Syksyn säveliä

Vuodenaikojen vaihtelu näyttäytyy eri puolilla maailmaa kovin erilaisena.  Osa meistä valitsee asuinpaikkansa tai muuttaa ulkomaille voidakseen nauttia enemmän juuri tietynlaisesta ilmastosta. Jotkut matkustavat pois tietyksi vuodenajaksi.  Selkeästi toisistaan poikkeavien vuodenaikojen sanotaan olevan suomalaisille suotu etuoikeus. Useimmilla meistä on kuitenkin lempi vuodenaikamme. Miksi? Minkälaista elämämme olisi jos saisimme elää sitä itselle mieluisinta vuodenaikaa koko vuoden? Lakkaisimmeko nauttimasta siitä?  Alkaisimmeko kaivata niitä "puuttuvia" vuodenaikoja? Mitä suhteemme vuodenaikoihin kertoo meistä ihmisinä yleensä? Entä puolisoina? Poikkeaako kahden kesälapsen parisuhde kahden talvilapsen suhteesta? Mitkä vuodenajat elävät sinun suhteissasi? Minkälaisia säveliä syksy sinun sisimmässäsi soittaa? 

Emme voi muistaa syntymäämme emmekä siihen liittyviä asioita siten, että voisimme niitä tapahtumina tavoittaa. Kaikki kokemamme kuitenkin tallentuu meihin. Moniaistillisesti kokevina sisäistämme vauvasta saakka ulkoista ympäristöämme, ihmissuhteitamme ja meitä ympäröiviä tunteita ja tunnelmia. Eri vuodenaikoina suvuissamme ja perheissämme tapahtuneet kauniit tai kivuliaat asiat vaikuttavat siihen, mikälaisia tunnelmia noihin vuodenaikoihin mielissämme liittyy. Vietämme tapahtumiin liittyviä vuosipäiviä eri tavoin. Syntymäpäivät, hääpäivät, läheisten kuolinpäivät, juhannukset ja joulut kulkevat mukanamme erityisillä tunnelmilla ladattuina. 

Alunalkaen Mosherin kehittämä Vuodenaikojen kehä sijoittaa psyykkiset kehityshaasteemme vuodenaikojen kiertokulkuun. Se kuvaa kauniisti sisäisen maailmamme jatkuvaa muutosta ja ihmisen sisäistä kasvua. Kuten vuodenajat seuraavat toisiaan, työstämme näitä kaikille yhteisiä kehitystehtäviä itsessämme yhä uudelleen. Vuodenaikojen kehässä Kevät on liittymisen ja uusien alkujen aikaa. Siihen kuuluvat voimakas yhteyden tunne ja lämpö. Palaamme näihin tunnelmiin aina aloittaessamme jotakin uutta - harrastusta, työtä tai ihmissuhdetta. Kesän kuluessa lisääntyvät tietoisuus rajoista, erilaisuudesta ja erillisyydestä. Kyseenalaistaminen ja eri mieltä oleminen mahdollistuvat. Syksyn tulo työntää meitä kohti kivuliasta luopumista, irrottautumista ja yksinäisyyden kokemusta. Siihen kuuluvat voimattomuuden, avuttomuuden ja joskus toivottomuudenkin tunteet. Siirtyessämme talveen syntyy uusi suhde todellisuuteen. Talvessa menneisyyttä voi ajatella ja tarkastella ilman ahdistavaa hylätyksi tulemisen tunnetta. Yksin ja itsekseen on ihan hyvä olla ja tarkastella ulkopuolelta kaikkea sitä, mitä tapahtuu. Talven levossa myös mieli valmistautuu uuteen kevääseen. Kasvunkehänäkin tunnettu vuodenaikojen kehä on lohdullinen. Kunhan syksyä ei pakene, voimme luottaa, että sitä seuraa talvi, mielen rauhoittuminen ja jossakin vaiheessa uusi kevät.

Mielen sisäisinä kokemuksina kasvunkehän vuodenajat eivät noudata todellisen vuoden kulun aikaa. Vuoden aikojen keskinäisen vaihtelun rytmi säilyy, mutta kesto vaihtelee. Sisäinen kasvu edellyttää kulkua vuodenajasta toiseen. Kesän jälkeen ei tule uutta kesää, syksyn tulo on vääjäämätön. Ilman voimakkaasta läheisyyden kokemuksesta erillisyyteen siirtymistä ei siis tapahdu yksillöllistä kasvua. Erillisyys edellyttää joskus kivuliastakin rajantekoa. Peruuttaessamme aina takaisin aurinkoon ja lämpöön, emme vahvistu yksilöinä. Juuttuessamme vastustamiseen ja kapinaan emme voi luopua ja oppia suremaan. Luopuminen ei ole mahdollista Ilman kipua. Jäädessämme kipuun ja yksinäisyyteen emme saa kokemusta hyvästä yksin olosta, johon kuuluu sisäinen tieto toisten olemassaolosta. Pysyvässä talven maassa on vaarana jäädä elämän sivustakatsojaksi uskaltautumatta itse astua siihen mukaan.  Ilman kivun integroitumista itseen ei voi syntyä todellista vapaata liittymistä uuteen. Mielen sisäinen syksy voi reaaliajassa kestää lyhyen hetken tai vuosikausien jakson. Siksi ajatus pitkästä syksystä voi olla sietämätön. 

Muumilaakson marraskuussa Tove Jansson lohduttaa meitä kuvaten syksyä hiljaisena siirtymänä talveen, mahdollisuutena kerätä omaisuus ympärilleen, suojella kaikkea itselle tärkeää ja varmistua siitä, että itsellä on riittävästi varastossa tarvikkeita tulevaa talvea varten.  Uskon Toven kuvaavan sisäistä omaisuuttamme. Luopumisen ja yksinäisyyden hetkillä kaikki kokemamme, ja siten sisäisesti omaksemme muuttunut hyvä ja rakkaus lämmittävät meitä. Siirtykäämme siis luottavaisin ja turvallisin mielin kohti pimenevää syksyä! Sen sijaan, että näkisimme syksyssä vain mustan ja maatuvan, nautitaan alkusyksyn väriloistosta! Annetaan sen myötä itsellemme ja toisillemme aikaa tunnistaa, tallentaa ja säilöä kesän kypsyttämää satoa. Kuunnellaan sadepisaroiden ropinaa. Kietoudutaan lämpimään peittoon ja täydennetään kynttilävarastomme tuomaan valoa hämäriin iltoihin. Laitetaan uusi pannullinen teetä hautumaan, nautitaan sen tuoksusta ja mausta. Annetaan sen mennä, minkä täytyykin mennä. Maatuvat lehdet ravitsevat lepoon siirtyvää maata. Uskaltaudutaan olemaan epätietoisuudessa siitä, mitä uutta siitä myöhemmin alkaa kasvaa! 

Sanna Aavaluoma

Lähteinä ja innoittajina Jansson: Muumilaakson marraskuu 1970, Mosher: The Healing Circle 1991, Aavaluoma & Tammelin: Jotta minua ei unohdettaisi 2012