Kun sanoja ei ole

16.12.2018

Maailmamme rakentuu vahvasti sanojen ja puheen, puhutun ja kirjoitetun kielen varaan. Puhe voi auttaa jakamaan asioita ja luomaan yhteyttä ihmisten välillä. Joskus taas se ryöstää tilan tunteilta ja kokemuksilta. Hiljaisuus voi olla ahdistavaa tai hoitavaa. Puhuminen, hiljaisuus ja vaikeneminen voivat kätkeä monenlaisia merkityksiä. Tämän sunnuntain kirjoitus syntyi vanhan kirjapainon kastin kuvasta. Minkälaiset tapahtumat selittäisivät sanojen ja puheen loppumista sisäisessä kastissamme?  

Elämämme alussa, mielemme rakentumisen varhaisissa vaiheissa ei ole olemassa sanoja, merkityksiä tai tietoisuutta - on (vain) kokonaisvaltainen kokeminen. Sisäisessä kastissa ei ole sanoja eikä kirjaimia. Vauvan maailmassa on itsestään selvää se, että hoivaavat aikuiset ottavat vastaan ja pyrkivät ymmärtämään hänen ilmaisuaan. Yhdessä olon, vauvan tunteiden tunnistamisen, merkkaavan peilaamisen ja sanoittamisen myötä vauvan kokemukset alkavat saada sanoja, symboleja, merkityksiä. Sisäisen puheen latomossa merkkivarastot monenlaiseen ilmaisuun kasvavat kielen kehittyessä. Kieli avaa uuden yhteyden kahden ihmisen välille.

Parisuhteessa satuttavaa hiljaisuutta on monenlaista. Jos sisäisen painoon ei ole syntynyt tunnesanastoa ja kykyä tunteiden ymmärrettävään sanoiksi latomiseen, ei voi tulla helposti ymmärretyksi. Vaikeat tunteet voivat myös joskus lamaannuttaa niin, ettei tiedä miten sanansa asettelisi. Vaikeneminen voi olla vallan käyttöä ja väkivaltaa. Mykkäkoulussa kieltäydytään etsimästä yhteyttä toiseen. Vihan vallassa ladotaan latautunutta tekstiä, jonka rauhoittumisen jälkeen huomataan olleen painokelvotonta. Onko siis parempi pysyä vaiti?

Yleisohjeena sanonta "puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa" on ongelmallinen. Sananlaskusta nimittäin puuttuu oleellinen kolmas ulottuvuus, kuunteleminen. Puhuminen ilman vaikenemista ja kuuntelua on ihmissuhteissa tuhoavaa. Tilaa on vain yhdelle äänelle. Vaikeneminen ilman puhumista ja kuuntelua on pelottavan yksinäinen ja surullinen maailma, jonka yksinäisyyteen ihminen sulkeutuu. Kuuntelu avaa tien ymmärrykseen. Itsen kuuntelu mahdollistaa omien tunteiden tunnistamiseen. Toisen kuunteleminen mahdollistaa hänen maailmansa ymmärtämiseen. Kuuntelu ilman puhumista ja vaikenemista ei mahdollista kuitenkaan keskustelua oman ja toisen todellisuuden välillä.

Pyrkiessämme ymmärtämään toisen todellisuutta on kuunteleminen kultaa. Psykoterapeutin työssä kuunteleminen on erityisen aktiivista. Tavallisesta keskustelusta terapeuttinen keskustelu eroaa siinä, että terapeutti pyrkii tavoittamaan puheen takana olevat merkitykset ja tunteet, joita ei ilmaista sanallisesti. Terapeutin hiljaisuus ei siis ole vaikenemista vaan aktiivista kuuntelua, jonka tuloksena toivottavasti avautuu yhdessä keskusteltavaksi, ymmärrettäväksi ja jaettavaksi jotakin sellaista, jota potilas ei yksin vielä olisi tavoittanut.

Tullessamme vahvasti kosketetuiksi syntyy joskus tilanne, jossa tuntuu siltä, ettei osaa sanoa mitään. Rakastava, myötätuntoinen yhteinen hiljaisuus voi olla merkittävimpiä ja kauneimpia yhdessä olon kokemuksia - mikäli hiljaisuus sisältää yhteyden toiseen. Silloin ei ole kyse sisäisen kastin nurin kaatumisesta tai puutteellisuudesta. Hyvässä hiljaisuudessa kypsyy jotakin uutta. Silloin hiljaa hyvää tulee.  


Sanna Aavaluoma