Untuvia, höyheniä ja sulkia

Ihmisen sukupuoli-identiteetti on yhtä monimutkainen ja monesta asiasta muodostuva kuin linnun kaunis höyhenpeite, jossa on sukasia, untuvia, ruumiin- ja peitinhöyheniä, sekä pyrstö- ja siipisulkia. Untuvassa ei ole ruotoa, sulka taas on höyhentä vankempi. Linnuilla erotetaan kehitysvaiheen mukaan synnyin-, poikas-, nuoruus- ja aikuispuvut. Höyhenpeitteellä on monta tehtävää. Se antaa linnulle sen värin, suojaa, säätelee ruumiinlämpöä ja auttaa lentämään. Höyhenen tai sulan pudotessa sen tilalle kasvaa uusi. Sukupuolihormonien säätelevän sulkasadon jälkeen naaraan ja koiraan peruspuvut ovat lähes saman näköisiä. Sukupuolierot sulkien väreissä korostuvat lisääntymisajan lähestyessä. Ajatellaanpa hetki ihmistä ja lintua rinnakkain. Myös ihmisen synnyinpuku muuttuu eri kehitysvaiheissa. Kokematonta lasta kutsutaan monesti untuvikoksi. Oman sukupuoli-identiteetin vahvistumista voi ajatella siipisulkien kasvuna, ne mahdollistavat nautinnollisen lentoon lähdön ja elämän haltuun ottamisen. Useimmiten ihmisen nuoruuspuvun kivulias vaihtuminen aikuispukuun tapahtuu itsestään ajan ja lempeyden myötä. Ihmisellä ei ole sulkasatoa. Ihmisillä on kyky kokea itsensä tietynlaiseksi. Jos synnyinpuku ei vastaa hänen sisäistä kokemustaan itsestään, sitä ei voi vain tiputtaa pois eikä se automaattisesti vaihdu toiseksi. Ihminen tarvitsee silloin ammattilaisten apua voidakseen "lentää".

Sukupuoli-identiteetti merkitsee ihmisen vakaata ja jäsentynyttä kokemusta omasta sukupuolestaan ja yhteenkuuluvuutta tiettyyn sukupuoleen. Useimmilla ihmisillä kromosomiston, sukupuolielinten rakenteen mukainen sukupuoli ja kokemus kuulumisesta tähän sukupuoleen ovat keskenään yhteensopivat. Intersukupuolisuudessa ruumiin sukupuolitetut piirteet (kromosomit, sukuelimet ja hormonitoiminta) eivät ole yksiselitteisesti naisen tai miehen. Joskus tila selviää jo syntymässä, jolloin vauvan sukupuolta ei voida määritellä hänen sukupuolielintensä perusteella. Silloin lääkäri määrittelee lapsen toiseen juridiseen sukupuoleen kuuluvaksi. Sekä Euroopan neuvosto että ETENE suosittelevat, ettei sukupuoliominaisuuksia muokkaavia toimenpiteitä tehtäisi ennen kuin lapsi itse on alkanut ilmaista omaa sukupuoli-identiteettiään. Intersukupuolisuus voi myös selvitä vasta murrosiässä, esimerkiksi kun aletaan selvittää syytä kuukautisten puuttumiseen. Osa ihmisistä kokee olevansa selvästi mies tai nainen, osa hieman kumpaakin ja osa ei koe olevansa kumpikaan. Muunsukupuolisuudessa ihmisen kokemus identiteetistään on yksilöllinen - ei mies tai nainen, mutta ei myöskään transsukupuolinen. Transsukupuolisen henkilön sukupuoli ei vastaa hänelle syntymässä määriteltyä juridista sukupuolta. Sukupuolen moninaisuus on ilmiönä yhtä vanha kuin ihminen. Eri kulttuureissa siihen on suhtauduttu eri tavoin, toisissa sitä on arvostettu, toisissa patologisoitu. Sukupuolen moninaisuus voi myös kokemuksena saada monenlaisia merkityksiä ja ulottuvuuksia myönteisistä voimakkaaseen kärsimykseen. Sukupuolidysforiassa henkilö ei voi kokea identifioituvansa fyysiseen tai nimettyyn sukupuoleensa. Se, miten ihminen kokee elämänsä edellä mainituissa identiteeteissä tai etsiessään omaa identiteettiään, on yksilöllistä. Toiselle riittää oma määritelmä, toiselle sukupuolen korjaamishoito on oikea vaihtoehto. Perheen ja läheisten reaktiot ja ihmissuhteiden kannattelevuus vaikuttavat siihen, saako henkilö tässä prosessissa tukea vai joutuuko hän kipuilemaan asian kanssa yksin tai salaamaan todellista itseään läheisiltään.

Sukupuoli-identiteetin tutkimuksia tehdään Helsingin ja Tampereen yliopistollisissa sairaaloissa. Ylen artikkelin "Mieheksi ja takaisin" (8.12.2019) mukaan vuosina 2003-2007 tutkimusjaksolle hakeutui vuosittain noin 20 potilasta, vuonna 2018 lähetteitä oli jo 400. Sukupuolenkorjauksiin hakeutuvien määrä on moninkertaistunut kaikissa länsimaissa.

Diagnoosin saaminen edellyttää eroavaisuutta koetun, ilmaistun ja osoitetun sukupuolen välillä sekä huomattavaa stressiä tai toiminnan vaikeuksia. Kokemus ei ole ohimenevä. DSM V:n mukaan henkilöllä on ollut vähintään 6kk ajan ainakin kaksi seuraavista:

• huomattava ristiriita koetun ja ilmaistun sukupuolen ja sukupuolisten tunnusmerkkien välillä
• voimakas halu päästä eroon primaareista tai sekundaarisista sukupuolitunnusmerkeistä
• voimakas halu saada toiselle sukupuolelle ominaiset tunnusmerkit
• voimakas halu olla toista sukupuolta
• voimakas halu tulla kohdelluksi toisen sukupuolen edustajana
• vahva näkemys siitä, että käyttäytyy ja tuntee toiselle sukupuolelle tyypillisesti

Minkälaisia asioita tulisi pohtia seksuaali-identiteettiin vaikuttavina psyykkisinä tekijöinä? Tiedämme, että äidin raskausaikaiset tunnetilat ja niihin liittyvät hormonit vaikuttavat kehittyvään lapseen. Mitä kehittyvälle vauvalle merkitsee, jos äiti kipeästi haluaa lapsen olevan jompaakumpaa sukupuolta ja kenties pelkää tai inhoaa toista sukupuolta? Kun syntyvän lapsen sukupuoli ei ole äidin toivoma, miten äiti kykenee kohtaamaan tuon pettymyksen? Kohteleeko hän lastaan toisen sukupuolen mukaisesti, reagoiko hän kielteisesti lapsen sukupuolen mukaisiin piirteisiin tai rohkaiseeko hän lasta toisen sukupuolen ominaisuuksien ja piirteiden ilmaisemiseen? Joidenkin aikuisten mielissä sukupuolineutraali kasvatus näyttäytyy käytännössä siten, että lasta kielletään ilmaisemasta sukupuolelle ominaisia asioita. Lapsen sukupuolta ja siten identiteetin kehitystä voidaan hämärtää aikuisten taholta nimen, vaatetuksen tai harrastusten kautta. Mistä vanhempien omassa identiteetissä kertoo heidän tarpeensa kasvattaa lapsensa tavalla, jossa lapsi ei saa peilausta ja vahvistusta identiteetilleen? Sukupuolineutraalin kasvatuksen tulisi rohkaista lasta ilmaisemaan itseään, vanhempien ei tule estää lapsen itseilmaisua. Tänä päivänä vanhemmuus on useimmissa perheissä lapselle omistautuvaa. On hienoa, että lapsen hyvinvointi on vanhemmille tärkeää. Valitettavasti hyvinvointi joskus mielletään psyykkisistä ristiriidoista tai hankalien tunteiden läsnäolosta vapaaksi. Silloin vanhemmat luovat lapselle tyyneyden illuusion, joka ei voi murrosiän tullessa säilyä. Esimurrosiässä alkavat ruumiilliset muutokset ovat kaikille nuorille tavalla tai toisella haastavia. Toiset ovat ylpeitä varhain kasvavista rinnoistaan, toiset inhoavat niitä. Toiset odottavat kärsimättömänä äänenmurroksen alkua. Ensimmäisenä sosiaalisessa ryhmässään sen saavuttavalle kokemus voi olla häpeällinen. Murrosiän tehtävä on saattaa kasvava yksilö kohti suurempaa itsenäisyyttä. Se tapahtuu hämmennyksen, ristiriitojen, kyseenalaistamisen ja kivuliaan vanhemmista riippuvaisuudesta luopumisen kautta. Samaan aikaan nuorella on pakottava tarve kuulua johonkin, löytää oma identiteettinsä ja tietää kuka hän on. Onko mahdollista, että ajatus väärässä ruumiissa olemisesta tarjoaa kuvitellun ratkaisun kehittyvän nuoren normaalille hädälle ja hämmennykselle? Riskinä voi olla liian nopea tarttuminen konkreettiseen ratkaisuun sen sijaan, että nuori saisi tukea oma itsensä löytämiseen. Sukupuolidysforian taustalla voi olla myös vaikeita traumoja. Tuskalliset kokemukset eivät korjaannu sukupuolta korjaamalla. Tampereen yliopiston nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala-Heino toteaakin Ylen haastattelussa, että henkilöillä, joilla on ollut ongelmia nuoruusiän kehityksessä psyykkisesti, arjen selviytymisessä tai ihmissuhteissaan, on usein ongelmia korjausprosessin jälkeenkin.

On tärkeää, että korjausprosessin on mahdollista toteutua. Surullista sen sijaan on, jos se, mitä tulisi korjata on vielä epäselvää. Ei ole helppoa tietää, milloin nuoren identiteetti on riittävän vahva ja selkeä. Liian hätäiset ratkaisut voivat johtaa korjausprosessin läpikäyneen havahtumiseen siihen, että prosessin käynnistäminen oli virhe. Sukupuolen korjausprosessin korjausta haluavien kohdalla puhutaan detransitioitumisesta. Tilanne edellyttää jälleen uutta kaapista ulos tuloa ja voi herättää suurta häpeää. Detransitio on psyykkisen haastavuuden lisäksi myös somaattisesti vaikeaa, sillä jo tehdyn korjauksen jälkeen ruumista ei voi palauttaa ennalleen. HUS:n sukupuoli-identiteettitutkimuspoliklinikalla on käynnissä selvitys, joka kartoittaa detransitioituneiden määrää Suomessa..

Psykoanalyytikko Alessandra Lemma (2013, 2014) pohtii ihmisen identiteetin ja ajan suhdetta sekä menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden mielessä yhdistymistä edellytyksenä tässä hetkessä elämiselle. Kirjoituksessaan "Present without past..." Lemma kuvaa transsukupuolisen ihmisen ajallisessa itsekokemuksessa tapahtunutta repeytymää. Identiteetin muuttuessa kokemukset itsestä eivät nivoudu yhteen. Annetussa ruumiissa eletyn elämän hyväksyminen osana omaa elämää matkalla kohti omaa koettua ruumista ja identiteettiä edellyttää kivuliasta psyykkistä työtä. Lemma korostaa transsukupuolisuuden moninaisuutta sekä hoidossa identiteettikokemuksen jatkuvuuden ja sen katkojen huomioimista sukupuolen ja seksuaalisuuden lisäksi. On tärkeää, ettei (transsukupuolisia) ihmisiä kohdata yhtenäisenä ryhmänä, vaan nähdään jokaisen yksilöllinen tarina, kokemukset, toiveet ja tarpeet. Christina Richards ja Meg Barker (2013) ovat kirjoittaneet kirjan seksuaalisuudesta ja sukupuolesta mielenterveystyön ammattilaisille. He korostavat, ettei transsukupuolisen henkilön hakeutuminen mielenterveyspalveluihin aina tarkoita avuntarpeen liittymistä transkysymyksiin. Myös hän kantaa mukanaan koko elämän kokemusten kirjoa. Sen sijaan, että tuijottaisimme vain läheistemme untuviin, höyheniin ja sulkiin, kuulkaamme ja kuunnelkaamme siis hänen viserrystään ja lauluaan!   

Sanna Aavaluoma