Haamuja menneisyydestä

Veikko-enoni oli valokuvaaja ja maailmanmatkaaja. Hänen ansiostaan lapsuudessani katseltiin diakuvia ja kuultiin jännittäviä kertomuksia mitä erikoisimmista maailmankolkista. Enoni kuvat ja tarinat ovat sulautuneet osaksi sisäistä apparaattia, joka yhdistää mielessäni hetkiä, kuvia ja tarinoita pieniksi kirjoituksiksi. Joitakin viikkoja sitten onnistuin kuvaamaan sillä tämän ainutlaatuisen lauantai-aamun hetken ja Helsingin kantakaupungissa huristelevan, samaan aikaan näkyvän ja läpikuultavan haamun. Mistä on kysymys? Mistä tuo hahmo ilmaantui? Ajaako se takaa minua vai jotakuta toista? Tulisiko sitä pelätä?

Menneisyys on täynnä erilaisia monen sukupolven aikana syntyneitä haamuja. Ne voivat olla huomaamattomia, mutta ne ovat olemassa. Menneisyyden haamut eivät elä pelkästään vanhojen talojen ullakoilla. Kun ne eivät saa meitä kiinnittämään huomiota itseensä, ne toisinaan lähtevät liikkeelle tavoittaakseen meidät. Ne voivat hiipiä takanamme, lymyillä piilossa tai tulla vastaan yllättävissä paikoissa. Jos yritämme päästä niitä pakoon, ne voivat turvautua meitä nopeampiin kulkuneuvoihin. Ne tulevat kutsumattomina vieraina vanhempiemme menneisyydestä, jota he eivät itse ole voineet muistaa. Ne tulevat myös muistuttamaan meitä omasta menneisyydestämme ja siellä tapahtuneista asioista, joiden kanssa emme ole sisäisesti rauhassa. 

Menneisyyteen liittyviä haamuja on kuvattu kirjallisuudessa monin tavoin. Useat niistä viittaavat jollakin tavalla kuolemaan, kuolleisuuteen, hautoihin, hautaholveihin tai muuten yhteydettömään maailmaan. 1800-l kirjoitetuissa Grimmin saduissa Prinsessa Ruususen onnelliseen ristiäisjuhlaan ilmestyy kutsumattomana 13. halitijatar, joka ilmoittaa prinsessan tulevasta onnettomuudesta ja kuolemasta tämän 16-vuotispäivänä. Siitä, minkä kuolemasta 16-vuotiaan elämässä tarinassa on kyse, on esitetty erilaisia tulkintoja esimerkiksi aikuistumisen, itsenäistymisen ja masennuksen näkökulmista. Selma Freiberg (1975) totesi kaikissa lastenhuoneissa olevan aaveita. Ne ovat vanhempien koteloituneita tunnetaakkoja, jotka siirtyvät lapsen koettavaksi. Rakastavat perhesuhteetkaan eivät estä näiden aaveiden tuloa. Kuten Ruususen 13. kummin, niiden tehtävä on muistuttaa asioista, joista on vaiettu, joiden kohtaamista on vältetty tai jotka on unohdettu ilman niiden käsittelemistä. Geodi on sileäpitainen, ontto kivi, joka kätkee sisäänsä särmikkäät värikkäät seinämät. Raphael Leff kuvaa vanhempien käsittelemättömän surun sisäistyvän lapseen tyhjyytenä, psyykkisenä geodina. Se säilyy tietoisuudesta poissaolevana, ulospäin sileäpintaisena kunnes jokin tapahtuma halkaisee sen. Silloin sen teräviä, paljastuvia säröjä ei voi enää peittää. 

Parisuhteen ja perheen kehitysvaiheet herättelevät ja kutsuvat esiin näitä menneisyyden haamuja kummankin puolison menneisyydestä. Siksi lapsiperheiden kodeissa ja kotien ympäristössä onkin toisinaan paljon liikehdintää. Oman haamun läsnäolon aavistaa. Jos sitä ei voi kohdata, sitä pitää vältellä tai paeta. Sen tunnistamattomuuden seurauksena sekoitamme sen puolisoomme, lapsiimme tai siihen ihmiseen, jonka avulla Haamu tuli paikalle kutsutuksi. Tilanteessa syntyvä tunnelma saa useimmiten paikallaolijat pelästymään, sillä heihin suhtaudutaan kuin pelottavaan aaveeseen. Haamu voi tulla paikalle myös ollessamme yksin. Hetkinä, jolloin annamme ajatusten vaeltaa ja kuuntelemme itseämme. Silloin asiat, joita arjen kiireissä työnnämme kauemmas itsestämme, saavat mielessämme tilaa. Yksin ollessa haamun läsnäolo saa oman olomme levottomaksi ja meissä herää halu keksiä jotakin tekemistä täyttämään tyhjän tilan. 

Omien haamujen kanssa tutuksi tuleminen vapauttaa ne siitä tehtävästä, jonka vuoksi ne meitä etsivät. Joskus ne voivat hurauttaa ohitsemme vain palauttaakseen mieleemme jotakin, jonka vuoksi ne aiemmin olivat kintereillämme. Kenties kuvaamani haamu olikin lähdössä nauttimaan vapaa-ajosta sen sijaan, että se olisi yrittänytkään saada minua kyytiinsä. Tai kenties se tuli tuomaan terveisiä kaikilta edesmenneiltä läheisiltäni. Ainakin olin tunnistavinani sen olemuksessa jotakin leikkisää.  

Hyvää pyhäinpäivän viikonloppua kaikille!

Sanna Aavaluoma

Kuvassa Anssi Kasitonnin teos Easy RIder Valtion taideteostoimikunnan kokoelmasta