Sielun peilissä

30.06.2019

Katseeseen, katsomiseen ja nähdyksi tulemiseen liittyvät sanonnat "Silmät ovat sielun peili" ja "Lapsi näkee itsensä vanhempien katseessa" kertovat kauniisti rakkaudesta ja häpeästä. Rakastava katse tallentaa ja vahvistaa lapsen kokemusta itsestään ihanana, rakastettavana ja rakastavana. Ohittava, mitätöivä tai moittiva katse sen sijaan viestittää lapselle hänen olevan vääränlainen. Kun vanhempi ohittaa lapsen innostuneen tai yhteyteen pyrkivän lähestymisen, hän näyttää lapselle häpeän peiliä, jonka kuvajainen on tyhjä. Peili vailla kuvaa siihen katsojasta herättää kauhun ja epätoivon tunnelman. Sillä hetkellä katsoja kokee, ettei ole edes olemassa. Edellä kuvattu oman olemassaoloon kohdistuva häpeä on kivuliasta, itsekokemusta vääristävää ja tuhoavaa. Tämä tunne herää myöhemminkin elämässä, kun koemme, ettemme tule toisen silmissä nähdyksi, peilatuksi.

Voiko häpeä olla ihmiselle hyväksi? Kun ihminen ymmärtää tehneensä sellaista pahaa tai väärää, jolla on tuottanut vahinkoa, hänessä herää syyllisyyden tunne. Syyllisyyttä usein seuraa itseä ja toisia suojeleva häpeä. Jos ihminen kykenee ottamaan vastuun omasta toiminnastaan ja omaa kyvyn pyytää anteeksi, syntyy mahdollisuus korjata suhteessa teon myötä rikkoutunut. Jos hän ei kykene eläytymään toisen ihmisen asemaan, hän ei myöskään tunnista tekoja, joilla tuottaa ihmissuhteissaan vahinkoa, vaan toimii itsekkäiden, omaan tyydytykseen pyrkivien yllykkeiden voimalla. Niiden kumuloitumisesta seuraa pahimmillaan häpeämättömyyttä ja hävytöntä käytöstä. Ihminen, joka käyttäytyy hävyttömästi, tulee häpäisseeksi lähellään olevia. Taustalla ovaton omia häväistyksi tulemisen kokemuksia, jotka ovat liian raskaita kannettaviksi. Häpeän sietäminen ja yritys selviytyä sen kanssa yksin koteloituvat. Koteloitunut häpeä romahduttaa itsearvostuksen tai muuntuu häpeäraivoksi, joka purskahtaa esiin yllättävissäkin tilanteissa, joissa ihminen kokee jälleen tulevansa ohitetuksi, nolatuksi, arvostelluksi tai hylätyksi.

Kun ihminen on sisäistänyt peilin, joka näyttää hänelle tyhjää kuvaa, hän kiinnittyy sen katsomiseen. Kauhunsekainen vilkuilu peiliin kertoo toiveesta nähdä siellä jotakin todellista, mutta se kertoo myös tyhjän kuvajaisen pelosta. Rauhallista pysähtyvää katsetta ei voi olla, sillä pelko tyhjän näkemisestä on liian tuskallista. Nopeat vilkuilut usein merkitsevät myös yksinäisyyttä tai nopeasti vaihtuvia ihmissuhteita. Uskallus pysähtyä, jäädä, tarkastella rauhassa sitä, minkälaista kuvaa toinen itsestä peilaa, mahdollistaa peilikuvaan tutustumisen, sen näkemisen ja oman kuvan hyväksymisen tai halun muuttaa sitä, mitä ei voi hyväksyä.

Miltä sinusta tuntuu katsoa toista ihmistä silmiin? Tunnetko olosi kiusaantuneeksi vai onko sinusta mukava uppoutua toisen silmiin? Psykoterapeutin vastaanotolla tapahtuu päivittäin hyvin erilaisia katseiden kohtaamisia. Joillekin katseiden kohtaaminen ja nähdyksi tuleminen on niin pelottavaa, että he pitävät katseensa alas painettuna, tai johonkin tiettyyn pisteeseen kohdennettuina koko tapaamisen ajan. Jotkut vilkaisevat kohti ohimennen, varovasti. Toiset katsovat intensiivisesti, etsien katseesta varmistusta hyväksynnälle tai vastausta kysymyksille. Myös läheisen ja rakkaan ihmisen katse voi pelottaa. Pelkäämmekö silloin enemmän sitä mitä näemme itsestämme vai mitä näytämme toiselle suhteestamme? Vaikka ihmisellä on monenlaisia taitoja ja kykyjä, joissa hän voi kehittyä, itseään hän ei pysty näkemään ilman toista ihmistä.

Miten voimme välttyä tyhjän peilin vaaroista? Miten uskaltaisimme tarkastella ja tulla tietoisiksi siitä, mitä me näemme itsestämme ja toisistamme? Miten viestimme läheisillemme siitä, miten heidät koemme ja mitä he meille merkitsevät? Kerrommeko näkemistämme kauniista piirteistä, hyvää tuulta aikaan saavista yksityiskohdista. elämänkokemuksesta kertovista juonteista ja rypyistä? Näemmekö ne arvostettavina ja kauniina? Kun rakkaamme ja läheisemme katsovat meitä silmiin, näkevätkö he katseessamme rakkautta, yhteenkuuluvuutta, iloa ja hyväksyntää? Kun me katsomme rakkaitamme silmiin, näemmekö heidän katseessaan luottamusta, lempeyttä ja iloista uteliaisuutta? Kun katsot puolisoasi silmiin, voitko mielessäsi kysyä: "Kerro, kerro, kuvastin, ken on hälle rakkahin"?


Sanna Aavaluoma