Varo piipusta putoavia tiiliä!

Elämä on täynnä vaaroja ja mahdollisuuksia loukkaantua fyysisesti tai henkisesti. Suhtautumisemme elämään ja vaaroihin vaihtelee suuresti. Jotkut haluavat suojata itsensä ja läheisensä pumpulilla, etteivät joutuisi kohtaamaan mitään kovaa tai epämiellyttävää. Toinen suhtautuu vaaroihin välinpitämättömästi. Hän ei välttämättä koe tai näe lähellään olevia uhkia, vaikka on vaarassa kaiken aikaa. Hän säilyy vahingoittumattomana hyvällä tuurilla, hänen kipukynnyksensä on korkea, tai hän on tottunut siihen, että usein sattuu ja tapahtuu. Kumpi heistä elää onnellisempaa elämää? Missä kulkee turvallisuuden ja elämättömän elämän raja? Miten erottaa rohkeus, uhkarohkeus ja hullu rohkeus toisistaan? Miten suojautua elämässä sopivasti ja riittävästi niin, että voisi olla riittävän turvassa kokematta olevansa tynnyrissä kasvanut, tai tuntematta jatkuvaa pelkoa?

Suojautumisessa on kyse sisäisen turvallisuuden tunteen säilyttämisestä epävarmuuden, pelon tai uhan läsnäollessa. Mitä vankemman perusturvallisuudentunteen olemme saaneet varhaisissa ihmissuhteissamme, sen luottavaisempia olemme maailmaa ja ihmisten hyvyyttä kohtaan. Mitä asianmukaisemmin meistä on pidetty lapsuudessamme huolta, sitä vakaammin arvostamme itseämme ja sen tärkeämpänä pidämme itsestämme ja toisista huolehtimista. Sisäistetty turvallisuudentunne auttaa tunnistamaan vaaratilanteita ja niissä piilevää vaaran määrää. Liiaksi suojellut kehittyvät joko vaaran kaikkialla näkeviksi tai sillä tavoin sinisilmäisiksi, etteivät osaa kuvitellakaan tulevansa huijatuksi tai hyväksikäytetyksi. Lapsi, joka ei saa ympäristöltään riittävää turvaa jää ymmärrettävästi turvattomaksi. Hän olettaa, että kaikkialla on vaarallista, odottaa pahinta ja uskoo, ettei kehenkään kannata luottaa. Hän saattaa myös kokea, ettei ole huolenpidon arvoinen. Hän ajautuu toistuvasti tilanteisiin, joissa satutetuksi tulemiset toistuvat ja vahvistavat vaaraa hänen kokemusmaailmassaan ja ajatuksissaan.

Sanotaan, että kasvaakseen lapsi tarvitsee pettymyksiä. Valitettavasti monet vanhemmat tulkitsevat tätä sanontaa siten, että se oikeuttaa heitä olemaan lohduttamatta lastaan tilanteissa, joissa lapsi sitä tarvitsee. Lapsi ei opi sietämään pettymyksiä, jos ne pyritään poistamaan hänen elämästään ennen kuin hän edes huomaa niitä. Pettymykset eivät kasvata, ellei niitä voi kohdata turvallisesti jonkun toisen kanssa. Kohtuuton määrä pettymyksiä vie pohjan elämältä ja koettelee uskoa elämän kannattelevuuteen. Sanonnat "se mikä ei tapa, vahvistaa" tai "Ihmiselle ei anneta enempää kuin hän jaksaa kantaa" tukevat molemmat ajattelumallia, jossa avun pyytäminen on turhaa, kolhittavaksi pitää suostua ja oman tarvitsevuuden näyttäminen on kiellettyä.

Vanha rapistunut tiilipiippu toimii hyvin vaaran ja erilaisten uhkien mielikuvan herättäjänä. Korkeuksiin kohoavana se on samalla osa kaupungin historiaa ja kaunis katsella. Piippuun kiipeäminen olisi uhkarohkeaa. Varoituskyltti kehottaa pysymään varoetäisyydellä piipusta. Mitä keinoja sinulla on suojautua siten, että voit samalla nauttia elämästäsi ja uskaltaa ottaa erilaisia haasteita vastaan? Piippuun kiinnitetyssä kyltissä kehotetaan pysyttelemään 5 metrin etäisyydellä piipusta. Silloin mahdollisesti putoava tiili ei osu päähän. Miten tuon turvavälin voisi synnyttää ja säilyttää sisäisessä maailmassa? Elämän myrskyt, tuulet tai pakkaset haurastuttavat vanhaa rappausta. Emme siis voi välttyä käyttämättömienkään piippujen rakenteiden kulumisesta. Emme voi myöskään varmuudella estää piipusta putoavia tiiliä, ellemme purkaisi koko piippua maan tasalle. Purkamalla tuhoaisimme jotakin merkittävää. Putoavia tiiliä voisivat olla liian pitkäkestoinen yksinäisyys, yhteydettömyys itselle tärkeisiin ihmisiin, rakkaudettomuus, valheellisuus ja epärehellisyys. Piipun jonkinasteinen romahtaminen tapahtuisi oman tai läheisten vakavan sairastumisen tai kuoleman myötä. Voimme pitää oman elämämme rakenteita mahdollisimman hyvässä kunnossa ja suojautua elämän piipusta putoavilta tiililtä rakastamalla, ottamalla rakkautta vastaan, liittymällä toisiin ihmisiin ja jakamalla kokemuksiamme toisten kanssa.

Sanna Aavaluoma