Kestävän suhteen jäljillä

Parisuhteen alkaessa sen useimmiten uskotaan kestävän. Suhteen jatkuessa ja kriisiytyessä sen toivotaan kestävän. Valtaosa parisuhteessa elävistä haaveilee siitä, että voisi myös vanhentua yhdessä kumppaninsa kanssa. Katukuvassa käsikkäin kulkevat vanhukset herättävät meissä lempeitä tunteita ja aavistuksen siitä, mitä kuluneet yhteiset vuosikymmenet ovat heille opettaneet. Erot ovat kuitenkin yleistyneet ja parisuhteiden kesto on lyhentynyt. Miksi yhä pienempien lasten vanhempien parisuhteet katkeavat? Onko pysyvä parisuhde mahdollinen?

Maailmassamme kuuluu vahva ja kova ääni, joka vakuuttaa yksilön hyvinvoinnin, onnellisuuden ja tyydytyksen olevan elämässä ensisijaista.  Hyvinvointi on tärkeä tavoite. Siihen tulisi kuitenkin sisältyä hyvinvointi läheisissä suhteissa. Minkälainen sitten on onnellinen parisuhde? Kuvitelma romanttisen parisuhteen alati jatkumisen mahdollisuudesta johtaa vääjäämättä tyytymättömyyteen ja pettymyksiin parisuhteessa. Uskomus siitä, että pettymys kertoo huonosta parisuhteesta lisää tyytymättömyyttä ja pettymystä. Kun suhteen tilaa ei voida nähdä kummankin yhteisenä luomuksena, vahvistuu ajatus siitä, että toinen on este oman tyydytyksen ja onnen täyttymyksen tiellä. Syntyy kierre, jossa toinen ja suhde unohtuvat ja hautautuvat omien toiveiden ja tarpeiden täyttymisen vaatimuksen alle. Saavutaan  olotilaan, josta ulospääsynä nähdään ainoastaan ero.

Järkytyin kuullessani psykologin puhuvan radiossa tosiasiana siitä, että ihmisten eliniän pidentyessä ajatus elinikäisestä parisuhteesta on tullut tiensä päähän. Hänen mukaansa realistinen parisuhteen kesto on 7 vuotta. Onko parisuhteesta tullut hyödyke, joka vaihdetaan uuteen, kun se ei enää tuota tyydytystä? Suhteessa eläminen ja elämän jakaminen puolison ja lasten kanssa merkitsee paitsi suostumista tavalliseen arkeen, myös sen ymmärtämistä, sietämistä ja hyväksymistä. että erilaiset pettymykset ja kriisit kuuluvat suhteeseen. Pettymyksen tunteet kertovat suhteen siirtymisestä tilaan, jossa aletaan tunnistaa toinen omana itsenään, eikä häneen sijoitettujen toiveiden mukaisena. Tämä havainto on usein siinä määrin järisyttävä, ettei sitä voida vastaanottaa tietona omasta halusta nähdä toinen tietynlaisena ja muokata häntä sellaiseksi. On helpompaa nähdä todellisuus toisen vasta paljastuneeksi viaksi.  

Gaetano Benedetti (1984) kirjoitti psykoterapiasta seuraavasti: "Psykoterapeutti ei kiinnitä huomiota ainoastaan potilaassa olevaan, vaan hänessä syntymässä oleviin olemisen mahdollisuuksiin."  Parin psykoterapeuttisessa hoidossa Benedettin ajatus merkitsee sitä, että terapeutti auttaa paria näkemään suhteensa tilan ja kummankin puolison osuuden sen kokonaisuudessa. Terapeutti auttaa paria tutkimaan suhteessaan olleita ja olevia kannattelevia elementtejä, niiden romahtamiseen johtaneita tekijöitä sekä mahdollisuuksia rakentaa suhdetta uudelleen. Paripsykoterapeutin omat tietoiset ja tiedostamattomat uskomukset parisuhteesta ohjaavat vahvasti hänen toimintaansa terapeuttina. Jos hän ei usko suhteen säilymisen ja kehittymisen mahdollisuuksiin, hänen mahdollisuutensa auttaa paria ymmärtämään sen kriisiytymistä osana suhteessa kasvua ja kehitystä ovat rajalliset. Hyvä paripsykoterapeutti ei tartu ilmaistuun erouhkaan alkamalla valmentaa paria kohti hyvää eroa vaan rohkaisee paria pysähtymään ja rauhoittumaan tilanteen äärelle. Vasta kun yhteinen ymmärrys tilanteen eri tekijöiden tutkimisesta on se, ettei suhteella ole enää mahdollisuuksia, voidaan alkaa surra sen menettämistä ja irrottautua suhteesta.  

Onko suhteen mahdollista kestää ja elpyä, vaikka seitsemän hyvän vuoden jälkeen tulisikin raskas ja huono vaihe? Miten voisi tulla ymmärretyksi, että suhteeseen syntyvät vaikeudet ovat tie parempaan suhteessa oloon? Hyvä muutos edellyttää kummankin kykyä muutokseen ja uskallusta luottaa itsessä ja toisessa kehittyviin uusiin puoliin. Jos haluamme varmuutta, on kuolema ainoa kumppani, jonka voimme varmuudella tietää odottavan meitä elämämme loppuun saakka. Kuolemalle kihlautuminen ei kuitenkaan tuota meille kaipaamiamme lämpöä, lempeä ja elävyyttä. Ihminen on luotu elämään ja suhteisiin elävien kanssa. Suhteessa toiseen ihmiseen ei voi olla ehdotonta varmuutta. Suhde tarjoaa kuitenkin molemmille mahdollisuuden luottaa ja olla luottamuksen arvoinen. Se ei merkitse virheettömyyttä, vaan valmiutta korjata ja olla armollinen itseä ja toista kohtaan.  

Sanna Aavaluoma