelkojen olevan hyvän esteenä elämässä. Ajatus elämän pelosta kaiken hyvän syntymisen esteenä pysäyttää. Kuvan mukaan se on myös kuoleman alku. Miten elämänpelko ja kuolemanpelko kietoutuvat yhteen? Mistä ihmiseen tulee elämänpelko? Minkä hyvän toteutumista sinä pelkäät? 

Kun pysähdymme miettimään arkisen elämämme turhaumia ja juuttumia, voimme jokainen tunnistaa asioita, joita sisimmässämme elämäämme kaipaisimme, mutta jostakin syystä ne aina jäävät kaipauksen asteelle. Joku unelmoi koko elämänsä kirjoittamisesta, hankkii kauniita tyhjiä kirjoja, mutta ei saa aloitettua ensimmäistäkään niistä. Joku toinen kadehtii ammatinvaihtajia, mutta jatkaa vuodesta toiseen tyytymättömänä omassa työssään. Hän saattaa ihailla uutta opiskelevia, mutta ajattelee sen olevan itselleen mahdotonta, etenkin kun ei voi varmaksi tietää, koituisiko siitä mitään konkreettista hyötyä. Hän sanoo, ettei enää lähde seminaareihin, kun on enää muutamia työvuosia jäljellä ennen eläkkeelle jäämistä. Herää kysymys onko uuden oppiminen häntä vai työnantajaa varten? 

Joku kaipaa kipeästi rakkautta ja läheisyyttä, mutta ei uskalla tutustua uusiin ihmisiin, sillä suhteessa voi pettyä. Jos hänellä on suhde, hänellä saattaa olla vaikeuksia tehdä aloitetta läheisyyteen oman kumppaninsa kanssa. Tai hän saattaa toistuvasti löytää itsensä toisena naisena tai miehenä. Voivatko nämä liittyä elämän pelkoon? Entä miksi elämä pelottaa? Pelottaako meitä vastuu omista valinnoista? Pelottaako meitä se, kuinka kauan hyvä kestää? Onko meillä uskomus siitä, ettei meillä ole oikeutta hyvään tai itselle parhaaseen? Vai onko meitä vaadittu sellaisiin suorituksiin tai tekoihin, jotka eivät ole olleet omia valintojamme? Onko vetäytyminen sitä, mitä olisimmekin aina halunneet?

Brittiläinen psykoanalyytikko D. Winnicott kirjoitti viimeiseksi jääneessä artikkelissaan romahtamisen pelosta ( Fear of breakdown). Hän esittää ihmisen pelkäävän eniten sellaista, joka on jo tapahtunut, mutta jota ei ole voitu tunnetasolla turvallisesti kokea. Meillä jokaisella on varhaisia kokemuksia hetkistä, joissa yhteys äitiin tai hoivaavaan aikuiseen on katkennut. Vauvalle yhteys on yhtä kuin elossa- ja olemassaolon kokemus. Kuolemanpelko kantaa siis kaikuja varhaisesta jäsentymättömästä olotilasta, joka vastaa putoamisen tai hajoamisen kokemusta.

Epäonnistumisen pelko estää useita yrittämästä. Varhaisin sisäinen onnen kieltäjä on kokemus siitä, ettei ole syntynyt haluttuna tai tuottanut iloa hoitaville aikuisille. Mikäli olemme jääneet vaille lohdutusta ja kannustusta epäonnistumistemme hetkillä, on niistä jäänyt keskeiseksi muistikuvaksi kipeä yksinäisyys ja häpeä. On ymmärrettävää, että kynnys uuteen yritykseen on korkea kun ydinuskomus on se, ettei onnellisuus ole itseä varten.

Pelolla kasvatettujen lasten sisäinen todellisuus on turvaton. Heille vapaus, nauttiminen, ilo tai huolettomuus on mahdotonta, sillä mieli on valppaana vastaanottamaan rangaistuksia, jotka saattavat tulla milloin tahansa. Erilaisten traumaattisten tapahtumien seurauksena voi syntyä pelkotiloja, jotka hallitsevat ihmistä, vaikka varsinaista pelättävää ei olisikaan. Kun ihminen joutuu selviytymään tilanteesta, josta hän todellisuudessa ei selviä, hänen kielletty pelkonsa voi linkittyä asiaan tai ilmiöön, joka oli läsnä pelon aiheuttajan kanssa samaan aikaan. Voimakkaan huolen vallassa tehty lentomatka voi muuttua lentopeloksi. Traagiset perhesuhteet jättävät syyllisyyden tunteen siitä, ettei voinut auttaa toisia. Silloin itselläkään ei ole lupaa nauttia elämästä. Perustunteena pelko jättää ihmiseen varjona jatkuvan valppauden tunnistaa vaaroja.

Aikamme on täynnä elämän oppaita ja guruja, jotka julistavat jokaisen olevan oman elämänsä sankari ja omaavan avaimet omaan menestykseensä. Elämäntaitovalmentajat ja coachit lupaavat ohjata ihmisen parempaan elämään. Sanotaan, ettei menneitä kannata miettiä, ratkaisut löytyvät tulevaisuudesta. Nuo lupaukset tuntuvat tyhjiltä, sillä ne kieltävät ihmisen pelon ja epävarmuuden. Uuden kasvuston synty edellyttää maaperää, josta juuret saavat ravintoa. Todellinen uusi rohkeuden itu lähtee kasvuun vasta kun sitä vastustava pelko on tullut rakkaudella kesytetyksi. 

Hyvä elämä on täyttä elämää. Onnellisuuden hetket kuuluvat siihen, kuten pelotkin. Elämän makuinen elämä syntyy kaiken sen tuoman kohtaamista säilyttäen kokemuksen siitä, että hyvään voi luottaa. Kannustetaan ja autetaan siis toisiamme kohti oman näköisiä elämän valintoja! Kuunnellaan ja lohdutetaan toisiamme silloin kun elämä satuttaa. Elämään luottamuksen menettäminen on alku sisäiselle kuolemalle. Ei kutsuta kuolemaa luopumalla elämästä. Kuolema tulee pyytämättä sitten, kun sen aika on. 

Sanna Aavaluoma

Kuva on Marita Liulian sähkökaapelitaideteoksesta Senaatin torilla Helsingissä