Neitsytöljyä

27.10.2019

Neitsyt on yleisimmän tulkinnan mukaan henkilö, joka ei ole ollut sukupuoliyhteydessä. Historiallisesti neitsyys on liitetty viattomuuteen, pyhyyteen, puhtauteen tai itsehillintään. Kreikan jumalattarista Athene, Artemis ja Hestia olivat neitsyitä. Kristinuskon kertomus Neitsyt Mariasta on vaikuttanut siihen, että neitsyys liitetään usein automaattisesti naiseen. Neitsyydellä voidaan kuitenkin viitata myös pojan tai miehen kokemattomuuteen. Oliiviöljyä kutsutaan erilaisilla nimikkeillä riippuen sen valmistusprosessista. Ekstra-neitsytöljy ja neitsytöljy puristetaan oliiveista mekaanisesti ilman kemiallisia aineita. Se on maultaan voimakkainta ja myös terveysvaikutuksiltaan parasta. Arvokkaan, ensiöljyn nimeäminen neitsytöljyksi ei liene sattumaa. Omaan seksuaalisuuteen seksuaalisten suhteiden alkamiseen kypsyminen tuottaa hyvää, kuten oikeaan aikaan poimittu oliivisato tuottaa hyvän öljyn. Hyvässä seksuaalisuhteessa toisen kunnioittaminen toimii voitelevana öljynä ja ravinnon lähteenä.

Ensimmäiset kokemuksemme vaikuttavat meihin voimakkaasti, niin myös ensimmäiset seksuaaliset kokemuksemme. Ne voivat rohkaista meitä, jättää meihin varovaisuuden ja suojautumisen tarpeen tai juurruttaa meihin pelon tulevaa kohtaan. Minkälainen oli sinun ensimmäinen seksuaalinen kokemuksesi? Minkälaisissa olosuhteissa sinä menetit neitsyytesi? Minkä ikäinen olit? Missä se tapahtui? Olitteko molemmat halukkaita ja toimitteko tilanteessa yhteisymmärryksessä? Tiesikö kumppanisi, että kerta on sinulle ensimmäinen? Tiesitkö, oliko se myös hänelle ensimmäinen kerta? Koitko tulleesi huomioiduksi? Vastasiko kokemus odotuksiasi? Oliko se pettymys? Olitteko huolehtineet ehkäisystä? Olitteko puhuneet siitä etukäteen?

Monissa kulttuureissa neitsyyden menettänyt nainen ei enää ole puhdas tai kelvollinen. Amerikassa vietetään siveystanssiaisia, joissa teini-ikäiset tytöt lupaavat isilleen säilyä neitsyenä avioliittoon saakka. Länsimaisessa hääperinteessä valkoinen hääpuku viittaa puhtauteen ja huntu neitsyyteen. Lähi-Idän maissa neitsyys liittyy miehen kunniaan, ja neitsyydestään luopunut nainen lokaa miehensä kunnian. Asiaa pidetään niin tärkeänä, että sulhasen perheellä on oikeus vaatia morsiamelta lääkärin allekirjoittamaa neitsyystodistusta. Vuonna 2016 egyptiläinen parlamentaarikko vaati naisille neitsyystutkimuksia pääsyvaatimuksena yliopistoon. Myös Pohjoismaissa näistä maista kotoisin oleville nuorille tytöille on tehty terveyskeskuksissa vastentahtoisia neitsyystutkimuksia. Kansainväliset ihmisoikeuksia edistävät järjestöt YK, Amnesty International ja Human Rights Watch pitävät näitä tutkimuksia kidutuksena ja tuomitsevat ne. Lähi-Isän maissa hymenoplastia, immenkalvon kirurginen korjaaminen, on yleistä. Korjaukseen voi myös liittyä  naiseen laitettava punaista väriainetta sisältävä gelatiinikapseli, joka yhdynnässä rikkoutuessaan näyttää revenneen immenkalvon aiheuttamalta verenvuodolta. Myös suomessa tehdään immenkalvon korjausleikkauksia.

Neitsyyden menettäminen on monella tavalla merkittävä asia, sillä sen yhteydessä jokin asia koetaan ensimmäisen kerran. Seksuaalisen neitsyyden lisäksi nykyään onkin tavallista puhua esim. osterineitsyyden tai laskuvarjohyppyneitsyyden menettämisestä. Näissä kaikissa on oleellista ja yhteistä tilanteeseen liittyvä jännitys, houkuttelevuus ja hieman pelottavuus. Ensimmäisen kerran merkityksen kunnioittaminen on kuitenkin tärkeää, sillä vaikka asioista voi nauttia yhä uudelleen, mikään asia ei toistu uudelleen täysin samanlaisena kokemuksena. Neitsyyden linkittäminen seksuaalisuudessa vain sukupuoliyhteyden kokemiseen kertoo kaventuneesta seksuaalisuuskäsityksestämme. Myös muut seksuaaliset ja eroottiset kokemukset suhteessa toiseen ihmiseen ovat merkittäviä kokemuksia. Ensimmäinen ihastus, johon liittyi seksuaalifantasioita, ensimmäinen suudelma, eroottiset hyväilyt ovat kaikki seksuaalisia kokemuksia. Neitsyyden voi siis menettää monta kertaa.

Hyvä seksuaalinen akti edellyttää virittäytymistä, halua ja heräämistä niin fyysisellä kuin emotionaalisellakin tasolla. Hyvä tunnelma, omien rajojen kunnioittaminen sekä toiseen luottaminen auttavat tällaisen kokemuksen syntymisessä. Kun ensimmäinen seksikokemus on ollut turvallinen ja omasta vapaasta tahdosta tapahtuva, sen muisteleminen voi tapahtua itseä ja toista arvostavasti. Usein ensimmäistä seksikokemusta edeltää siihen vähitellen virittäytyminen läheisyyden, suudelmien ja hyväilyjen kautta. Joskus ensimmäisen kerran toteutumiseen liittyy sosiaalinen ja sisäinen paine, jolloin se voi tapahtua sen kustannuksella, että kumppani olisi itselle merkittävä. Jos ensimmäinen kerta tapahtuu päihtyneenä, siitä ei välttämättä ole selkeitä mieli- tai muistikuvia, sen vain tietää tapahtuneen. Valitettavasti neitsyyden menettäminen voi tapahtua myös väkivalloin tai hiljaisen, huomaamattoman painostavan tai väkivaltaisen vaikuttamisen myötävaikutuksella. Tällaisissa tilanteissa molempien todellinen suostumus on epäselvää, toinen tulee houkutelluksi tai painostetuksi seksuaaliseen toimintaan. Lapsuudessaan seksuaalisesti hyväksikäytetyt ovat joutuneet luopumaan oman ruumiinsa ja seksuaalisuutensa hallinnasta jo ennen kuin ymmärrys omista rajoista on syntynyt. Heille seksuaaliset tuntemukset, myös hyvät kiihottumisen tunteet sekoittuvat niiden väärin käytetyksi tulemisen kokemuksiin. Oman halun ja seksuaalisuuden haltuunotto ilman ahdistavien muistikuvien aktivoitumista on heille myöhemminkin elämässä haasteellista. Heistä neitsytöljy on puristettu väkivalloin kuiviin.

Vaikeasti vammaisille tai vammautuneille henkilöille oman seksuaalisuuden toteuttaminen on haasteellinen ja vaikea asia, joka ei välttämättä onnistu ilman toisen ihmisen apua. Aihetta käsittelee koskettavasti elokuva The Sessions. Elokuva kertoo polion seurauksena halvaantuneesta miehestä, joka 38- vuotiaana haluaa päästä neitsyydestään. Koska hänellä ei ole kumppania, hän turvautuu ammattilaisen palveluihin. Vaikka jokaisella on oikeus seksuaaliseen hyvään, herättää ulkopuolisen henkilön seksissä läsnäolo monenlaisia eettisiä kysymyksiä. Psykoterapeutti ei osallistu potilaan seksiin eikä toimi avustajana. Avusteisen seksin toteutumismahdollisuuksista käydään parhaillaan aktiivista keskustelua myös Suomessa.

Aliina Aavaluoma (2018) käyttää media-alan tutkimuksessaan käsitettä ensimmäistä kertaa uudestaan. Työssään hän viittaa tv-sarjan toisen tuotantokauden tekemiseen ja sen yhtäläisyyksiin ja eroavaisuuksiin ensimmäisen kauden teon kanssa. Toisella kaudella jokin on tuttua ja turvallista. Samaan aikaan jokin on uutta ja tuttu mahdollistaa ja haastaa tekemään samat asiat myös uudella tavalla, syventämään ja kasvattamaan tarinaa. Jos voisimme säilyttää intiimissä suhteessamme saman asenteen itseämme ja kumppaniamme kohtaan, emme olettaisi mitään itsestäänselvyytenä emmekä asettaisi itsellemme tai toiselle tietynlaisia vaatimuksia. Silloin voisimme kohdata toisemme jokaisessa intiimissä hetkessä ensimmäistä kertaa uudestaan, kunnioituksella, uteliaisuudella, kuuntelemalla ja yhdessä innostumalla. Hyvin hoidettu oliivipuu tuottaa aina uuden sadon. Uusi sato antaa aina uuden neitsytöljyn. Samoin suhteessa intiimiyttä ja kunnioitusta vaalimalla, kummankin tarpeita kunnioituksella kuulemalla suhteen seksuaaliset voiteluaineet eivät härskiinny, vaan suhteen uusi neitsytöljy on tuotettavissa yhä uudelleen.  


Sanna Aavaluoma

Kuva: Jari Tiainen