Minun - sinun - meidän tila

Lomalla Kreetalla lämpimänä aamupäivänä lekottelen aurinkotuolissa meren rannalla. Juuri kun olen aloittanut lukemaan Ronald Brittonin artikkelia tilan jakamisen vaikeuksista ilmaantuu kookas hanhi kiertelemään rantatuoliani - ilmeisesti tutkimaan olisko minulla jotakin syötävää. Hanhi on rauhallinen eikä millään tavalla tunkeileva, kuitenkin se odottamatta ilmaantui minun alueelleni. Vaikka edustamme hanhen kanssa eri lajeja, tämän viikon aikana jaamme saman rannan. Hanhella ei näytä olevan vaikeuksia jakaa tilaa kanssani. Hetkestä syntynyt kuva sai minut kuitenkin  kirjoittamaan aiheesta parisuhteen kannalta. Millä tavalla hanhi hiekkarannalla auttaa meitä ymmärtämään sitä, miten vaikeaa meidän joskus on päästää toinen omaan tilaamme tai jakaa toiselle oma kokemuksemme. 

Brittonin (2016) mukaan fyysinen tila jossa elämme on laajentuma psyykkisestä tilastamme. Parisuhteessa meidän tulee jakaa toistemme kanssa sekä fyysinen asuintila, että psyykkinen tilamme. Samalla kun parisuhteessa kalustetaan yhteistä kotia, jossa asutaan, sen näkymättömän kalustuksen muodostavat kummankin ajatukset, uskomukset, toiveet ja aikomukset. Britton toteaa pareille yhteiseksi kokemukseksi ajoittaisen vaikeuden jakaa toistensa ajatuksia ja fyysistä tilaa, olipa se keittiö, vuode tai työpöytä. Suhteessa yhteinen tila voi tuntua tukahduttavan ahtaalta tai siihen voi kokea katoavansa.  

Miten parin yhteinen koti syntyy ja mitä se kertoo parin psyykkisestä jaetusta tai jakamattomasta tilasta? Jos toinen yksin päättää mitkä kalusteet kummankin aiemmista kodeista yhteiseen kotiin hyväksytään - hallitseeko hän yksin myös muuta päätöksentekoa suhteessa? Jos toinen luovuttaa toiselle vastuun kodin kalustamisesta, luovuttaako hän myös tahtonsa toisen taskuun? Jos toinen säilöö kellariin laatikoihin itselleen rakkaat asiat, joita toinen ei arvosta, kätkeekö hän myös syvimmät tunteensa ja toiveensa tai kokeeko hän niidenkin joutavan kellarikomeroon? Päätetäänkö uusista hankinnoista yhdessä? Löytävätkö kummankin hankinnat paikkansa yhteisessä kodissa? Kokevatko kummatkin yhteisen tilan kodikkaana, turvallisena paikkana, jossa on hyvä olla? Kokevatko he kummatkin suhteensa tilaksi, jossa omat ajatukset tulevat kuulluksi ja vastaanotetuiksi? Mistä on tätä ajatusta seuraten kysymys LAT suhteissa, joissa eletään yhdessä, säilyttäen kummankin oma koti ja pyrkimys jakaa vain juhlahetket yhdessä. Näihin suhteisiin ei haluta onnea kaventavaa arkea. 

Terapiassa parit kuvaavat Brittonin kuvaamaa kokemusta monin tavoin. Parisuhteen kriisiytyessä monet kertovat kokevansa sisäisen elintilansa suhteessa kapenevan tai ilman loppuvan niin, että tuntevat tukehtuvansa yhteisessä kodissaan. Se on riipaisevan koskettava ja konkreettinen kuvaus parisuhteen tilasta, jossa toisen vaatimus psyykkiseen tai fyysiseen läheisyyteen on toiselle niin voimakas, että hän menettää tai pelkää menettävänsä kokemuksen omasta itsestään. Se on tila, jossa erillisyyden kokemusta ei sallita. Oman mielipiteen ilmaisu tai tilan ottaminen tuntuu toisesta hylkäämiseltä tai saa hänet pelkäämään sitä. Usein tällaisen suhteen toinen osapuoli kokee olevansa yksin toisen kanssa saman katon alla. Hänen kannaltaan toinen ei ole halukas jakamaan hänen kanssaan mitään.  

Kun parilla ei ole suhteessaan mielen sisäistä tilaa ajatella ja jakaa ajatuksiaan, tilanne ratkaistaan toiminnallisesti. Se voi merkitä toisen muuttamista pois yhteisestä kodista. Toisinaan erillisen asunnon vuokraaminen mahdollistaa tilan lisääntymisen ja auttaa paria tarkastelemaan tilannettaan ja suhdettaan. Joskus erillinen asunto hankitaan, mutta kumpikaan ei kykene siihen konkreettisesti muuttamaan. Joskus puolisot toivovat ratkaisun olevan väliaikainen, mutta se paljastuu suhteen lopun aluksi. Terapiatunnilla tunnelma tiivistyy joskus niin intensiiviseksi, että toinen puolisoista kokee olevansa pakotettu poistumaan hetkeksi pois yhteisestä terapiahuoneesta. Silloin ilmaisemattomia tunteita on niin paljon, etteivät ne kaikki mahdu samaan tilaan. 

Parisuhteessa ja paripsykoterapiassa puolisoiden on tärkeää jakaa ja vastaanottaa toistensa ajatuksia, tunteita ja kokemuksia. Sen toteutumisen ensimmäinen edellytys on kummankin puolison halu ja kyky pysähtyä kuuntelemaan omaa sisäistä maailmaansa. Mitä enemmän kokemaansa voi ajatella ja jakaa toisen kanssa, sitä vähemmän on tarvetta löytää nopeita konkreettisia ratkaisuja ristiriitaisiin asioihin. Parisuhteessa eläminen merkitsee monien ristiriitaisten tunteiden sietämistä. Se tulee mahdolliseksi kun voi hyväksyä sen, että kummallakin on omana  itsenään oikeus ja lupa erilaisiin ajatuksiin, tunteisiin ja kokemuksiin. Erilaisuus ei ole este yhdessä ololle - ellei toinen ole hanhi. 

Sanna Aavaluoma