Kalevala -Kullervon tarina

Antti J. Jokisen Kalevala - Kullervon tarina tulkitsee palan Kalevalaista tarustoa ja samalla luo tulkinnan siitä, miltä elämä kenties näytti 1100-luvun Suomessa. Ottamatta kantaa siihen, missä määrin elokuva noudattaa Kalevalassa kuvattuja tapahtumia ja tarinan käänteitä, kirjoitan elokuvan perhesuhteista, niiden dynamiikasta sekä psyykkisistä ilmiöistä, joita elokuva upeasti avaa. Visuaalisesti ja musiikillisestikin rikas Kalevala – Kullervon tarina on elokuva orpoudesta, unholaan torjutusta traumasta, ankaruudesta, suremisen mahdottomuudesta sekä riittämättömyydestä ja nuoren kivuliaista yrityksistä kelvata ja tulla nähdyksi.

Vanhemmat antavat lapsilleen kahdenlaista perintöä. Materiaalinen perintö jaetaan vanhempien kuoltua. Sitä arvokkaampaa on elämän aikana annettava henkinen, psyykkinen ja sosiaalinen perintö, jonka turvin lapset saavat kyvyn luottaa elämään, rakastaa, arvostaa ja kunnioittaa toisia – tai jäävät ilman sitä. Perintöriitojen ytimessä on vanhemmilta saadun rakkauden määrän ja oikeudenmukaisuuden puuttumisen kokemus, josta sisarukset hakevat korvausta taistelemalla tavaroista ja omaisuudesta. Tänäkin päivänä monissa perheissä riidat eskaloituvat katkeroitumiseen ja sisarusten välien katkeamiseen. Kalervon ja Untamon isä jätti pojilleen samansuuruiset alueet suvun hallitsemia maita. Poikien jälkeläiset tulisivat perimään maat ja ensimmäinen poikalapsi Karjalan kuninkuuden. Reviirit rikkoutuvat, kun Kalervo poikalapsen synnyttyä asettuu veljensä maille. Kateus ja kilpailu leimahtaa veljesvihaksi. Untamo tappaa veljensä ja tämän vaimon Marian. Heidän kaksi lastaan säästyy, Aino vanhempana pääsee pakoon ja päätyy toiseen kylään. Untamo kasvattaa Kullervon poikanaan – osin todellisesta rakkaudesta, osin varmistaakseen Karjalan kuninkuuden perheessään.

Psyykkinen trauma syntyy, jokin tapahtuma ylittää mielen kyvyn käsitellä sitä. Vanhempien murhan todistaminen, rakkauden ja turvan samaan aikaan menettäminen on lapselle käsittämätöntä ja sietämätöntä. Kullervon mieli suojautuu hajoamiselta lohkomalla tapahtumat tietoisesta mielestään. Totuuden salaaminen rakentaa Kullervon valheellista identiteettiä Untamon poikana. Tapahtunut trauma ei kuitenkaan katoa vaan jatkaa olemassaoloaan. Kullervo "muistaa" kauheudet synkkämielisyydellään ja kiivaudellaan. Kyläläiset sijoittavat syyllisyytensä tapahtumista Kullervoon, joka aletaan nähdä kaiken pahan syynä ja aiheuttajana. Jatkuva kokemus vääränlaisuudesta ja kelpaamattomuudesta ruokkii Kullervon puolustautumista vihalla ja uhmalla. Menettäminen herättää vihan ja vastustuksen tunteita, mutta suru muuttaa sietämättömän menetyksen kaipuuksi ja lohdulliseksi ikäväksi. Menetyksen käsittelyn ja surun estyminen kietoo mielen vihaan ja katkeruuteen. Kullervo ei saanut ympäristöstään tukea vanhempiensa menettämisen suremiseen. Hän joutuu suojautumaan ääretöntä suruaan vastaan, mutta tiedostaa sen olemassaolon todeten elokuvan kauneimmalla lauseella: "Suru se on, joka nyt vihan siivillä lentelee".

Kullervo on perheensä menettämisen jälkeen kuullut olevansa uhka, paha ja harmia tuottava. Hänet halutaan nähdä kylän kohtaamien vastoinkäymisten aiheuttajana. Kullervo sisäistää itseensä sijoitetun ulkopuolisuuden ja identifioituu uhriksi. Untamo yrittää puolustaa Kullervoa kyläläisten syytöksiä vastaan, mutta taipuu lopulta yhteisön paineessa karkottamaan tämän kylän ja yhteisön ulkopuolelle.

Kullervo kaipaa äitiään ja toisinaan haaveilee tavallisesta elämästä, perheestä ja lapsista. Hänen kohtalokseen koituu tulla pelastetuksi matkoillaan löytää kaunis neito, jonka ei tiedä olevan oma sisarensa. Yhteiset päivät, keskustelut ja seksuaalinen nautinto herättävät toiveen paremmasta tulevaisuudesta. Kotiseuduista keskustellessa Aino ymmärtää pian kohdanneensa kadonneen veljensä. Häpeä, syyllisyys ja järkytys tapahtuneesta ajavat Ainon itsemurhaan.

Nuoruuden kehitystehtävä on itsenäistyä ja irrottautua lapsuudenperheestä. Siihen liittyy uskallus henkisesti voittaa vanhempansa sekä halu saada vanhemmilta arvostusta, kannustusta, luottamusta ja hyväksyntä omille elämänvalinnoille. Kullervo ei niitä saanut, mutta on loppuun asti lojaali vanhemmalleen. Taistelussa hengestään Untamoa vastaan Kullervo kuulee tämän syyllistävän anomuksen "Älä tapa, poikani tarvitsee minua, niin kuin sinäkin tarvitsit". Untamo ei unohda mainita, että tästä lapsesta tulee jonakin päivänä Karjalan kuningas – hänet nostetaan asemaan, joka aikanaan luvattiin myös Kullervolle. Kullervo jää jälleen toiseksi, vähempiarvoiseksi. Tuonelassa hän tietää perheensä odottavan häntä. Niinpä kuolema alkaa tuntua entistä houkuttelevammalta ja Untamon miekka vapauttavalta armoniskulta. Viimeisinä sanoinaan ennen kuolemaansa Kullervo pyytää Untamoa lähettämään hänet Tuonelaan takomansa miekan kanssa. "Haluan näyttää isälle ja äidille miten hyvä minusta on tullut!"

Elokuvan tekijät korostavat, ettei elokuvassa ole kyseessä "äijämeininki", vaan kuvaus suomalaisten miesten syviin tuntemuksiin. Erityisesti Eero Ahon Untamo ja Elias Salosen Kullervo ovatkin vahvasti tunteitaan ilmaisevia miehiä. Naisia ja lapsia elokuvassa nähdään vain muutama. Jos jotakin elokuvassa jäi kaipaamaan, niin edes vilausta kyläyhteisöstä tai perheistä. Kalevala-aiheisille elokuville on varovasti lupailtu jatkoa. Ehkä seuraavassa osassa miesten rinnalla nähdään myös vahvoja naishahmoja.

Sanna Aavaluoma

Rooleissa:

Kalervo - Johannes Holopainen

Maria - Aino Sihvonen

Kullervo - Elias Salonen

Aino - Ronja Kuoppamäki

Untamo - Eero Aho