Intiimein Ovi

Rakastan erilaisia ovia. Usein matkoillani kuvaan ovia ja mietin, mitä ne kertovat asukkaistaan ja heidän elämästään tuon oven takana. Uskokaa tai älkää, tämän kirjoituksen kuva on Suomessa sijaitsevan, käytössä olevan kukkakioskin takaovi. Olen kulkenut useasti tämän kioskin ohi ja kerta toisensa jälkeen pysähtynyt katselemaan tätä ovea. Oven ei arvaisi kuuluvan kioskiin, joka on täynnä kauniita kukka-asetelmia, kimppuja, seppeleitä ja ruukkukukkia. Kioskin julkisivu tarjoaa rehevyyttä, runsautta ja kauneutta. Kioskin kirkas valaistus tuo sisällä olevan kauneuden suurten ikkunoiden takana kutsuvasti näkyväksi. Miten on mahdollista, että sisäänpääsy vihreään puutarhaan näyttää tältä? Tänään pohdinnassani ovi, kioski ja kranssi yhdistyvät seksuaalisuuteen ja seksiin. Mikä niissä on henkilökohtaista ja yksityistä, mikä tarjolla toisen nähtäväksi tai yhdessä jaettavaksi? Ovatko nautinto ja kukinnot tarkoitettu ainoastaan meille itsellemme? Toivommeko jonkun jakavan ne kanssamme? Pelkäämmekö toisen sisään päästämistä? Saako sisään tulla kuka tahansa? Millä ehdoin annamme ja saamme läheisyyttä, hellyyttä ja tyydytystä? Pitääkö niistä maksaa? Voiko niitä myydä? Saako niitä ottaa kysymättä? Tämän kirjoituksen kuvan tarkastelu ovena henkilökohtaiseen intiimiyteen herättää monenlaisia tunteita: surullisuutta, myötätuntoa, kiukkua, pelkoa ja kaipausta.

Ovikranssin tehtävä on toivottaa ovella olija tervetulleeksi, kutsua sisään. Sisään pyrkijä katselee kranssia oveen koputtaessaan tai ovikelloa soittaessaan. Se herättää katsojassaan lämmön ja huolenpidon tunteita. Kranssin keskellä roikkuu usein jotakin oven takana olevasta kertovaa, kuten värillinen nauha, rusetti, kukka tai pieni esine. Kuvan kranssi on kuivunut kuoliaaksi. Sitä ei kuitenkaan ole poistettu ovelta. Kioskin edustalla olevasta myytävien kranssien valikoimasta yksikään ei ole päässyt sen tilalle. Onko kioskin omistaja sokeutunut tapahtuneelle? Miltä hänestä itsestään tuntuu ovea avatessaan ja kranssin nähdessään? Eikö hän halua kenenkään näkevän tätä ovea? Haluaako hän olla rauhassa koputtelijoilta ja sisään pyrkijöiltä? Kertovatko kuivuneet oksat siitä, ettei kutsu omistajan luo ole voimassa? Haluaako hän viestittää ovelle tulijoille väheksyvänsä heitä? Vai onko sen tarkoitus harhauttaa ohikulkijat luulemaan sen olevan pois käytöstä? Merkitseekö julkisivu hänelle eniten? Myykö hän kukkiaan päästämättä ketään sisään intiimeimpäänsä?

Lukoilla suojataan jotakin arvokasta tai kallisarvoista, jonka ei haluta joutuvan vääriin käsiin. On tärkeää, että oman oven saa lukittua silloin kun ei itse ole paikalla, tai kun on tarve olla rauhassa. Lukot voivat myös kertoa pelosta, turvattomuudesta tai suojautumisen tarpeesta. Kenties oleellisinta on sen viesti: lukitusta ovesta ei ole sisään tulemista ilman avainta. Tämän kioskin ovessa on useita lukkoja. Kertooko se sisällä olevan tavaran arvosta? Kertooko se siitä, ettei sisällä olija koe olevansa turvassa? Pelkääkö hän jonkun murtautuvan sisään hänen huomaamattaan tai poissa ollessaan? Lukuisat jäljet ovessa kertovat siitä, että sen lukkoja on murrettu ja sisään on menty väkivalloin.

En voi välttyä pohtimasta ulkoisen ja sisäisen välillä olevan eron liittymistä myytävän seksin ja henkilökohtaisen intiimin elämän välistä suhdetta ja joidenkin asioiden lohkoutumista niiden välillä. Suomessa seksin myyminen ja ostaminen on laillista. Seksin ostaminen alaikäiseltä, parittajan avulla toimivalta tai ihmiskaupan uhrilta on kuitenkin kiellettyä. Suomessa arvioidaan työskentelevän noin 8000 seksinmyyjää, joista päätoimisia on noin 350. Kaikista heistä noin puolet on suomalaisia. Valtaosa seksityöläisistä on naisia. Nuorimmat heistä on aloittanut työn alaikäisenä, vanhimmat ovat yli 60-vuotiaita. Pro-tukipiste on asiantuntijajärjestö, joka edistää seksi- ja erotiikka-alalla toimivien ihmisten sekä ihmiskaupan uhrien osallisuutta ja oikeuksia. Järjestöllä on toimipisteet Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Järjestön etsivä työ tarjoaa turvaseksimateriaalia ja keskusteluja.

Artikkelissaan Seksuaalisuus seksityössä Anna Kontula (2007) toteaa seksityötä koskevan tutkimuksen korostavan liikaa seksityön haittoja, johtavan seksiä myyvien naisten näkemiseen korostuneesti uhrina sekä unohtavan heidän omat kokemuksensa ja pyrkimyksensä elämänhallintaan. Kontulan haastattelututkimukseen osallistujat kuvasivat monenlaisia kokemuksia alistetuksi tulemisesta; painostusta ensimmäisessä seksikokemuksessa, hylätyksi tulemista, yksipuolista toisen tyydyttämistä parisuhteessa, seksuaalisesti turhauttavia avioliittoja, joukkoraiskauksia, uskottomuutta ja väkivaltaa. Kontulan mukaan näille naisille aktiivisuus ja hallitseva rooli seksityöläisenä sekä oman nautinnon etäännyttäminen lisäävät heidän hyvinvointiaan ja mahdollisuuksiaan edellyttää ja saavuttaa tyydyttävää ja nautinnollista seksuaalisuutta henkilökohtaisessa elämässä. Tekstin näkökulma herättää monia kysymyksiä. Joukkoraiskauksen kokenut on törkeän seksuaalisen väkivallan uhri. Hänen on tietenkin välttämätöntä saada elämässään uusia kokemuksia siitä, että voi määritellä itse osallistumistaan ja toimintaansa. Uhriksi joutumisen toteaminen ei vähennä häntä kohtaan koettavaa myötätuntoa eikä uhriuta tai leimaa häntä kokonaisvaltaisesti. Hän ansaitsee paljon tukea, lempeyttä ja arvostusta voidakseen palauttaa itsearvostuksensa ja itseluottamuksensa. Jos hän saavuttaa hallinnan tunteen itseään myymällä tai toista alistamalla, voidaan miettiä mikä silloin vahvistuu. Vahvistuuko usko hyvään vai kuilu sisäisen hyvän ja pahan välillä? Alistamisen kautta oman kivun ja voimattomuuden voi nähdä toisessa, mutta lohduttaako se itsessä olevaa kaltoin kohdelluksi tullutta vai tuottaako se hetkellisen, todennäköisesti tiedostamattoman, voitonriemuisen vahvuuden tunteen, jonka alistajaan samaistuminen mahdollistaa? Entä jos kyseessä onkin pakkotoisto, jolla traumaa pyritään saamaan haltuun? Vaikka kaupallisen seksin toteuttaminen perustuisikin yhteiseen sopimukseen, se sisältää ajatuksen intiimiyden tai läheisyyden rahalla mitattavasta hinnasta.

Annemari Hakalan pro gradu -tutkielmassaan (2018) haastattelemista seksityöläisistä osa kuvasi ammattiaan kutsumusammatiksi ja kertoivat haluavansa edetä urallaan esimerkiksi seksuaaliterapeutiksi tai avusteisen seksin ammattilaiseksi. Kuitenkin valtaosa haastateltavista kertoi tekevänsä työtään salassa läheisiltään leimatuksi tulemisen pelon vuoksi. Kutsumustyöksi nimettyjä ammatteja yhdistää auttaminen, hyvän tekeminen ja pyyteettömät teot. Kutsumusammattien palkkataso on matala, sillä kutsumustyöntekijät eivät tunnetusti ole valinneet työtään rikastumismielessä. Kutsumusammattien harjoittajien tiedetään olevan erityisessä riskissä uupua. Työuupumuksessa ei useinkaan ole kysymys varsinaisen työn aiheuttamasta väsymyksestä, vaan oman historiaan liittyvien tunnistamattomien kuormien, työssä tapahtuvan tunnetaakan siirtymisestä työntekijän kannettavaksi ja näiden äärellä koetusta omasta riittämättömyyden tunteesta. Sosiaali- ja terveysalalla uupumiseen liittyy usein oman henkilöhistorian raskaus. Lapsuudesta saakka hoivavastuun kantaminen läheisistä oman kehitystason ylittävällä vaatimustasolla jatkuu ammatinvalinnassa. Jokaisen potilaan tai asiakkaan kuormaa hoitaessa pyrkii hoitamaan myös omaa purkamatonta kuormaansa, mutta samaistuminen potilaan hätään samalla lisää omaa hätää. Millään alalla kutsumustyöstä puhuminen ei siis automaattisesti kerro pyyteettömästä toisten auttamisen halusta. Missä määrin kutsumuksena tunnistettu motiivi mihin tahansa ihmistyöhön tulisi nähdä riskinä? Millä edellytyksillä se koituu hyvän ammattitaidon kehittymisen mahdollistajaksi?

Palaan vielä kuvani kukkakioskiin. Vaikka sen takaovi näyttää hylätyltä ja pois käytöstä olevalta, kioskin sisäpuolella on valo, jonka ansiosta sisäinen kukkaloisto ei jää piiloon. Uskon siihen, että jokaisen ihmisen sisällä on tuo rehevyys ja kasvuvoima huolimatta siitä, että joskus yksinäisyys, kaltoin kohdelluksi tuleminen tai pelko saavat ulospäin näkyvän oven intiimiyteen repsahtamaan ja siinä olevan kukkakranssin kuivumaan. Toiset peittävät kuivuneisuutensa tekokukilla tai kimmellyksellä, jolloin se näyttää ulospäin houkuttelevalta, mutta kosketettaessa rapisee ja putoaa. Toiset antavat pois kaiken, jolloin itselle ei jää mitään nautittavaa. Jos samaistut hetkeksi kukkakioskiin vertauksena intiimiyteesi, minkälaisia ajatuksia se sinussa herättää? Tuntuuko sinusta hyvältä näyttää kukkien värit ja niistä sidotut kimput ja koristeet kaikille? Iloitsetko niistä ja siitä, että joku toinen näkee ne kauniina? Kuuluuko sinun mielikuvaasi ostaminen ja maksu? Minkälaisia maksuvälineitä on käytössä? Lähestytäänkö sinua lasiluukulta vai takaovelta? Minkälainen on ovi sinun intiimiyteesi? Onko se lukittu, sepposen selällään vai avoinna sovitusti? Minkälaisista kukista on sinun ovikranssisi tehty? Mitä se viestii oveasi lähestyvälle ja itsellesi?

Sanna Aavaluoma