Näyn kannoilla

Kun etsimme itsellemme parisuhdetta tai elämänkumppania, mitä oikeastaan haemme tai tavoittelemme? Mistä kumpuaa sisällämme oleva tunne "siitä oikeasta" tai kiinnostavasta suhteesta? Miksi meillä jokaisella on erilainen käsitys siitä, mitä parisuhteessa oleminen on, mitä sen tulisi olla tai mitä se ainakaan ei saisi olla? Miksi toiset kaipaavat tiivistä parisuhdetta, kun toiset kokevat, ettei parisuhde ole lainkaan heitä varten tai etteivät he ole luotuja parisuhteeseen? Miksi toiset löytävät itsensä kerta toisensa jälkeen saman tyyppisestä suhdekuviosta, josta juuri on irrottautunut? Miksi toisille intiimiin parisuhteeseen luottaminen on vaikeaa tai intiimi läheisyys on sietämätöntä? Miksi joidenkin parisuhde ei kestä ajatusta lapsesta tai joutuu kestämättömiin vaikeuksiin lapsen syntymän jälkeen? Miksi jotkut kokevat olevansa kumppaninsa kanssa kuin samaa puuta? Jos ajattelemme jonkin sisäisen voiman ajavan meitä kohti tiedostamattomia ratkaisuja, mikä parisuhdekokemuksissamme on kannoillamme tai mikä on se näky, jonka kannoilla me pyrkimyksissämme olemme? Kantanäky.

Lapsen konkreettisia havaintoja vanhempiensa välisestä seksuaalisesta kanssakäymisestä kutsutaan kantanäyksi. Toivottavaa olisi, ettei lapsi saisi liian konkreettisia havaintoja aikuisten maailmasta, jonka ymmärtämiseen hänellä ei ole edellytyksiä. Vaikka lapsi ei olisi nähnyt vanhempiensa välistä seksuaalista kanssakäymistä konkreettisesti, hänellä on kuitenkin mielikuvia siitä, mitä vanhempien välillä tapahtuu. Mielikuvat seksuaalisuudesta herättävät lapsessa ahdistusta. Näitä ahdistuksia kohtaan lapsi kehittää fantasioita vanhempien suhteesta. Kantanäkyfantasia tarkoittaa siis tiedostamattomia mielikuvia miehen ja naisen välisestä seksuaalisesta suhteesta ja hedelmöittymisestä. Aili von Schulman (2013) toteaa näiden fantasioiden kulkevan ihmisen mukana mielensisäisenä mallina vuorovaikutuksesta, jonka mukaan tulkitsemme kahden- ja kolmenkeskisiä suhteessaoloja sosiaalisessa elämässämme. Kantanäky näyttäytyy rakkaussuhteen vastavuoroisuudessa ja suhteessa riippuvuuteen ja tarvitsevuuteen.

Vauvalla on aavistus itsen ulkopuolisesta toisesta jo kohdussa. Kohtutilaan kantautuu ääniä, värähtelyjä ja liikettä sekä äidin ruumiintoiminnoista että ulkomaailmasta esimerkiksi äidin kuunteleman musiikin välityksellä. Äidin liikkuessa vauva aistii äidin liikkeet ja äidin kokemat tunnetilat. Vanhempien yhdynnän aikana isän sanotaan vierailevan vauvan kohtutilan ulkopuolella. Vauva tuntee myös äidin orgasmin ja kohdun supistukset. Varhaisten elinvuosien aikana lapsi sisäistää molemmat vanhemmat ja suhteensa heihin. Lapsi sisäistää lisäksi vanhempansa parina. Sisäistetty pari kertoo lapselle tunnetasolla, sanattomasti sen, miten parisuhteessa eletään, miten puolisot kohtelevat toisiaan. Se välittää lapselle myös kokemuksen itsestään suhteessa tähän pariin. Parhaimmillaan vanhempien suhde on luova ja rakkaudellinen sietäen lapsen olemassaolon. Puuttuva kyky kolmenkeskisyyteen vanhempien mielissä, siirtyy myös lapsen mielen kannettavaksi. Psykoterapialehden kirjoituksessa Kantanäkyfantasiasta yhteyden mahdollistajana tai estäjänäRiitta Hyrck (2001) on tiivistänyt Ludvig Igran luentoja aiheesta. Igran mukaan kantanäyn sisältö vaikuttaa keskeisesti kykyymme olla rakkaussuhteessa. Se on parhaimmillaan luovuuden, yhteyden ja rakkauden ilmentymä, joka antaa lapselle voimaa kasvuun ja kehitykseen. Pahimmillaan se on tuhoava, kasvua, kehitystä ja vuorovaikutusta estävä. Jos yksilön sisäiset objektit ovat suhteessa toisiinsa julmalla ja kiduttavalla tavalla, kehittyy väkivaltainen, korostuneen seksuaalinen, hellyyden ja rakkauden tunteet sivuuttava sadomasokistinen kantanäky.

Oidipaalikompleksi oli keskeinen sekä Sigmund Freudin että Melanie Kleinin (1935, 1940, 1946) ajatuksissa ihmisen kehityksestä. Freud kirjoitti kantanäystä (primal scene) vuonna 1918 kuvatessaan pikkulapsen havaintoa vanhempien välisestä seksuaalisuudesta. Klein kuvasi tiedostamattomien kantanäkyfantasioiden syntyvän jo ensimmäisten elinkuukausien aikana, varhaisemmin kuin Freudin kuvaamana. Kleinin ajattelussa oidipaalitilanne sisältää Freudin kantanäkytermin sekä siihen liittyvät fantasiat. Ronald Britton (1989) toteaa oidipaalitilanteen alkavan, kun lapsi havaitsee vanhempiensa välisen suhteen. Ikosen ja Rechardtin (2012) mukaan kantanäkyfantasiassa olemme joko mukaan vedettynä tai ulkopuolelle jätettynä merkittävässä yhteyden kokemuksessa. Sekä oidipaalitilanne että kantanäkyfantasia sisältävät kipeän kokemuksen ulkopuolelle jäämisestä.

Klein kuvasi sisäiseen kasvuun ja ahdistavien tunteiden käsittelyyn liittyvän kaksi mielen sisällä vaihtelevaa tilaa, skitsoparanoidinen ja depressiivinen positio. Kun lapsi kykenee hyväksymään vanhempiensa välisen suhteen, ja itsensä siitä ulkopuoliseksi, hän on saavuttanut kyvyn depressiiviseen positioon. Se merkitsee oman pienuuden hyväksymistä ja luopumista olemisesta suhteessa keskipisteenä. Brittonin mukaan oidipaalinen ratkaisu ja depressiivinen positio syntyvät vuorovaikutuksessa toisiinsa, ne työstävät toisiaan. Vanhempien suhteen tiedostamisen myötä lapsen ja vanhempien välisissä suhteissa syntyy kolmenvälinen maailma, johon kuuluu oidipaalitilanteessa olevat yksilöt ja heidän välillään olevat erilaiset suhteet. Lapselle mahdollistuu erillinen suhde kumpaankin vanhempaan, mutta myös suhde vanhempien väliseen suhteeseen. Kaikille mahdollistuu osallisuus kahdenkeskiseen suhteeseen, jota kolmas havainnoi sekä havainnoida kahden suhdetta, jossa ei itse ole mukana. Mieleen syntyy kolmas positio, jossa asioita voi havainnoida ja tarkkailla. Britton toteaa tämän kolmenkeskisyyden sisäistymisen epäonnistumisen johtavan häiriöön, jossa havaintoa ja kokemusta on mahdoton yhdistää toisiinsa. Hyvässä ratkaisussa puolestaan lapsi voi sisäistää vanhempiensa rakastavan suhteen.

William Halton ja Jenny Spince (2016) toteavat parin olleen psykoanalyyttisen teorian ja käytännön ydin Freudin oidipaaliteorian syntymisestä alkaen. He kuvaavat Kleinin työssään lasten kanssa löytämiään vaihtoehtoisia phantasioita vanhempien suhteesta. Näissä pareissa voidaan myös nähdä tunnusmerkkejä skitso-paranoidisesta ja depressiivisestä suhteessa olosta. Fuusioitunut, yhteen sulautunut, vainoava pari on intensiivisessä kahdenkeskisyydessä, kuin jatkuvassa yhdynnässä. Tällaisessa suhteessa ei ole tilaa lapselle, vaan lapsi koetaan uhkana suhteelle. Sotiva, väkivaltainen pari, joka on juuttunut toistensa satuttamiseen ja tuhoavaan käyttäytymiseen, saattaa myös lapsen fantasiassa kostaa lapselle. Tämä fantasia voi pohjautua vanhempien todelliseen aggressioon tai lapsen pyrkimykseen käsitellä luopumista kahdenkeskisestä suhteestaan äitiin. Puuttuvan parin phantasiassa lapsella on mielikuva kahdesta parisuhteessa olevasta yksilöstä ilman rakkaudellista suhdetta. Lapsi pyrkii päästä pariksi heistä toisen kanssa. Lapsi voidaan sulkea suhteen ulkopuolelle ja lapsi joko idealisoi paria tai väheksyy sitä ja hyökkää sitä vastaan. Kun lapsi oidipaalitilanteen myönteisen ratkaisun myötä saavuttaa kyvyn depressiiviseen positioon, hän voi kokea vanhempien välisen rakkauden ja sisäistää suotuisan, rakastavan parin.

Lapsen kanssa arkea elävä vanhempi siirtää konkreettisen mallin lisäksi lapselle omat uskomuksensa parisuhteesta. Sen tapahtuminen ei edellytä konkreettista olemassa olevaa suhdetta, eikä se määräydy olemassa olevan suhteen ulkoisesta todellisuudesta. Ulkoisesti eheä suhde voi olla sisäiseltä dynamiikaltaan tuhoava tai fuusioitunut. Se voi välittää lapselle kokemuksen suhteessa puuttuvasta yhteydestä. Yksin lapsen kanssa elävä vanhempi voi välittää lapselle kokemuksen siitä, että lapsi on vanhempiensa rakastama ja syntynyt suhteesta, jossa oli rakkautta. Eronneet vanhemmat voivat viestiä ja välittää lapselle kokemuksen toistensa arvostamisesta siitä huolimatta, etteivät voi elää parina. Vanhemmat, jotka ovat syvästi katkeria ja pettyneitä toisiinsa sekä menettäneet uskonsa kahden ihmisen hyvään yhteyteen valitettavasti vahvistavat lapsen uskomusta siitä, ettei elämää kannata rakentaa suhteessa olon varaan.

Sisäinen pari vaikuttaa yksilön suhteessa olossa hänen käsityksiinsä ja uskomuksiinsa siitä voiko toiseen tukeutua ja voiko toiselle olla tukena. Se elää parisuhteen tunneilmapiirinä, jossa osaa toimia. Se näyttäytyy tavassa, jolla puolisolle puhutaan. Se ilmenee tunteiden ilmaisussa ja näyttämisessä sekä eri mieltä olemisen tavoissa. Sisäinen pari on jokaisella omanlainen, toista samanlaista ei löydy. Siksi parisuhteen kriiseissä toisen kokemuksen ymmärtäminen on niin vaikeaa. Niin kauan kuin kantanäkyfantasiat ja sisäistetyt parit ovat tiedostamattomia eikä niihin ole yhteyttä, niillä on vahva vaikutusvalta kantajiinsa. Tietoiseksi tuleminen, omille kokemuksille ja tunteille tilan antaminen sekä niille merkitysten antaminen auttavat kohti suurempaa sisäistä vapautta. Kantanäky on mielemme ytimessä kuten tämän kirjoituksen kuvan halolla. Jotta parisuhde voisi säilyä, oman ja puolison kantanäyn tutkimista olisi tärkeä tehdä yhdessä pohtien, keskustellen, oivaltaen ja ymmärtäen - ettei sitä tarvitsisi erokirveellä halkaista.  

Sanna Aavaluoma

Kuva Timoi Munne