Läheisyyden lähteillä
Parisuhde, muistisairaus ja seksuaalisuus on yhdistelmä, josta puhuminen voi olla vaikeaa niin pariskunnille kuin ammattilaisillekin. Jopa tutkimuksissa aihe on jäänyt pimentoon. Seksuaalisuudesta puhutaan usein muistisairauden oireena tai ongelmallisena asiana. Rohkaisen ja kutsun teitä avoimeen keskusteluun seksuaalisuuden merkityksistä yksilöiden ja parien hyvinvoinnille ja elämänlaadulle.
Seksuaalisuus on kohdusta kuolemaan keskeinen osa ihmisyyttä. Sen perustana on biologiamme, yksilöllinen kehityksemme ja läheiset suhteemme. Seksuaalisuuteen kuuluvat kaikki tunteet, moniaistilliset kokemukset, fantasiat sekä läheisyys, hellyys ja intiimiys toisen ihmisen kanssa. Seksi ja yhdynnät ovat vain osa seksuaalisuutta. Seksuaalisuus ja siihen liittyvät haasteet koskettavat jokaista ihmistä, elääpä hän yksin tai suhteessa. Maailman seksuaaliterveysjärjestön (WAS) julistuksen mukaan seksuaaliterveys ei merkitse pelkästään sairauden tai ongelmien poissaoloa. Mielihyvän ja nautinnon kokeminen itsekseen ja toisen kanssa on keskeistä ihmisen seksuaaliterveydessä. 4.9. vietettävän maailman seksuaaliterveyspäivän teemana on "Puhutaan nautinnosta!"
Läheisyys, hellyys ja intiimiys merkitsevät jokaiselle erilaisia asioita. Hyvällä kosketuksella on ihmiseen taianomainen vaikutus. Hyvä kosketus saa hyvänolon hormonit erittymään. Se rauhoittaa, se rentouttaa, se auttaa tuntemaan myötätuntoa toista kohtaan. Kosketus jopa lievittää kipua. Ruumismuistiimme on tallentunut vauvasta asti saadut kosketukset ja lähellä olon hetket. Iho ja mieli muistavat kokemansa hyvät ja pahat kosketukset. Intiimiyden kehittyminen edellyttää hyvää ja turvallista suhdetta toiseen. Ennen nykyistä suhdetta ja suhteen aikana tapahtuneet asiat voivat sairauden myötä nousta mieleen ja vaikuttaa mahdollisuuteen ja kykyyn kokea oma puoliso läheisenä ja turvallisena. Jos on elämänsä aikana tullut kaltoinkohdelluksi, toisen hyvää tarkoittavaan lähelle tuloon voi olla vaikea luottaa.
Ikääntyminen ei vähennä ihmisen tarvetta läheisyyteen tai kykyä seksuaaliseen nautintoon. Erilaiset sairaudet ja lääkitykset puolestaan voivat tuoda siihen haasteita. Nuorena sairastuminen tai sairauden nopea eteneminen voi merkitä nopeita muutoksia aiempiin läheisyyden ja seksuaalisuuden tapoihin. Osalla muistipariskunnista yhdynnät jatkuvat pitkään sairaudesta huolimatta. Osalla ne päättyvät jo varhain, mutta parit löytävät muita tapoja nauttia läheisyydestä ja yhdessä olosta. Joillekin pareille sairaus merkitsee kaiken läheisyyden päättymistä. Muistisairauteen liittyvä estojen väheneminen näyttäytyy usein myös seksuaalisuuden alueella joko seksuaalisista tarpeista puhumisen tai toiminnassa aktiivisuuden lisääntymisenä. Jos seksuaalinen suhde on ennen sairastumista ollut hyvä, yhteisen nautinnon säilymiselle on hyvät edellytykset. Jos läheisyys ja intiimiys ovat kadonneet suhteesta jo ennen toisen sairastumista, hyvää tarkoittavat lähestymisyritykset voivat tuntua ahdistavilta. Jos suhteessa asioista puhuminen on vaikeaa tai sairauden myötä vaikeutunut, läheisyyden, yhdessäolon ja yhteyden kokemisen tarpeet voivat seksualisoitua. Silloin fyysinen toiminta voi olla ainoa keino ilmaista näitä tarpeita ja toiveita. Niiden vastaanottaminen ja niihin vastaaminen voi tuntua hämmentävältä tai vastenmieliseltä, jos tunnetason yhteyden kokemus suhteessa on heikentynyt.
Keskeistä toisen kanssa toteutuvassa seksuaalisessa kanssakäymisessä on yhteinen halu ja molempien suostumus. Toisen painostaminen tai toiselta vaatiminen eivät kuulu hyvään suhteeseen. Jos seksi on ollut parisuhteen voimavara ja molempien kannalta tyydyttävää, siitä luopuminen voi olla surullista – mutta sen ei tarvitse merkitä seksuaalisuuden suhteessa päättymistä.
Miten vaalia omaa ja yhteistä seksuaalista mielihyvää ja nautintoa?
- Mieti yksilönä minkälaiset asiat tuottavat hyvänolon ja nautinnon kokemuksia. Missä ja miten voit itseksesi rentoutua ja kokea iloa eri aisteillasi?
- Parina huolehtikaa arkihellyydestä hellyyden rutiineista. Antakaa hyvänyön ja hyvänhuomenen suukot. Halatkaa erotessa ja kotiin palatessa.
- Ottakaa päivittäiseen käyttöön pitkät viiden minuutin kestoiset halaukset. Rauhoittukaa ja rentoutukaa toisianne vasten.
- Unohtakaa yhdyntäkeskeisyys. Olkaa lähekkäin. Koskettakaa toisianne. Kertokaa toisillenne, minkälaisesta kosketuksesta pidätte.
Sanna Aavaluoma