Kuka saa rakastaa?

Etenevä parantumaton sairaus merkitsee jokaiselle parisuhteelle erilaisia asioita. Joillekin se merkitsee entistä tiiviimpää kumppaniin sitoutumista, kun taas toisille se merkitsee kokemusta parisuhteen päättymisestä. Muistisairauden edetessä kysymys uusien ihastumisten tai rakkaussuhteiden syntymisestä herättää voimakkaita tunteita niin perheissä kuin ammattilaisten keskuudessakin.

Psykoanalyysin luoja Sigmund Freud määritteli psyykkisen terveyden kriteereiksi kyvyn rakastaa, kyvyn tehdä työtä ja kyvyn luovuuteen. Pienen vauvan elossa pysymisen ehto on hoiva ja huolenpito, joka sisältää ruumiillisten, tunneperäisten ja vuorovaikutuksellisten tarpeiden täyttymistä. Kasvuperheessään ihminen sisäistää suhteessa olon, tunteiden ilmaisemisen ja säätelyn sekä läheisyyden näyttämisen tapoja. Lapsi oppii kokemuksellisesti jo pienenä sen, ovatko hänen tarpeensa oikeutettuja ja tärkeitä vai tuleeko hän hyväksytyksi perheessään olemalla mahdollisimman vaivaton ja vähän vaativa. Muistisairauden yksilöllinen sairaudenkulku ja ihmisen persoonallisuus vaikuttavat siihen, millä tavoin nuo opit näyttäytyvät hänen aikuisihmissuhteissaan. Ihmisen syvä toive ja tarve tulla nähdyksi, kuulluksi, ymmärretyksi ja rakastetuksi sekä saada rakastaa säilyvät riippumatta siitä mitä tapahtuu hänen kyvylleen ilmaista itseään. Miten määrittelemme rakkauden? Miten määrittelemme parisuhteen? Miten määrittelemme rakastamisen kyvyn?

Mitä tapahtuu parisuhteelle, suhteessa ololle ja rakkaudelle muistisairauden edetessä? Entä kun muistisairas ihminen kokee hoivakodin toisen asukkaan puolisokseen? Kun muistisairas kokee turvallisuutta ja hyvää oloa toisen ihmisen lähellä, vaadimmeko häntä ymmärtämään, ettei hänen vieressään joka päivä oleva ihminen olekaan se, jonka kanssa hän saa kokea näitä tunteita? Kun vuosien ajan parisuhteessa itsensä yksinäiseksi kokenut omaishoitaja löytää ihmisen, jonka kanssa jakaa syvimpiä tunteitaan ja kaipuutaan vastavuoroiseen hellyyteen, voimmeko sanoa hänen tekevän väärin sairastunutta puolisoaan kohtaan? Kun aikuisen lapsen vanhempi on leski (riippumatta siitä, onko hän hoivapalvelujen parissa tai itsenäisesti kotona asuva), onko aikuisella lapsella oikeus kieltää vanhemmaltaan mahdollisuus rakkauteen? Kun muistisairaan ihmisen puoliso toteaa suhteessa aina olleen kolmansia osapuolia, onko hoitohenkilökunnalla oikeus estää niiden olemassaolo tai toteutuminen oman suhdekäsityksensä perusteella?

Esittämiini kysymyksiin ei ole yksiselitteisiä vastauksia, ja vastaus samaan kysymykseen on erilainen jokaisessa parisuhteessa tai perheessä. Herätän kuitenkin pohdittavaksi vielä yhden kysymyksen. Minkälaisena Freudin psyykkisen terveyden määritelmä näyttäytyy elämässä muistisairauden kanssa? Ovatko määritelmän osatekijät yhdistettävissä, joudutaanko jostakin osasta luopumaan vai näyttäytyvätkö ne toisistaan erillisinä? Mitä tapahtuu mielen hyvinvoinnille, jos parisuhde merkitsee pelkkää työtä ilman jaettua rakkautta? Onko toisen hoivaaminen ilman parisuhderakkautta työtä vai rakkauden muoto? Voiko luova mieli ja suhde yhdistää rakkauden ja hoivan vai muuttuuko se vääjäämättä työksi? Voiko hoivatyöntäyteisyys parisuhteessa kuihduttaa rakkauden? Väheneekö rakkaus pysyväishoidossa olevaa puolisoa kohtaan, jos omaishoitaja jatkaa laitoshoidon ulkopuolista omaa elämäänsä ja löytää uusia ystäviä tai uuden rakkauden? Merkitseekö puolison sairastuminen automaattisesti toisen velvollisuutta luopua kaikista omista jakamisen, läheisyyden ja vastavuoroisen seksuaalisuuden tarpeistaan silloin, kun niiden toteutuminen oman puolison kanssa ei enää ole mahdollista? Voisiko omaishoitaja rakastaa muistisairasta puolisoaan antamalla hänelle luvan kokea läheisyyttä hoivaympäristössä? Voisiko omaishoitaja rakastaa itseään antamalla itselle luvan kokea rakkautta?

Vaikka esittämäni kysymykset ovat vaikeita, jokaisen pariskunnan olisi hyvä pohtia niitä yhdessä silloin, kun molemmilla vielä on siihen kykyä. Näitä kysymyksiä pohditaan myös perheterapeutin vastaanotolla yhdessä pariskuntien kanssa, omaishoitajien kanssa sekä tapaamisissa muistisairaan aikuisten lasten kanssa. Valtaosa pareista vilpittömästi toivoo tulevaisuutta ajatellen toisilleen kaikkea mahdollista hyvää. Kun tilanne muuttuu ja ratkaisut ovat ajankohtaisia, ne voivat tuntua erilaisilta ja kivuliailta. Aikanaan rakkaalta kuullut ajatukset voivat kuitenkin olla silloin lohduksi.  

Sanna Aavaluoma