SUHTEESSA

Ihminen kasvaa ja kehittyy vuorovaikutussuhteissa. Läheisissä suhteissa me tulemme hyväksytyiksi ja rakastetuiksi - mutta myös loukatuiksi ja torjutuksi. Kokemustemme kautta elämäämme vaikuttavat tietoiset ja tiedostamattomat tunteet. Omien tunteiden, kokemusten ja ajatusten tutkiminen terapiasuhteessa lisää itsetuntemusta sekä ymmärrystä itseä ja läheisiä kohtaan. Siten lisääntyy myös tietoisuus omista mahdollisuuksista vaikuttaa oman elämän kulkuun. Rakkauteen ja kunnioitukseen perustuvat ihmissuhteet auttavat meitä voimaan hyvin parisuhteessa, perheessä, ystävien kanssa sekä työssä.



Suhteessa Oy:n toiminta perustuu ajatukseen ihmisen elämänkestoisesta psyykkisestä kasvusta ja kehityksestä sekä kasvun ja kehityksen tapahtumisesta vuorovaikutussuhteissa.  

Yrityksellämme on lupa yksityisten terveydenhuolto- palvelujen tuottamiseen. Psykoterapeuttimme Sanna ja Jouni Aavaluoma ovat Valviran rekisteröimiä psykoterapeutteja, työnohjaajia ja Kelan kuntoutuspalvelujen tuottajia.

Rappukäytävän portaiden vuoksi pääsy vastaanotollemme ei ole esteetön. Tiloissamme ei ole erillistä odotustilaa, joten saavuthan vasta sovittuna aikana. 

Psykoterapia on mahdollista toteuttaa vastaanotollamme tai suojatulla videoyhteydellä

Tarjoamme:

  • Psykoanalyyttista pari- ja perhepsykoterapiaa
  • Psykoseksuaaliterapiaa
  • Psykodynaamista ja kognitiivis-analyyttista yksilöpsykoterapiaa
  • Työnohjausta sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille
  • Koulutusta luentoina, koulutuspäivinä ja laajempina prosessikoulutuksina
  • Suhteessa Elävät Kuvat elokuvaseminaarin syksyisin Helsingissä
  • Verkkokurssialusta Kurssilan
  • Pienkustantajana tietokirjallisuutta elämästä ja kuolemasta, ihmissuhteiden iloista ja haasteista sekä elokuvista ja elokuvaterapiasta