Huutamisen taito

Josefina Rautiaisen elokuva Huutamisen taito kertoo väkivallan vaurioittavista vaikutuksista, psykoterapeutin sokeudesta mustille pisteille itsessään sekä niistä seuraavista eettisistä ongelmista psykoterapiassa. Elokuvassa vähitellen tarjoutuvat palaset rakentavat surullisen kuvan itseään potilaiden kautta hoitavasta psykoterapeutista.

Elokuva alkaa psykoterapiavastaanotolla, jossa Heloisa on Anun potilaana. Heloisa kuvailee yksityiskohtaisesti väkivaltafantasioitaan ja pakkoajatuksia rakkauden kohteen vahingoittamisesta ja miltei hengiltä kiduttamisesta. Anu kuuntelee tyynesti ja lupaa pysyä potilaansa tukena kääntämättä tälle kasvojaan. Hän tulkitsee väkivaltaisen lapsuuden vuoksi rakkauden ja väkivallan sekoittuneen Heloisan mielessä keskenään ja torjuttujen muistojen herättämän vihan purkautuvan väkivaltaisina pakkoajatuksina. Anu myös muistuttaa, etteivät pakkoajatukset ole tekoja, ajatuksiin voi vaikuttaa. Alku näyttää psykoterapian kannalta hyvältä ja luottamus psykoterapeuttia kohtaan alkaa myös katsojan mielessä kehittyä. Heloisa kuitenkin keskeyttää psykoterapian äkisti.

Anu valmistautuu juhannuksen viettoon ystäväpariskuntansa Jaakon ja Meten kanssa. Hän harmittelee parille, ettei poikansa Antti ehdi liittyä joukkoon. Jaakko ja Mette käynnistävät värikkään keskustelun riitelemisestä. Mette esittää teoriansa huutamisen välttämättömyydestä osana riitelyn dramaturgiaa. Mette kuvaa parisuhteessa toistuvaa kaavaa: teko – konflikti – passiivisaggression vaihe – onko kaikki hyvin vaihe – väittely – huudoksi eskaloituva väittely – asiallinen keskustelu – sovinto. Jaakko ei jaa puolisonsa käsitystä ja esittää kysymyksen: Tiedätkö sä miltä sä näytät, kun sä huudat? Kahdenkeskisessä keskustelussa Anu sanoo Jaakolle tietävänsä miltä tuntuu, kun läheinen huutaa ja kertoo Antin huutaneen paljon lapsena. Syntyy aavistus äidistä, joka ei ole kyennyt sisällyttämään oman lapsensa aggressiota. Tunnelma mökillä muuttuu, kun Antti ilmestyykin paikalle uuden tyttöystävänsä kanssa. Tyttö on Heloisa. Antti arvuuttelee juhannusvierailta missä he Heloisan kanssa tapasivat. Vieraat odottavat tapaamiseen liittyneen jotakin erityistä, mutta lopulta Antti toteaa heidän tavanneen sulkapallokentällä. Anu ei usko Antin tarinaan.

Psykoterapeuttien eettiset ohjeet ovat selkeät. Psykoterapeutti ei ota hoitoonsa omaan elämäänsä kuuluvia ihmisiä eikä ole potilaansa kanssa tekemisissä psykoterapiatuntien ulkopuolella. Psykoterapiassa luotu erityinen suhde sisäistyy potilaan mieleen, eikä tämä asetelma muutu, vaikka hoito päättyisikin. (efpp.) Anu joutuu kestämättömään eettiseen ristiriitaan. Hän ei voi paljastaa suhteensa laatua Heloisaan ystävilleen tai pojalleen, mutta hän ei kuitenkaan voi kutsua potilastaan luokseen juhannuksen viettoon. Lisäksi tieto Heloisan väkivaltafantasioista ja pakkoajatuksista ei jätä Anua rauhaan – onko hänen poikansa turvassa tässä suhteessa? Juhannusta vietetään ja Anu ja Heloisa puhuvat tilanteesta saunan lauteilla. Tiivistyvä tunnelma herättää myös Antin ahdistuksen. Ongelmat Anun ja Heloisan välisessä suhteessa ovat kuitenkin olleet olemassa jo paljon aiemmin.

Elokuvan edetessä nähdään takaumia Anun ja Heloisan hoitosuhteesta, jossa Anun toiminta ja käytös on ammatillisesti epäjohdonmukaista epärealistista ja monin tavoin eettisiä rajoja rikkovaa. Hänen vastaanottonsa puitteet eivät ole turvalliset. Hän ei huolehdi säännöllisistä tapaamisista, vaan tunnin päätteeksi antaa vaihtoehtoja: "Tuutko ensi viikolla samaan aikaan, vai haluaisitko jonain toisena päivänä, vai laitatko viestiä, kun haluat tulla?" Hän kertoo potilaalleen omista suhdekokemuksistaan "Seurustelussa 1. ja 7. tapaaminen ovat mielenkiintoisia, 2-6 puuduttavia". Heloisa saa Anun vastaamaan kysymyksiinsä henkilökohtaisesta elämästään. Anu kertoo olevansa yhden pojan äiti ja vahvistaa vastaanotolla olevan valokuvan poikansa kuvaksi. Psykoterapiatuntien aikana Anu tekee muistiinpanoja kauniiseen muistikirjaan. Kun Heloisa kysyy, onko jokaisella potilaalla oma vihko, Anu toteaa "Nää on vaan tällaisia muistiinpanoja, kaikki diagnoosit kirjaan meidän Kantaan". Todellisuudessa psykoterapeutti ei diagnosoi, sen tekee psykiatri. Kanta on valtakunnallinen tietojärjestelmä, johon Anulla ei yksityisenä toimijana olisi velvoitetta liittyä. Anu ei huolehdi ajankulusta, vaan tunnin päätyttyä vielä tekee roolinvaihdon Heloisan "jompaankumpaan vanhempaan" ja ohjaa Heloisaa näkemään hänet lapsuutensa väkivaltaisena vanhempana ja huutamaan hänelle. Kannustuksilla "Hyvä! Anna tulla! Lisää!" Anu provosoi Heloisaa yhä rajumpaan huutoon. Kun Heloisa "harjoituksen" lopuksi romahtaa itkuun vastaanoton lattialle Anu menee tämän lähelle, ottaa syliinsä ja lohduttaa. Kun Heloisa ilmoittaa, ettei hänellä ole enää varaa jatkaa terapiaa, Anu tarjoutuu jatkamaan hoitoa ilmaiseksi. Lomalle lähtiessään Anu kuljettaa potilasmuistiinpanonsa mukanaan käsilaukussaan ja lukee niitä mökillään. Kirja päätyy myös Antin käsiin, joka saa lukea äitinsä ajatuksia tyttöystävänsä psykoterapiasta.

Psykoanalyysin ja elokuvan yhteisen ajallisen syntymän arvellaan vaikuttaneen siihen, että psykiatrit, psykoanalyysi ja psykoterapia ovat aina olleet osa elokuvia. Psykoterapeutteja ja muita mielenterveyden ammattilaisia on 2000- luvun alussa todettu olevan yli 5000 elokuvassa niin draaman, kauhun, musikaalin, westernin ja hardcore-pornon lajeissa. Suosituimmissa 1990-luvun elokuvista jopa 17 % kuvasi ainakin yhden mielenterveyden ammattilaisen (3, 1). Elokuvien psykoterapeuttikuvaukset ovat usein stereotyyppisiä. Hyvä psykoterapeutti tekee itseään säästämättä työtä potilaan hyväksi eettisiä periaatteita noudattaen. Paha psykoterapeutti käyttäytyy epäasiallisesti ja epäeettisesti, tuottaa potilaalle harmia eikä pidä ammatillisia rajoja suhteessa potilaaseen. Kaksijakoinen kuva laajenee erityispiirteillä, kuten jokin omalaatuisuus, kasvottomuus, seksuaalisuus, selvännäköisyys tai yhteiskunnallinen vaikuttaja (5). Vaikka elokuva on aina fiktiota, niissä todenmukaisilta vaikuttavat psykoterapiakuvaukset vaikuttavat katsojien käsityksiin, mielikuviin ja mielipiteisiin psykoterapiasta. Anu edustaa osin psykoterapeuttistereotypioista Haavoittunutta psykoterapeuttia, jokahavahtuu elokuvassa olevansa yhtä kuormittunut kuin potilaansa, tunnistaa samankaltaisen trauman tai menetyksen, jakaa omaa tarinaansa potilaalle ja toipuu yhdessä potilaansa kanssa. Kuvaushämärtää psykoterapiasuhteessa hyväksyttävän ja ei-hyväksyttävän käytöksen rajoja. Juhannusyönä Anun oma trauma pääsee valloilleen ja kauniit lupaukset pysyä Heloisan tukena – tapahtui mitä tahansa – katoavat tuhoavin seurauksin.

Espoo Cinén haastattelussa ohjaaja Josefina Rautiainen sanoo haluavansa elokuvalla horjuttaa ajatusta ihmisestä yksipuolisesti hyvänä tai pahana ja kääntää potilaan ja terapeutin valta-aseman päälaelleen. Psykoterapiassa psykoterapeutti ja potilas vaikuttavat molemmat toisiinsa. Psykoterapeutin tulee olla tietoinen omasta valta-asemastaan ja käyttää sitä ainoastaan hoitosuhteen säilyttämiseen potilasta auttavana. Kirjassaan Auttajan Varjo (1992) Martti Lindqvist kirjoittaa auttajan syndroomasta: "Monilla ihmistyössä toimivilla on suuri imu hoitaa autettaviensa kautta hänessä itsessään asuvaa, hoitamattomaksi jäänyttä lasta. On olemassa ilmeinen riski, että auttaja näkee autettavassaan vain sen, minkä hän on valmiiksi tähän alitajuisesti sijoittanut. Näin hän tietämättään muuttuu omaksi potilaakseen ja autettavakseen ohjautuen sokeasti omasta tarvitsevuudestaan." Huutamisen taito kertoo haavoittuneesta psykoterapeutista, jonka oma traumahistoria ei ole tullut hoidetuksi siten, että se pysyisi erillisenä potilaiden maailmoista. Psykoterapiaprosessissa niin potilaassa kuin psykoterapeutissa heräävät transferenssitunteet antavat lisätietoa ja auttavat ymmärtämään potilaan sisäistä maailmaa. Psykoterapeutin koulutuksen aikaisen, ja tarvittaessa myös myöhemmän, oman hoidon tehtävä on auttaa häntä erottamaan potilaan maailma omastaan. Sen sijaan, että Anu olisi auttanut Heloisaa toipumisessaan, hän käytti potilastaan omien traumojensa työstämisessä. Heloisa herätti Anussa syyllisyyden suhteessa omaan poikaansa ja käytti potilastaan itsensä rankaisijana. Anu samaistui Heloisan väkivaltaisiin vanhempiin ja provosoi Heloisan ilmaisemaan vihaa itseään kohtaan. Kun Anu lohdutti ja syleili itkevää Heloisaa, Anu lohdutti mielessään kaltoinkohtelemaansa poikaansa, todennäköisesti myös kaltoinkohdeltua itseään. Omasta mielestään Anu auttoi Heloisaa, mutta juhannuksena Heloisa totesi Anun käyttäneen häntä.

Elokuva jättää monia kysymyksiä. Onko Antin ja Heloisan suhde alkanut sattumalta? Lopettiko Heloisa terapian ymmärrettyään, ettei Anu erota omia motiivejaan Heloisan tarpeista? Oliko Heloisa kertonut Antille suhteestaan Anuun? Halusiko Heloisa satuttaa Anua Antin välityksellä? Vaikka Heloisa olisi hakeutunut Antin seuraan tällä motiivilla, on tietenkin myös mahdollista, että hän vilpittömästi ihastui Anttiin. Miksi elokuva on nimeltään Huutamisen taito? Tukeeko se Meten teoriaa huutamisen välttämättömyydestä? Kenen huutoon se lopulta viittaa? Itselleni elokuvasta jäi mieleen monen hahmon mykkiä huutoja, jotka jäivät kuulematta Vaikeneminen ei nimittäin ole kultaa, mutta ei ole huutokaan – kumpikaan ei herätä vastapuolessa kykyä kuulla ja kuunnella.

Sanna Aavaluoma

Rooleissa:

• Anu Jonna Järnefelt

• Heloisa Alina Tomnikov

• Antti Samuel Kujala

• Jaakko Tobias Zilliacus

• Mette Elina Knihtilä

Lähteet:

1. Aavaluoma Sanna (2025). Suhteessa Elävät Kuvat – Pari- ja perhesuhteet elokuvissa II. Suhteessa Oy.
2. Eichinger Tobias (2020). Psychotherapy ethics in film. Teoksessa Trachsel, Gaab, Biller-Andorno, Tekin ja Sadler (toim.) Oxford handbook of psychotherapy ethics. Oxford Handbooks.
3. Fisher Adam. Cinematic psychotherapy stereotypes. The Family institute at Northwestern University. https://www.family-institute.org/sites/default/files/pdfs/csi_fisher_cinematic_psychotherapy.pdf)
4. Lindqvist Martti (1992). Auttajan varjo – Pahuuden ja haavoittuvuuden ongelma ihmistyön etiikassa. Otava.
5. Orchowski Lindsay, Mcnamara John ja Spickard Brad (2006). Cinema and the valuing of psychotherapy: Implications for clinical practice. Professional Psychology: Research and Practice. 2006, Vol. 37, No 5, 506-514.
6. https://www.efppsuomi.fi/index.php/category/eettisyys/psykoterapia-ja-eettisyys/
7. https://espoocine.fi/2025/08/haastattelussa-josefina-rautiainen/