Terapia

Paavo Westerbergin elokuva Terapia on kolmas tänä vuonna ilmestynyt (psyko)terapiaan liittyvä kotimainen elokuva. Psykoterapian ammattilaisena en voi välttyä tarkastelemasta niitä ammatillisesta näkökulmasta.Tunne turvassa -elokuva pyrki tarjoamaan katsojalle kokemuksen osallistumisesta ohjattuun työskentelyyn elokuvateatterissa. Vailla mahdollisuutta vuorovaikutukseen tai kokemansa ilmaisemiseen katsoja näkee valkokankaan täyttävän hengitysharjoituksia ohjaavan lyhytterapeutin. Josefina Rautiaisen Huutamisen taitoja Paavo Westerbergin Terapia lähestyvät teemaa draaman keinoin. Huutamisen taidossa nähdään psyykkisesti epävakaa psykoterapeutti, jonka työskentelymetodit rikkovat lukuisia eettisiä periaatteita (lue kirjoitukseni 31.8.) Uusin elokuvista Terapia vie katsojat omassa suhteessaan kriisissä olevan pariskunnan ohjaamalle parisuhdekurssille.

Miksi kommentoida psykoterapian ammattilaisena psykoterapiaa draamassa? Psykoterapia ja sen ammattilaiset ovat olleet osa elokuvaa sen historian alusta alkaen. 1990-luvun elokuvista jopa 17 % kuvasi ainakin yhden mielenterveyden ammattilaisen (Fisher). Elokuvat sisältävät stereotyyppisiä ja vääristyneitä kuvauksia mielenterveydestä, psykoterapiasta, psykoterapeuttisesta hoidosta ja sitä toteuttavista ammattilaisista. Hyvä psykoterapeutti tekee itseään säästämättä työtä potilaan hyväksi eettisiä periaatteita noudattaen. Paha psykoterapeutti käyttäytyy epäasiallisesti ja epäeettisesti, tuottaa potilaalle harmia eikä pidä ammatillisia rajoja suhteessa potilaaseen. Kaksijakoinen kuva laajenee psykoterapeutin erityispiirteillä, kuten omalaatuisuus, kasvottomuus, seksuaalisuus, selvännäköisyys tai yhteiskunnallinen vaikuttaja. (Orchowski ym.) Elokuva-alalla on viime vuosina käyty kiivastakin keskustelua siitä saako valtaväestöön kuuluva näyttelijä esittää vähemmistöryhmään kuuluvaa roolihenkilöä. Näyttelijän työn ytimessä on asettuminen jonkun toisen asemaan ja rooliin. Näyttelijän suoritus ei koskaan ole absoluuttinen totuus, vaan yhden henkilön tulkinta roolihenkilöstään. Pahimmillaan vähemmistöryhmään kuuluvat esitetään tavalla, joka vahvistaa heihin liitettyjä ennakkoluuloja tai stereotypioita. Puhtaan viihdearvonsa lisäksi elokuvien ja median välittämät mielikuvat myös mielenterveydestä, alasta ja alan ammattilaisista vaikuttavat useiden tutkimusten mukaan tavallisten ihmisten käsityksiin ja muokkaavat niitä.

Ihmisen ja ihmissuhteiden hoitamisen kuvaamisessa elokuvissa ja tv-sarjoissa näyttäytyy sama ongelma kuin elämän arkitodellisuudessakin. Mielikuvat ja käsitteet sekä tiedon ja kokemuksen puute hämärtävät todellisuutta ja muokkaavat ihmisten käsityksiä, uskomuksia ja pelkoja. Arjessa ihmiset puhuvat terapiassa käymisestä psykoterapiassa käymisen sijaan. Jotkut kokevat käyneensä psykoterapiassa, vaikka todellisuudessa ovat tavanneet minkä koulutustaustan tahansa omaavaa työntekijää muutaman kerran. Terapeutti- nimike ei ole suojattu, joten terapeutiksi itseään voi kutsua kuka tahansa koulutustaustasta riippumatta. Mikään terveydenhuollon perustutkinto tai niissä mielenterveyteen erikoistuminen, kuten psykiatrisen sairaanhoitajan, psykologin tai psykiatrin koulutus ei vielä anna psykoterapeutin pätevyyttä. Silti oikea-aikainen psykoterapeuttinen keskustelu hyvän ammattilaisen kanssa voi olla auttavaa, merkityksellistä ja joskus jopa avata uuden suunnan ihmisen elämässä.

Hahmoterapia on freudilaisesta psykoanalyysista, hahmopsykologiasta, reichilaisesta kehoterapiasta, psykodraamasta, eksistentialismista ja itämaisista filosofioista vaikutteita ottanut terapiasuuntaus. 1990-luvun puolessa välissä kolme suomalaista GIS-Internationalin hahmoterapeuttikoulutuksesta valmistunutta näyttelijää, Marcus Groth, Tuuja Jänicke ja Max Bremer alkoivat soveltaa hahmoterapeuttista metodia teatterintekemiseen ja teatteripedagogiikkaan. (Jalasmaa, Aavaluoma) Terapia-elokuvan terapiasessioissa käytetään hahmoterapiaan psykodraamasta omaksuttuja tyhjän tuolin tekniikkaa ja roolinvaihtoa, joiden tehtävä todellisessa psykoterapiassa on mahdollistaa työskentely sisäisten objektisuhteiden kanssa. Ihmisen mielessään kantamat kuvat läheisistä ihmissuhteistaan ovat kuitenkin osa hänen sisäistä maailmaansa, eivät yhdenmukaisia reaalimaailman ihmisten kanssa. Roolinvaihdon tarkoitus on saada tunnetasolla kosketus henkilön pintaa syvemmällä oleviin motiiveihinsa, pelkoihinsa tai tarpeisiinsa, ei pelkästään hänen hankalana koettuun olemukseensa. Terapia -elokuvan ryhmätilanteissa pariskunnat ovat yhdessä. Tunteiden kuumentuessa 1980- ja 90-luvuilla vallalla olleiden metodien mukaan roolihahmoa ohjataan hakkaamaan tyhjää tuolia kääröksi kiedotulla kylpypyyhkeellä ja samalla ilmaisemaan vihaansa puolisolleen. Elokuvassa ryhmäterapia, pari(psyko)terapia ja ryhmäparipsykoterapia sekoittuvat keskenään. Roolihahmot eivät saa turvallista tilaa ilmaista sisäisiä ristiriitojaan vahingoittamatta puolisoaan, sillä vyörytysten kohteena oleva puoliso on paikalla. Todellisuudessa toteutettuna työskentely tuottaisi nöyryytystä ja häpeää sekä vahvistaisi tuolia hakkaavan puolisoonsa sijoittamia sietämättömiä tunteita sen sijaan, että niitä pyrittäisiin purkamaan ja rakentamaan puolisoiden välille totuudellisempaa suhdetta. Aggression pelkkä purkaminen ei muuta mitään. Rajatonta hahmoterapeuttista riehumista nähtiin myös Irtiottoja- televisiosarjassa, jossa Westerberg oli toinen käsikirjoittajista.

Erityisen haastavaksi Terapia-elokuvan tekee vaikeus sijoittaa se mihinkään tyylilajiin. Mikäli elokuva olisi ollut selkeä parodia, sen olisi voinut katsoa humoristisin linssein. Elokuva käsittelee todellisia vaikeita teemoja, parisuhteen turvaa ja luottamusta, kuolemaa, leskeyttä ja itsetuhoisuutta sekä kaikissa näissä roolihahmojen vilpitöntä halua saada apua. Tarinassa sekoittuu kuitenkin hetkittäin asiallista terapeuttista työskentelyä, eettisesti kestämätöntä terapian nimissä toteutettavia sessioita, joissa koko ryhmä on uima-altaassa hyräilemässä, silittämässä ja kannattelemassa "uudelleen syntyvää" ryhmäläistä ja "vastasyntyneiden" kapalointia. Kokonaisuus kapaloituu kuluneista kuluneimpaan lähtökohtaan kriisissä olevasta terapeuttiparista ohjaamassa työparina terapiaryhmää. Kaaos leikkaa siivet myös sinällään kekseliäästä loppuratkaisusta, jossa kaikki ryhmäläiset hautausmaalla näkevät kuolleen henkilön ja liikuttuvat tämän monologista elämän arjen arvokkaista hetkistä. Lehtihaastattelussa Westerberg kertoo saaneensa innoituksen elokuvaan omista terapiakokemuksistaan, jossa ryhmäläiset olivat toistensa terapeutteja.

Terapiasoppa muuttuu entistä sakeammaksi elokuvakriitikoiden kirjoituksissa. Viittaan kahteen saman kriitikon kirjoittamaan elokuva-arvioon Helsingin Sanomissa. Tuukka Temosen elokuvasta Meduusalla ei ole sydäntähän kirjoittaa "Meduusalla ei ole sydäntä pohtii eettisesti vaikeaa sukulaissuhdetta. Tuukka Temonen on unohtanut kikkailut ja siksi terapiaelokuva toimii…Temosen seitsemäs on harvinaisen siedettävä terapiaelokuva." Välttääkseni vääriä tulkintoja lähestyin kritiikin kirjoittajaa sähköpostitse ja kysyin, mitä hän tarkoittaa terapiaelokuvalla. Kriitikko tarkentaa: "Tarkoitin termillä sitä, että elokuvassa keskustellaan hankalista asioista kuin terapiassa. Elokuvassa on kohtauksia, joissa aletaan keskustellen käydä läpi asioita, joita hahmot ovat pitäneet pitkään sisällään." Kirjoittaja ei siis tarkoita elokuvaa, joka käsittelisi (psyko)terapiaa tai elokuvan terapeuttisuutta. Perheenjäsenten rohkaistuminen keskustelemaan keskenään on toki tärkeää keskustelua, mutta se ei ole terapiaa. Surullista on se, että Temosen elokuvassa pitkälti toistakymmentä vuotta erilaisissa terapioissa ollut päähenkilö päätyy toteuttamaan kohtalokkaan koston. Käsikirjoituksellisesti dramaattinen loppuratkaisu jättää pohtimaan sen katsojalle välittämiä mielikuvia terapian vaikuttavuudesta. Terapia-elokuvasta sama kriitikko kirjoittaa: "Elokuvassa on vahva terapiatakuu. Westerberg antaa kaikille mahdollisuuden huutaa ja itkeä." Terapiatakuu on Suomessa 1.5.2025 voimaan astunut laki, joka takaa alle 23-vuotiaille lapsille ja nuorille pääsyn maksuttomiin lyhytterapioihin ja vastaaviin psykososiaalisiin hoitoihin viimeistään kuukauden kuluessa siitä, kun tarve on todettu. (stm) Psykoterapiaprosessissa tapahtuu aina monenlaista tunnetyöskentelyä. Sen tavoitteena on rohkaistua ilmaisemaan itseään, tulemaan kuulluksi ja kuulemaan toisia. Itseilmaisu ei edellytä huutamista eikä mahdollista todellista kuulluksi tulemista. Psykoterapiaprosessissa voi saada uuden elämän. Se tapahtuu kuitenkin sisäisessä maailmassa, ei uima-altaassa.

Sanna Aavaluoma

Rooleissa

Pihla Viitala, Tommi Korpela, Alma Pöysti, Matleena Kuusniemi, Antti Luusuaniemi, Jarkko Niemi, Mikko Kauppila ja Jakob Öhrman.

Lähteet

1. Aavaluoma Sanna: Suhteessa Elävät Kuvat – Pari ja perhesuhteet elokuvissa I. Suhteessa oy 2024
2. Aavaluoma Sanna: Suhteessa Elävät Kuvat – Pari ja perhesuhteet elokuvissa II. Suhteessa oy 2025
3. Fisher Adam. Cinematic psychotherapy stereotypes. The Family institute at Northwestern University.
4. Hapuli Noora (2025) Paavo Westerberg, 52, hakeutui kriisien keskellä avun piiriin – "Se on ollut pelastus". Ilta-Sanomat 30.11.2025
5. Jalasmaa Pauliina (2013) Hengitä, kamera käy! Läsnäolo kameran edessä hahmometodin lähtökohdista. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Teatteri-ilmaisun ohjaaja, esittävän taiteen koulutusohjelma, opinnäytetyö.
6. Kartastenpää (2025) Tuukka Temonen yllättää perheensä voimin tehdyllä isädraamalla. Helsingin Sanomat 23.1.2025
7. Kartastenpää (2025) Paavo Westerbergin ohjaama Terapia erottuu muista keskiluokkaisista suhdevatvomisista. Helsingin Sanomat 23.12.2025
8. Orchowski Lindsay, Mcnamara John ja Spickard Brad (2006). Cinema and the valuing of psychotherapy: Implications for clinical practice. Professional Psychology: Research and Practice. 2006, Vol. 37, No 5, 506-514.
9. https://stm.fi/lasten-ja-nuorten-terapiatakuu