Palimpsesti - ohita intro

Venetsian elokuvajuhlilla 2022 ensi-iltansa saanut Hanna Västinsalon käsikirjoittama ja ohjaama elokuva Palimpsesti -ohita intro on fantasia kokeellisesta geeniterapiasta, joka kääntää vanhenemisprosessin taaksepäin – nuorentumiseen. Elokuva avaa pohdittavaksi elämän rajallisuuden hyväksymisen tai kieltämisen sekä ihmisen mahdollisuuden oman elämäntarinansa integraatioon siten, että voisi hyväksyä sen omaksi eletyksi elämäkseen.

Palimpsesti merkitsee päällekirjoittamista. Alun perin se on liittynyt pergamenttiin tai papyrukseen, josta alkuperäinen teksti on raaputettu pois siten, että vanha kirjoitus häämöttää uuden alta. Termillä voidaan myös viitata kaunokirjalliseen teokseen, jossa jotain aiempaa teosta hyödynnetään (Tieteen termipankki). Kuvataiteessa se on uuden kuvan maalataamista vanhan päälle. Palimpsesteissa tekstien kerrokset sekoittuvat ja osoittavat samalla, miten yksittäinen teos voikin olla monta niin ajallisesti, fyysisesti kuin sisällöllisestikin. Palimpsesti on monelle muistin metafora, koska muistoissamme sekoittuvat niin poissaolevat kuin läsnä olevat ajat. (Tihinen 2015)

80-vuotiaat Tellu ja Juhani aloittavat kokeellisen geeniterapian, jonka aikana he asuvat valvotussa asuntolassa, heidän tilaansa ja vointiansa seurataan säännöllisesti ja he osallistuvat yhteisiin ryhmäterapiaistuntoihin muiden kokeeseen osallistuvien kanssa. Geenitutkijat korostavat koehenkilöille mahdollisuutta kirjoittaa elämänsä uudelleen, tehdä toisin asiat, jotka kaduttavat tai jäivät aikanaan tekemättä. Vaikka taiteessa uudelleen maalaaminen vanhan päälle on mahdollista, ihmiselämän suhteen se on mahdotonta. Elettyä elämää ei voi pyyhkiä pois, vaikka sitä ei tietoisesti muistaisikaan. Myöskään toisten kanssa jaetun elämän todellisuutta ja koettuja tapahtumia ei voi poistaa. Kokeen eteneminen aiheuttaa erilaisia tuntemuksia ja herättää suuria hämmennyksen tunteita. Iho kihelmöi, rypyt oikenevat. Katsoja voi kuulla jäykistyneiden nivelten ja kudosten palautumisen entisiin mittoihinsa. Muutosten nopeassa vauhdissa on vaikea pysyä mukana. Nuorennuttuaan 30-vuotiaaksi Juhani ilmoittaakin haluavansa palata takaisin omaan ikäänsä. Käynnistynyttä prosessia ei kuitenkaan voi peruuttaa. Juhanin kohtalo on elää elämäänsä uudelleen kohti vanhuutta. Tämän tiedon saatuaan Juhani haluaa keskeyttää hoidon ja jatkaa elämäänsä fyysisesti terveenä aikuisena.

Elokuvalla on kivulias yhtymäkohta eteneviin muistisairauksiin, vaikka se tarinassa mainitaan vain yhden lauseen verran. Seurantatutkimuksessa Tellu toteaa tuskastuneena muistavansa edelleen kaiken, vaikka on jo edennyt nuortumisprosessissaan teini-ikään. Hän kysyy kauanko pitää jatkaa, että unohtaisi. Lääkäri toteaa kokeen jatkamisen riskit, seuraava lääkeaineannos saattaisi aiheuttaa Alzheimerin taudin kaltaisen tilan, jossa Tellu ei enää muistaisi, mutta ei myöskään kykenisi huolehtimaan itsestään. Tieto kaiken unohtamisesta ei pysäytä Tellua, hän haluaa jatkaa nuortumistaan, joka jossain vaiheessa muuttuu taantumiseksi. Tellu ymmärtää, ettei tule selviytymään yksin ja pyytää Juhania huoltajakseen ennakoiden tilannetta, jossa ei enää pysty huolehtimaan itsestään tai tekemään itseään koskevia päätöksiä. Myös muistisairas tarvitsee jossakin vaiheessa edunvalvojan, johon luottaa.

Toisin kuin muistisairauksissa Palimpsestin kuvitteellisessa kokeessa nuortuminen tapahtuu sekä fyysisessä ruumiissa että mielen sisäisissä rakenteissa. Molemmissa kuitenkin eletty elämä säilyy muistoissa ja kokemuksissa. Kuten elokuvan geeniterapiakokeen tulokset olivat osin ennustamattomia ja yksilöllisiä, muistisairaudetkin näyttäytyvät eri ihmisillä kovin erilaisina. Muistisairauden edetessä lähimuistissa olevat asiat katoavat ja moni muistisairas alkaa elää menneisyydessä, jonka muistaa. Osa ei tunnista puolisoaan tai omaa peilikuvaansa, jotka näyttävät vanhalta, kun itse kokee olevansa toimintakykyinen ja terve. Tunteiden säätelyn ja käyttäytymisen kontrollin ohentuessa osa alkaa käyttäytyä mielitekojaan ja impulssejaan seuraavan teini-ikäisen tavoin tai sisäisen lohduttajan murentuessa kokee itsensä jatkuvasti ahdistuneeksi ja turvattomaksi.

Muistisairaan sosiaalista kuolemaa tutkiva Jari Pirhosen mukaan muistisairaudet ymmärretään yleensä keskushermostoa rappeuttavaksi sairaudeksi, mutta todellisuudessa sairaus iskee ennen kaikkea ihmisen sosiaalisiin synapseihin ja sosiaalinen kuolema väijyy kauan ennen biologista kuolemaa. Teologi John Swinton onkin uudelleenmääritellyt muistisairauden tilaksi, jossa sairastuneen ympärillä olevat ihmiset unohtavat hänet. (Pirhonen 2022). Juhani keskeyttää kokeen vaiheessa, jossa on fysiologisesti 30- vuotias, mutta edelleen leski, aikuisen tyttären isä ja esiteini-ikäisen vaari. Hän toteuttaa nuoruuden unelmansa avaruustieteen opiskelusta ja toivoo samalla voivansa nyt olla enemmän tyttärensä perheen elämässä mukana. Juhanin tyttärenpoika ei tunnista vaariaan, joka on muuttunut 30- vuotiaaksi, eikä hänen tyttärensä enää halua tuntea isäänsä tai olla tämän kanssa tekemisissä.

Professori Vappu Taipale, vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo ja Jyväskylän yliopiston yhteiskuntapolitiikan professori ja Suomen Akatemian ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikön johtaja Teppo Kröger keskustelivat 25.3.2024 Jyväskylän kevät 2024 keskustelutilaisuudessa vanhuudesta. Kröger totesi, etteivät lapsuus ja nuoruus lopu koskaan ja vanhuuden siemenen olevan ihmisessä jo hänen syntyessään. Se kasvaa ja kypsyy, jolloin vanhuutta voidaan kutsua myös kypsäksi iäksi.

Sanonta "päivääkään en vaihtaisi pois" on ongelmallinen, sillä sitä käytettäessä sekoittuvat keskenään asiat, joiden tekemistä tai tekemättä jättämistä ihminen katuu, joiden seurauksista hän kantaa syyllisyyttä ja häpeää tai elämässä tapahtuneet traumaattiset asiat ja vaikeat kokemukset, joiden tapahtumiseen ihminen itse ei ole voinut vaikuttaa. Vaikeudet ja niistä selviäminen kasvattavat ihmisen yksilölliseksi itsekseen, vaikka hänen elämässään on voinut tapahtua kivuliaita asioita, jotka olisi suonut jäädä tapahtumatta.

Mikä sai Tellun ja Juhanin päähenkilöt osallistumaan kokeeseen? Mitä he omassa elämän tarinassaan halusivat uudelleen kirjoittaa? Tarinan alkaessa Juhanin vaimo on kuolemassa ja Juhani on vanhuuden haurastama mies. Hän ei pysty osallistumaan tyttärensä ja lapsenlapsensa elämään. Hän on kiinnittynyt luopumisen kipuun. Vaimo kannustaa Juhania osallistumaan tutkimukseen. Tellu on yksinäinen vanhus, joka on menettänyt ainoan tyttärensä. Vain paluu uudelleen kehittyväksi vauvaksi hyvässä hoivassa on Tellulle riittävän lohdullinen maailma, jossa tuska oman lapsen kuolemasta ei tunnu. Kenties Tellun lapsi kuoli vauvana, jolloin paluu vauvaksi merkitsisi hänelle yhteyden palautumista, sulautumista oman lapsen maailmaan. Kuoleman kohtaamisen tuskallisuus ja suru yhdistää kumpaakin päähenkilöä, mutta heidän tavoitteensa vaikuttavat vastakkaisilta. Koska tapahtuneita ei kokeessa luvattu pois pyyhkiytyviksi, mahdollisuus muutokseen piilisikin jossakin asiassa itselleen uskollisena pysymisenä, sellaisten valintojen tekemisessä, joihin itse elämässä voi vaikuttaa sekä niiden hyväksymistä, joille ei voi mitään. Juhani on kiinnostunut avaruudesta vielä 80-vuotiaanakin. Nuorena hänellä ei syystä tai toisesta ollut mahdollisuutta sitä opiskella. Juhani näyttäytyy vakaana, turvallisena ja huolehtivana. Yhteyden rakentaminen aikuiseen tyttäreen ei kuitenkaan enää mahdollistu. Tyttären on mahdotonta käsitellä tapahtunutta ja mieltää itseään nuorempi mies isäkseen. Ovatko isän ja tyttären suhteet katkenneet jo ennen Juhanin nuortumiskokeeseen osallistumista? Juhani onnistuu tavoitteessaan saavuttaa menneisyydessä kadotettu unelma ja pääsee opiskelemaan. Hänellä ei ole enää vaimoa, jota hoitaa, eikä tyttären perhettä. Juhanin ratkaisu onkin suostua Tellun pyyntöön. Hän adoptoi vauvaksi taantuneen Tellun ja aloittaa isänä uudelleen.

Vanhenemisen hyväksyminen edellyttää oman eletyn elämän hyväksymistä onnistumisineen ja virheineen. Mikäli elämän eri vaiheiden yhtenäiseksi kertomukseksi mielessä rakentuminen ei mahdollistu, syntyy illuusio ajasta vailla loppua. Sen sijaan kokemus ikuisuuden pienistä hetkistä on mahdollista, kun elämän rajallisuuden voi hyväksyä. (Quinodoz 2009). Vanhuus kehittyy ajallisesta jatkuvuuden tunteesta, jossa kaikki aika on läsnä. Tähän hetkeen virtaa menneisyyttä, siitä kuljetaan tulevaisuuteen ja sieltä taas ajassa taaksepäin. Elämän tiellä, joka on myös kuoleman tie, vanhuksen kysymyksiä ovat: Voinko olla kuolevainen? Onko minun mahdollista kuolla? (Siltala 2013)

Sanna Aavaluoma

Rooleissa

• Tellu -  Riitta Havukainen, Krista Kosonen, Emma Kilpimaa, Kaisu Mäkelä

• Juhani - Antti Virmavirta, Leo Sjöman

Lähteet

1. Pirhonen Jari (2022) Vanhuudesta, elämästä ja sosiaalisista synapseista. Ikäinstituutti 16.2.2022 https://www.ikainstituutti.fi/blogi/vanhuudesta-elamasta-ja-sosiaalisista-synapseista/
2. Quinodoz Danielle (2009). Growing old: A psychoanalysts point of view. Internal Journal of Psychoanalysis (90)(4):773-793
3. Siltala Pirkko (2013). Vanhuus. Elämä haluaa tulla eletyksi. Kirjapaja
4. Tihinen Juha-Heikki. Palimpsesteja, maisemia ja ilmestyksiä – Kristiina Uusitalon maalauksista. https://kristiinauusitalo.fi/wp-content/uploads/2015/12/palimpsesteja.pdf
5. https://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:palimpsesti