Puurot ja vellit sekaisin?

Joulukuu merkitsee ennen lomaan rauhoittumista erilaisten glögitilaisuuksien, puurojuhlien sekä työpaikan, firman tai yhteisöjen pikkujoulujen aikaa. Pikkujouluihin liittyy monenlaisia kliseitä. Mitä mielikuvia pikkujoulut sinussa herättävät? Saako yön yli uunissa haudutetun riisipuuron tuoksun ajatteleminen veden herahtamaan kielellesi? Saako ajatus salaisesta joulupukista mielikuvituksesi laukkaamaan? Kirvoittaako terästetty glögi karaokekielesi kannat? Kuulutko niihin, jotka haluavat lähteä juhlista ajoissa ennen kiusallisia pikkutunteja, jolloin monenlaiset jännitteet ja lataukset purkautuvat ihmisten välillä. Vai lankeatko vuosi vuoden jälkeen samaan loukkoon, josta ylös pääsy kestää pitkän aikaa? Pikkujoulun salaisuuksien paljastuessa moni parisuhde joutuu kriisiin. Tänään psykoseksuaaliterapiakoulutukseni yhdennentoista koulutusseminaarin aikana ja koulutuksen puolessa välissä en voi välttyä vertaamasta tähän mennessä oppimaani siihen, minkälaista on suomalainen keskustelu seksuaalisuudesta, siihen liittyvistä haasteista ja ongelmista, sekä käytänteistä niiden hoidossa. Huomaan olevani yhä syvemmällä hämmennyksessä yrittäessäni ymmärtää seksologian, seksuaalikasvatuksen, seksuaaliterapian, paripsykoterapian ja psykoseksuaaliterapian maailmojen suhdetta toisiinsa. Pahimmissa mielikuvissani niiden sotkeutuessa käy kuten "firman pikkujouluissa". Pohdinkin teemaa ja kuvaan ajatuksiani vallitsevasta tilanteesta joulupuuron ja sen keittämisen avulla.

Onnistuakseen hyvä ateria, myös joulupuuro tarvitsee hyvän reseptin, sillä yksinkertaisissakin aterioissa jokin erityinen ainesosa tai mauste on se keskeinen, jonka unohtuessa koko keitos epäonnistuu. Myös aineiden mittasuhteet ratkaisevat. Liialla nesteellä puuroksi suunniteltu jää velliksi. Vasta riittävän monen kokkauskerran jälkeen hyvä tulos syntyy näppituntumalla. Suomessa vastuu seksuaaliterveyden tukemisesta ei toteudu perusterveydenhuollossa, vaikka saimme sen edistämiseksi ensimmäisenä Euroopan maana kansallisen toimintaohjelman. Ohjelman tavoitteena on väestön, pariskuntien ja yksilöiden seksuaalisen hyvinvoinnin edistäminen. Ohjelman toteuttaminen tuntee menetelminään seksuaalikasvatuksen, ohjauksen, valistuksen, opetuksen, neuvonnan tai terapian. Ohjelmassa terveydenhuollon ammattilaisilta odotetaan perusvalmiuksia seksuaalisten kysymysten puheeksi ottamiseen. Kuka perusterveydenhuollossa kantaa siitä vastuuta? Hoitojärjestelmämme ei osaa huomioida pariskuntia toisen sairastuessa puhumattakaan siitä, että heidän kanssaan keskusteltaisiin sairauden vaikutuksista parisuhteeseen ja seksuaalisuuteen. Sukupuolitautien poliklinikoilla hoidetaan tartuntatauteja, mutta terveyskeskuksista tai erikoissairaanhoidosta ei löydy seksuaaliterapeutin tai psykoseksuaaliterapeutin vakansseja tai vastaanottoja.

Seksuaalisuuteen liittyvien kysymysten kohtaamisen yhteydessä viitataan useimmiten Jack Annonin PLISSIT -malliin vuodelta 1976. Malli erittelee seksuaalisten kysymysten kanssa työskentelyn ja ammattilaisilta edellytettävän osaamisen neljälle tasolle. Meillä ajatellaan, että tasoista kahden ensimmäisen tulisi toteutua perusterveydenhuollossa ja kahden jälkimmäisen edellyttävän erityiskoulutusta. Tasoja kuvaavat kirjaimet tulevat seuraavista sanoista:

• P Permission, luvan anto seksuaalisuudesta puhumiselle
• LI Limited information, rajattu tiedonanto potilaan esittämään ongelmaan
• SS Spesific suggestion, erityisohjeet tai harjoitukset
• IT Intensive therapy, intensiivistä terapiaa erilaisilla hoitomenetelmillä

Toinen puheeksiottamisen malli on syöpäpotilaiden ja mielenterveyspotilaiden ohjaukseen kehitetty BETTER - malli (Mick, Hughes ja Cohen 2004). Se poikkeaa sisällöllisesti edellisestä ajoituksen korostamisen lisäksi siinä, että se ottaa kantaa myös kirjaamiseen. Molemmat mallit korostavat tietoa ja psykoedukaatiota ratkaisuna seksuaaliterveyden toteutumiseen. Ihmismielen psyykkisten rakenteiden ja suhdedynamiikan merkitystä tai kytkeytymistä seksuaalisuuteen ja sen ongelmiin  ei kumpikaan malleista painota tai huomioi. Mitä jos PLISSITin käyttö ammattilaisten jakamisen välineenä onkin ongelma? Mitä jos mallin eri vaiheiden tulisikin toteutua ammattilaisen ajatuksissa ohjaamassa hänen omaa työtään? Silloin se auttaisi ammattilaista hahmottamaan tilanteessa tarvittavaa rohkaisua, tiedon antamista, konkreettisia harjoituksia ja dynamiikan huomioimista ja näiden kaikkien nivoutumista työskentelyssä yhteen. 

Kaikki alalla toimivat ovat varmasti samaa mieltä siitä, että ihmisellä on syvä tarve läheisyyteen ja rakkauteen, sekä siitä, että jokaisella on omanlaisensa tapa ilmaista seksuaalisuuttaan. Nämä tekijät yhdessä mahdollistavat kokemuksen ravituksi tulemisesta. Hyvät ihmissuhteet ravitsevat ihmistä. Seksuaalisuuden pataa hämmennettäessä tulisi kuitenkin olla tietoinen siitä, mitä ollaan keittämässä. Ilman ruoka-ainerajoitteita elävät nauttivat täysmaitoon keitetystä puurosta, kun taas laktoosia sietämättömät saavat sen syönnistä tuskallisia oireita. Kun seksuaalisuudessa on ongelmia, millä aineksilla siitä pyritään saamaan ravitsevaa? Entä millä valmistusmenetelmillä se kannattaa tehdä? Alan toimijoiden nimikkeiden epäselvyys aiheuttaa asiaan perehtymättömissä väärinymmärryksiä. Seksuaalikasvattajilla, -neuvojilla tai -terapeuteilla on sosiaali- tai terveydenhuollon peruskoulutus. Mielen rakenteiden tai psyykkisten ongelmien hoitoon tarvitaan kuitenkin erityistä osaamista, jota peruskoulutus ei anna. Sosiaali- ja terveydenhuollon peruskoulutuksen omaavat voivat hakeutua nykyisin neljä vuotta kestäviin psykoterapiaopintoihin, jotka puolestaan eivät anna osaamista seksuaalisten ongelmien hoitoon. Terapeutin ja psykoterapeutin nimikkeet menevät arkielämässä sekaisin. On tavallista puhua terapiassa käymisestä silloinkin, kun ollaan intensiivisessä psykoterapiassa. Toiset taas kertovat käyneensä psykoterapiassa, kun ovat tavanneet muutaman kerran terapeutiksi itseään kutsuvaa henkilöä, jolla ei ole psykoterapiapätevyyttä. Monenlaisista palveluista voi olla apua, mutta nimikkeiden ja käsitteiden kirjavuus voi myös merkitä kohtaamattomuutta, väärinymmärryksiä, kohtuuttomia odotuksia ja katteettomia lupauksia palveluita tarvitsevien ja tarjoavien välillä.

Jos parilla on suhteessaan laktoosiongelma ja tarve kookosmaidossa haudutettuun puuroon, voiko käydä niin, että he saavatkin lehmänmaitoon keitettyä velliä? Hankalimmillaan seksologian ammattilaisen luo hakeutuessa syvällä suhteen dynamiikassa piilevät ongelmat tai mielen prosessien seksualisoitumisen ilmiasut voivat tulla nähdyiksi haasteina, joita hoidetaan psykoedukaatiolla tai käyttäytymisen tasoon vaikuttamaan pyrkivillä harjoitteilla silloinkin, kun tilanteessa tarvittaisiin psykoseksuaaliterapiaa. Psykoterapiassa saatetaan jäädä kiinni ongelmiin liittyvään dynamiikkaan, vaikka eteenpäin pääsy edellyttäisi ohjausta lääketieteellisiin tutkimuksiin tai pari tarvitsisi konkreettisista tilanteista puhumista tai harjoituksia läheisyyden lisääntymisen mahdollistumiseksi. Kun puhutaan seksuaalioikeuksien toteutumisesta, on hämmentävää, että keskusteluissa päädytään puhumaan erotiikkamessuista tai seksileluista. Jos kuvitellaan, että psyykkisen turvallisuudentunteen tai uteliaisuuden välillään kadottaneen parin tarvitsema apu löytyy vibraattoreista, roolileikeistä tai pornon katsomisesta, jotakin paljon oleellisempaa ja syvempää jää tunnistamatta, näkemättä ja kuulematta. Jos puuro on jo palanut pohjaan, sitä ei pelasteta lisäämällä kanelisokerikuorrutuksen määrää, vaan on suostuttava uuden puuron keittämiseen. Se tapahtuu oikeiden ainesten valinnalla sekä päättämällä siitä, odotetaanko puuron valmistumista uunissa itsekseen vai onko mahdollisuus valvoa sen hautumista vesihauteessa levyllä kypsymisen edistymistä tarkastellen.

Milloin kaikkien palveluiden tarjoaminen samalta luukulta onnistuu? Milloin menevät puurot ja vellit sekaisin? Toiset eivät halua nähdä eroa puuron ja vellin välillä ja sanovat kummankin täyttävän tehtävänsä ja vatsat. Jotkut hämärtävät koostumuksen merkitystä. Merkitseekö useampi kokki parempaa vai huonompaa puuroa? Mistä hoitoa tai palvelua hakeva yksilö tai pari voi tietää mitä hänelle tarjotaan? Ravintoloiden menuissa jokainen ruoka-aine on eritelty. Ihmisen hoidon menussa perusterveydenhuolto, erikoissairaanhoito ja psykoterapiapalvelut ovat iloisesti samassa valikossa. Miltä PLISSIT malli näyttäisi, jos sijoittaisimme sen ruokalistaan? Olisiko alkuruokien listassa psykoedukaatiota raskausajan, pikkulapsiperheen ja sairastuneiden tarpeisiin? Koostuisiko pääruokien valikko terveydenhoidosta, sairauksien hoidosta, seksuaaliterapiasta, psykoterapiasta ja psykoseksuaaliterapiastaa? Voisiko jälkiruoka olla eroottisia fantasioita tai seksivälineitä? Lapsille ja aikuisille tarvittaisiin omat menut.

Seksuaalisuus on osa jokaista parisuhdetta ja siten seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset ovat aina osa parin hoitoa. Parin kanssa työskentelevän tehtävä on olla empaattinen ja yhteistyötä rakentava terveydenhuollon ammattilainen. Haavoittuvan ihmissuhteen hoitaminen perustuu turvallisuuteen. Turvallisuus edellyttää ammattilaisuutta, joka ei riko hoitosuhteessa olevia rajoja. Seksuaalisia ongelmia hoitava ammattilainen ei voi mainostaa palveluitaan pornahtavilla ja pintaa paljastavilla valokuvilla itsestään, sillä se herättää mielikuvan seksipalvelujen tarjoamisesta. Ammattilaisen tehtävä ei myöskään ole osoittaa omaa estottomuuttaan viljelemällä ammatillisessa tai hoidollisessa keskustelussa seksislangia. Apua suhteensa ongelmiin hakevalla on oikeus psyykkisesti kannattelukykyiseen työntekijään, joka voi tarjota parille turvallisen hoitosuhteen. Silloin suhteen pöytään on mahdollista saada toivotusti velliä tai puuroa kanelisokerilla tai ilman - ja nauttia siitä.  

Sanna Aavaluoma