Tienraivaajain jäljissä

Kaikilla aloilla on pioneerinsa, joiden työn tuloksia tänä päivänä pidämme itsestään selvyytenä. Jonkin uuden aloittaminen tai valtavirta-ajatuksia vastustavien ajatusten julki lausuminen saa usein aikaan myös vastustusta ja kyseenalaistamista. Uuden aloittaminen vaatii rohkeutta, itseluottamusta ja vankkaa uskoa oman työnsä merkitykseen. Tässä kirjoituksessa pohdin seksuaalisuuden, seksuaalisten ongelmien ja psykoterapian suhdetta toisiinsa ja nostan esiin alan tienraivaajien ansioita.

Clelia Duel Mosher

Stanfordin yliopiston lehti (Stanford Magazine march/april 2010) kertoo yliopiston arkistoista vuonna 1973 löytyneestä tutkimusaineistosta. Aineisto koostui yliopistossa 1900- luvun alussa lehtorina toimineen tohtori Clelia Duel Mosherin vuosien 1892-1920 aikana toteuttamasta kyselystä, jossa 45 naista (useimmat heistä olivat syntyneet ennen vuotta 1870) kirjoitti seksiin liittyvistä ajatuksistaan. Kyselyssä kartoitettiin seksuaalikäyttäytymisen lisäksi vastaajien ajatuksia parisuhteesta, lapsista ja ehkäisystä. Monet vastanneista kuvasivat seksiä normaalina ja kauniina asiana, joka ylläpitää terveyttä. Yli puolet vastanneista sanoi, ettei tiennyt mitään seksistä ennen avioliittoa, loput kertoivat saaneensa tietoa kirjoista, keskusteluista vanhempien naisten kanssa ja maatilan eläimiä tarkkailemalla. 35 vastaajista kertoi haluavansa seksiä, 34 heistä oli kokenut orgasmin, 24 mielestä yhdynnän tarkoitus on puolisoiden yhteinen nautinto ja kolmella neljästä oli seksiä ainakin kerran viikossa. Mosherin tutkimus oli laadullinen. Avoimet kysymykset antoivat vastaajille tilaa pohtia seksin merkitystä itselleen. Osa seksistä nauttivista pohti tulisiko siitä nauttia. Yksi vastaajista jopa nukkui erillään puolisostaan välttääkseen kiusausta liian tiheille yhdynnöille. Vuonna 1860 syntynyt nainen kuvasi yhdyntää pyhimmäksi ykseyden ilmaisemismuodoksi, kun taas toinen koki avioliiton laillistetuksi prostituutioksi. Tämän viktoriaanisella ajalla kootun aineiston uskotaan olevan ensimmäinen koskaan tehty seksitutkimus. Vaikka tutkimus tuloksineen ei aikanaan päätynyt julkiseksi, se kumoaa stereotyyppiset uskomukset viktoriaanisen ajan naisista. Vastaukset kertoivat myös ajassa olevista muutoksista, seksillä alkoi olla ihmisille myös muita merkityksiä kuin lisääntyminen. Naiset kuvasivatkin vastauksissaan myös huolia ei-toivotuista raskauksista ja kertoivat käyttämistään ehkäisymenetelmistä.

Psykoanalyysi

Sigmund Freud oli ensimmäinen, joka näki seksuaalisuuden psyykkisen kehityksen ytimessä. Freudin ajatukset seksuaalisuudesta olivat samaan aikaan radikaaleja ja konservatiivisia. Vuonna 1905 julkaistu Kolme seksuaaliteoreettista tutkielmaa kuvaa toisaalta seksuaalisuuden moninaisuutta, mutta esittää samalla heteroseksuaalisuuden yksilön kehityksen päämääräksi. Freudin käsite libido on silta mielen ja ruumiin välillä. Hän kuvasi seksuaaliset ajatukset ja impulssit normaaliin lapsen kehitykseen kuuluviksi ja aikuisuuden seksuaaliset ongelmat merkiksi psykoseksuaalisessa tai oidipaalikehityksessä vaille ratkaisua jääneistä kysymyksistä. Freudille seksuaalisten ongelmien hoito kohdistui mielen hoitoon. Hän kävi keskusteluja potilaittensa seksuaalisuudesta ja seksuaalisista fantasioista. Freudin jälkeen seksuaalisten ongelmien hoidon kehitys psykoanalyysin parissa pysähtyi. Objektisuhdeteoreetikoiden (Klein, Winnicott, Fairbairn) myötä Freudin seksuaalivietin rinnalle nousivat käsitteet rakkaus ja kiintymys. Ihmisen kehityksen ymmärrettiin perustuvan yksilön sisäisen paineen ja mielihyväpyrkimyksen sijaan yhteyteen toisen ihmisen kanssa - libido on objektihakuisuutta. Lapsen keskeiseksi kehitykselliseksi tekijäksi muodostui oidipaalivaihetta varhaisemmat vaiheet, mielen sisäisen hyvän ja pahan yhdistäminen. Psykoanalyyttisissa hoidoissa on perinteisesti oltu kiinnostuneita kaikesta seksuaalisesta "materiaalista", mutta sen työstäminen hoidossa on jäänyt puutteelliseksi. Seksuaalisuutta onkin psykoanalyyttisessa perinteessä lähestytty metaforien ja symbolien kautta sen sijaan, että suhteen seksuaalisuus konkreettisesti tarkasteltuna olisi saanut tilaa.

Theodoor Hendrik van de Velde

on unohdettu hollantilainen psykoseksuaaliterapian pioneeri. Hän oli lääketieteen tohtori ja Haarlemin kaupungin naistenklinikan johtaja. 1905 hän osoitti ovulaation tapahtuvan kerran kuukaudessa. 1920-luvulla hän kirjoitti kolmiosaisen kirjasarjan: Täydellinen avioliitto, Sukupuolikylmyys avioliitossa ja Avioliiton hedelmällisyys ja syntyvyyden säännöstely. Kirjoittaja pohti kirjan julkaisemisen mahdollisia seurauksia ja myös harkitsi kirjoittamista salanimellä, mutta toteaa: "Mutta ken on saavuttanut vapauden - ken uskaltaa lausua julki sen, mitä hän pitää oikeana, hänellä on myöskin velvollisuus tehdä se." Vaikka kirjat joutuivat monissa maissa kiellettyjen kirjojen listoille, niistä tuli lopulta kansainvälisiä menestyksiä. Suomeksi kirjat kustansi kustannusosakeyhtiö Valo. Käsitteellä Riemuavioliitto van de Velde viittaa osapuolten seksuaaliseen nautintoon ja vastustaa ajalleen tyypillistä velvollisuusavioliittoa, jossa seksillä on paikkansa vain lasten saannin mahdollistajana. Van der Veldellä ei ollut käytössään tämän päivän terminologiaa, mutta hän kirjoittaa parin yhteensopivuudesta, suostumuksesta ja yhteisestä seksuaalisesta nautinnosta. 

Alfred Kinsey oli yhdysvaltalainen biologi, joka aloitti uransa hyönteistutkijana. Myöhemmin häntä on kutsuttu seksuaalisen vallankumouksen isäksi. Hän aloitti Harwardin yliopistossa Avioliitto ja perhe- kurssin vanhemmille ja naimisissa oleville opiskelijoille vuonna 1938. Hän perusti Seksin ja lisääntymisen tutkimuslaitoksen (Kinsey Institute for Research in Sex, Gender and Reproduction) ja alkoi työryhmänsä kanssa kerätä materiaalia ihmisten seksuaalikäyttäytymisestä henkilökohtaisilla haastatteluilla. Haastattelumateriaaleista julkaistiin vuosina -48 ja -53 Kinseyn raporttina tunnetuksi tulleet kirjat miehen ja naisen sukupuolikäyttäytymisestä. Raportit perustuivat yhteensä 18 500 henkilökohtaiseen haastatteluun. Tulokset kertoivat laajasta käyttäytymisen kirjosta. Miehiä koskeva raportti perustui 5000 haastatteluun ja sisälsi tietoa miesten masturboinnista, seksuaalikäyttäytymisestä ja homoseksuaalisista kokemuksista. Naisraportti perustui lähes 6000 haastatteluun ja sisälsi tietoa naisten masturbointitavoista, esiaviollisesta seksistä ja orgasmikokemuksista. Kinsey kehitti tutkimustulostensa perusteella asteikon seksuaalisen suuntautumisen määrittelyyn. Asteikolla 0 merkitsi täyttä heteroseksuaalisuutta ja 6 täysin homoseksuaalisuutta. Lukemat 1-5 esittivät jatkumoa ääripäiden välillä. Kinseyn tutkimustuloksia on kritisoitu henkilökohtaisella kontaktilla haastateltaviin sekä sillä, etteivät haastateltavat edustaneet riittävän "tavallista" väestöä. Heidän keskuudessaan oli paljon homoseksuaaleja, prostituoituja ja vankeja. Lasten seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan haastattelumateriaalin mukaan ottaminen tutkimusaineistoon on myös herättänyt voimakasta kritiikkiä.

Masters and Johnson

William Mastersin ja Virginia Johnsonin ura toi vallankumouksellisen muutoksen seksuaalisten ongelmien hoitoon. He olivat fysiologeja ja heidän työnsä taustateoria oli seksologiassa. He käynnistivät Washingtonin yliopistossa seksuaalisten vasteiden tutkimuksen 1950 -luvun lopulla. Laboratorio-olosuhteissa he havainnoivat ja mittasivat yli 10 000 tutkittavan henkilön anatomisia ja fysiologisia vasteita seksuaalisen kiihottumisen tilassa ja orgasmin aikana. Tutkimuksissa huomioitiin sekä sooloseksiä että partnereiden välistä seksiä. Myöhemmin he perustivat lisääntymisbiologian tutkimussäätiön, joka nimettiin Masters ja Johnson Instituutiksi. Mastersin ja Johnsonin seksuaalinen suhde alkoi osana heidän tutkimuksiaan. 15 vuoden yhteistyön jälkeen Masters erosi silloisesta liitostaan ja avioitui Virginia Johnsonin kanssa vuonna 1971. Heidän avioliittonsa kesti 20 vuotta ja he jatkoivat yhteistyötä suhteensa päättymise jälkeenkin. Vuosina 1978-1994 he tekivät seksologista tutkimustyötä ja kouluttivat tutkijoita, kouluttajia ja terapeutteja. Heidän kahdesta kirjastaan Human sexual response ja Human sexual inadequasy tuli myyntimenestyksiä ja ne on käännetty yli 30 kielelle. Masters & Johnson kehittivät neliportaisen lineaarisen seksuaalisen vasteteorian, jonka vaiheet ovat kiihottuminen, tasanne (plateau) orgasmi ja laukeaminen. He kehittivät myös Sensate focus-nimellä tunnetuksi tulleet aistiherkkyys- tai hellyysharjoitukset.

Helen Singer Kaplan oli käyttäytymistieteistä kiinnostunut psykiatri ja psykoanalyytikko. Hän perusti Manhattanille ensimmäisen lääketieteellisen seksuaalisten häiriöiden hoitoklinikan ja toi psykoseksuaaliterapia -käsitteen seksuaaliterapian rinnalle. Kaplan haastoi Masters & Johnsonin käsityksen seksuaalisten vasteiden jatkumosta ja esitti halun seksuaalisen vastesyklin ensimmäiseksi vaiheeksi ja edellytykseksi kiihottumiselle. Kirjassaan The New Sex Therapy (1974) Kaplan rakensi siltaa seksuaalisten häiriöiden ja klassisen psykoanalyyttisen teorian välille. Hän esitti esimerkiksi herkän siemensyöksyn liittyvän tiedostamattomiin sadistisiin tunteisiin naista kohtaan.

Susan Pacey tarkastelee väitöskirjassaan (2018) Masters & Johnsonin Sensate focus- harjoitusten yhdistämistä psykodynaamisen psykoterapiaan. Hän toteaa, että seksuaalisten ongelmien hoidossa vallitsee maailmanlaajuinen vastakkainasettelu psykodynaamisen ja behavioraalisen seksiterapian välillä. Psykoanalyyttinen perinne tarkastelee seksuaalisuutta psyyken, parin tietoisten ja tiedostamattomien ahdistusten, defenssien ja phantasioiden kautta. Perinne erottaa mielen ja ruumiin seksissä sen sijaan, että lähestyisi niiden välillä olevaa jännitettä. Vastavoimaksi tälle lähestymiselle syntyneessä behavioraalisessa seksiterapiassa puolestaan keskitytään parin seksuaaliseen käyttäytymiseen suhteen emotionaalis-relationaalisten ulottuvuuksien kustannuksella. Pacey selvitti tutkimuksessaan terapeuttien kokemuksia näiden kahden suuntauksen yhdistämisestä. Hän totesi psykoterapeutin avoimuuden ja kyvyn puhua seksuaalisuudesta konkreettiseksi edellytykseksi hyvälle hoidolle. Se edellyttää riittävää psykoterapeutin omaa psyykkistä integroituneisuutta ja emotionaalista kypsyyttä. Kontraindikaatioina behavioraalisten hellyysharjoitusten käyttöön ovat puolisoiden välinen fyysinen tai emotionaalinen hyväksikäyttö tai käsittelemättömät laiminlyönnin, seksuaalisen hyväksikäytön tai väkivallan kokemukset. Harjoitusten toteutuminen edellyttää kannattelevaa terapiasuhdetta ja hyvää yhteistyösuhdetta, puolisoiden kykyä vastavuoroiseen huolenpitoon, luottamusta, halukkuutta fyysiseen intiimiyteen ja kehittyvää kykyä ajatella ja jakaa ajatuksia. Pacey korostaa koulutusohjelmissa tarvittavaa muutosta psyyken ja ruumiillisuuden integroitumiseksi. 

Tavistock Relationships Lontoossa on kehittänyt Paceyn kuvaamalla tavalla mallin parisuhteen psykoanalyyttisesta hoidosta, joka sisältää behavioraalisia harjoitteita ja konkreettista keskustelua parin välisestä seksuaalisuudesta. Hoitomalliin voi tutustua Helsingissä elokuussa käynnistyvässä vuoden kestoisessa Psykoseksuaaliterapian täydennyskoulutuksessa psykoterapeuteille.

Sanna Aavaluoma

päivitetty 21.7.2020 TH. van de Velden osalta.