Omaa puoliskoa etsimässä

Miten parisuhteet syntyvät? Valitsemmeko puolisomme? Päädymmekö yhteen puolisomme kanssa jostakin selittämättömästä syystä? Onko meille jokaiselle olemassa jossakin se ainoa oikea? Paraneeko suhde vaihtamalla? Nämä kysymykset mietityttävät yhä uudelleen ja niihin on monenlaisia vastauksia ja selitysmalleja.

Platonin Pidot -tekstissä Aristophanes kertoo inhimilliseen luontoon kuuluneen alunperin kolme ihmissukupuolta: miehinen, naissukupuoli ja miesvaimo. Näillä kaikilla oli neljä kättä ja jalkaa, kahdet vastakkaiset kasvot, neljä korvaa ja kahdet sukuelimet. Nämä ihmiset tulivat voimassaan uhkaksi jumalille, ja niin Zeus halkaisi heidät kahtia. Kun ruumiit oli halkaistu, jokainen kaipasi omaa puoliskoaan, he syleilivät toisiaan haluten kasvaa yhteen. 

Paripsykoanalyyttinen ajattelu parisuhteen synnystä - parivalinnasta perustuu myös ajatukseen toista puoliskoaan etsivästä ihmisestä. Sen mukaan ihminen tunnistaa tiedostamattomalla tasolla sen merkittävän toisen, joka voi antaa hänelle sen, mitä sillä hetkellä omassa kasvussaan tarvitsee. Ihminen tarvitsee "puuttuvan puoliskon" kokeakseen itsensä ehjäksi, kokonaiseksi.

Psyykkinen kasvu ja kehitys tapahtuu varhaisissa vuorovaikutussuhteissa ja sen ytimessä on hyvän kahdenkeskisyyden kokemuksen saaminen. Hyvän tallentuminen ja sisäistäminen mahdollistavat siitä irrottautumisen. Kehitys jatkuukin psyykkisen eriytymisen ja yksilöitymisen prosessissa, jonka myötä syntyy kokemus itsestä ja toisesta erillisinä yksilöinä. Erillisyyden kokemus on ahdistavaa ja pelottavaa, jos toinen ei ole mielessä. Kehityksen ja suhteissa riittävän hyvien kokemuksen myötä syntyy lopulta kyky luottaa suhteen jatkuvuuteen, vaikka toinen ei olisi läsnä ja suhteen pysyvyyteen huolimatta omasta tai toisen tunnetilan vaihtelusta.  Kannatelluksi tuleminen auttaa lasta sietämään omaa pienuuttaan ja avuttomuuttaan ja samalla syntyy luottamus tulevaan ja siihen, että jonakin päivänä on itsekin iso - äidin tai isän kaltainen.  Nämä kasvuhaasteet eivät koskaan tule meissä valmiiksi, vaan työstämme niitä koko elämämme ajan läheisissä suhteissamme ja uusien elämäntapahtumien myötä. Siirtyessämme kohti aikuisuutta tässä kasvuhaasteessa vanhempien sijaan meitä auttavat seurustelukumppanimme ja puolisomme. 

Mikä saa toisen tuntumaan siltä oikealta joka kiinnostaa ja vetää puoleensa? Parivalinta voi perustua samanlaisuuteen, erilaisuuteen tai yhteiseen tarpeeseen välttää jotakin kummallekin kivuliasta. Samanlaisuutta voi olla yhteinen arvopohja, ammatti, harrastukset tai samanlaisen kasvuhistorian jakaminen. Kun vetovoima perustuu erilaisuuteen, puolisot kokevat täydentävänsä toisiaan. Tähän perustuu sanonta "vakka kantensa valitsee". Kun kummankin puolison kokemusmaailmassa on jotakin yhteistä vaaralliseksi koettua, sitä vältetään yhdessä. Näin kumpikin voi kokea olevansa turvassa tältä pelottavalta, esimerkiksi läheisyydeltä tai surulta.

Ihmisen jatkuva kasvu ja muutos saavat aikaan muuttuvia odotuksia parisuhteelle. Oman kasvun kohta voi edellyttää tiivistä vastavuoroisuutta ja sen myötä kannatelluksi tulemisen kokemusta - kokemusta konkreettisesta tai mielen tasolla sylissä pitämisestä. Se voi myös edellyttää suhdetta, jossa saa kokea toisen pitävän itsestä huolta, ottavan vastuuta erilaisista asioista. Kun kummatkin ovat valmiita vastavuoroisuuteen, syntyy suhteesta jotakin sellaista uutta ja luovaa, johon kumpikaan ei yksin kykenisi. Nämä erilaiset suhteessa olon muodot vaihtelevat kaikissa suhteissa. Kaikkia tarvitaan, ongelmallista on jos toinen tai molemmat jäävät pysyvästi ja tinkimättä johonkin olemisen tapaan. 

Kun molemmat puolisot kykenevät joustavasti liikkumaan kummankin erilaisten tarpeiden maastoissa suhde voi kestää vaikka eliniän. Se edellyttää kummaltakin kykyä ymmärtää itsessä ja toisessa olevia vaihtuvia tarpeita,  tarvitsevuutta, auttamista, autetuksi tulemista, jakamista ja oman psyykkisen tilan säilymisen merkitystä. Haasteelliseksi parisuhteen tekee se, ettei parisuhteessa vallitsevan dynamiikan vaihtelun tarve synny kummassakin samanaikaisesti. Ei ole yksinkertaista  hyväksyä ja kunnioittaa toisen tarpeita menettämättä kosketusta omiin sisäisiin tarpeisiin.

Toisen ollessa matkalla kohti muutosta ja muuttuessa, on toisenkin muututtava. Hitissään "Koskaan et muuttua saa" vuonna -69 Pasi Kaunisto laulaa:  "...vuodet niin kulkee, ne paljon pois sulkee, mut koskaan et muuttua saa!" Laulun toiveen toteutuminen merkitsisi sisäistä pysähtymistä ja kasvun lakkaamista. Ajatus siitä, ettei eletty elämä muuttaisi meitä, on mahdoton. Parisuhteen ikuinen haaste on säilyttää rakastava ja rakentava uteliaisuus omaa kumppania kohtaan. Kun on valmis kertomaan omista ajatuksistaan, kokemuksistaan ja tunteistaan, voi sen itsestä kulloinkin puuttuvan puoliskon uudelleen löytää omasta kumppanista. 

               Sanna Aavaluoma