Kaunis aamu

Mia Hansen-Løven käsikirjoittama ja ohjaama, osin oman elämänsä tapahtumiin pohjautuva Kaunis aamu vuodelta 2022 on haikeankaunis kertomus rakkaudesta ja menetyksistä, vanhenemisesta, yksinäisyydestä, muistamisesta, unohtamisesta, irti päästämisestä ja itsenäistymisestä neljän sukupolven perheessä. Se kuvaa herkästi ja kiihkottomasti monia muistiperheiden kohtaamia haasteita ja perheterapeuttisia teemoja. Kaunis aamu luo katsojalle näkymän mahdollisuudesta hyväksyä realiteetit ja säilyttää luottamus tulevaisuuteen surusta ja vaikeuksista huolimatta.

Elokuvan perheeseen kuuluvat eronnut pari François ja Georg, heidän kaksi aikuista tytärtään Sandra ja Elodie, Georgin 98- vuotias äiti, Sandran kahdeksanvuotias tytär Linn sekä Elodien puoliso ja kaksi tytärtä. Françoisilla ja Georgilla on molemmilla uudet puolisot. Sandran ja Elodien ollessa lapsia François pakeni vaikeaa avioliittoaan työelämään eikä hänellä ole juuri muistoja perhe-elämästä. Hän kertoo pitkittäneensä avioeropäätöstä, koska pelkäsi sen johtavan Georgin itsemurhaan. Äidin poissaolevuus vahvisti Sandran kiinnittymistä isäänsä ja tämän depressiivisen mielen kannattelemiseen. Sandran ja isän suhde kehittyikin läheiseksi ja Sandra omaksui huolehtijan roolin perheessään.

Viisi vuotta sitten perheessä tapahtui paljon. Sandran puoliso Julien kuoli ja Georg sairastui Bensonin tautiin, Alzheimerin taudin varianttiin, joka aiheuttaa vaikeuksia näönvaraisessa hahmottamisessa, esineiden tunnistamisessa, lukemisessa ja avaruudellisessa hahmotuksessa. Sairastumisen myötä perhesuhteiden dynamiikka ja roolit tulevat näkyviksi. Hoivan yhdistymisen mahdollisuus totuttuun ihmissuhteeseen vaikuttaa siihen, millä tavoin perhe ottaa ja jakaa vastuuta sairastuneen tukemisesta, auttamisesta ja hoivaamisesta. Jokaisen kyky sietää avuttomuutta ja tarvitsevuutta, avun pyytämistä, antamista ja vastaanottamista tulee haastetuksi. Avun ja hoivan antaminen voivat liittyä vilpittömään rakkauteen, eettiseen tai moraaliseen velvollisuuteen tai pakkoon.

Sairauden edetessä Georg harhailee omassa asunnossaan ja saa paniikkikohtauksia. Hän myöntää, ettei voi enää asua yksin, mutta kokee viranomaisten pyytämän suostumuksen kodin ulkopuolisen hoidon järjestämiseen loukkaavaksi. Georgin elämän kaksi naista ovat vahvasti tilanteessa mukana, mutta kumpikaan ei näe kokonaisvaltaisesti hänen tilannettaan tai tarpeitaan. François ottaa aktiivisesti kantaa käytännön asioihin, hoitoon siirtymiseen ja asunnon myyntiin, mutta ei osoita lämpöä tai myötätuntoa entistä puolisoaan kohtaan. François ei myöskään ole yhteydessä miehensä nykyiseen kumppaniin Leilaan, vaan vastuuttaa Sandraa isän asioissa. Paikalla ollessaan Leila osoittaa vahvasti kiintymystään Georgiin, mutta vaikuttaa lamaantuneelta muuttuneiden realiteettien edessä. Uudelle kumppanille tasapainoilu uuden parisuhteen puolustajan ja perhehistorian hyväksymisen välillä ei ole helppoa. Vielä kehittyvä parisuhde ei välttämättä kykene sisällyttämään kumppanin parantumattomasti sairastumisen herättämiä tunteita. On vaikeaa luopua jostakin, jonka on vasta saanut.

Aikuisten lasten sitoutuminen muistisairaan vanhempansa hoitoon on monitahoinen kysymys. Aikuinen lapsi voi kokea syyllisyyttä oman elämän elämisestä, kun vanhemman elämä hiipuu. Läheisellä, lähellä asuvalla tai ainoalla lapsella on riski omistautua vanhempansa hoitoon tavalla, jossa oma elämä jää elämättä. Elodie pysyttelee emotionaalisesti etäämmällä, mutta osallistuu siskonsa kanssa hoitopaikkoihin tutustumiseen. Sandra toimii simultaanitulkkina niin työssään kuin perheessään. Hänellä on ihmeellinen kyky nähdä isänsä sairauden oireiden takaa liikaa hämmentymättä tai provosoitumatta tämän käytöksestä. Sandra malttaa opastaa isäänsä yksinkertaisissa asioissa. Hän on isänsä puolella hoitopaikan valinnassa ja sitä odottaessa pyrkii viettämään aikaa isän kanssa.

Sandra etääntyy omista tarpeistaan ja keskittyy työhönsä, tyttäreensä, isäänsä ja mummiinsa. Luopumisen kynnyksellä heräävät turvattomuus ja muistot aiemmista menetyksistä. Sandra tapaa sattumalta puistossa Julienin ystävän Clementin, joka oli Sandran kun hän jäi leskeksi. Yksinäisyys, kaipuu läheisyyteen ja Clementin huonosti voiva parisuhde siivittävät Sandran ja Clementin kohtaamisia. Alun intohimoisesta seksisuhteesta kehittyy syvä rakkaussuhde. Perheellinen Clement ei kuitenkaan ole valmis suuriin ratkaisuihin. Heidän suhteensa muodostuu on-of-suhteeksi, jossa erossaolon sietämättömyys ja syyllisyys yhdessä olosta vuorottelevat. Sandran kokemukset epävarmuudesta, turvattomuudesta ja menettämisestä toistuvat hänen miessuhteissaan.

Omasta kodista hoivaympäristöihin muuttaminen on aina suuri menetys ja vaatii sopeutumista ja hyväksymistä niin sairastuneiden kuin läheistenkin mielissä. Toive mahdollisimman hyvästä hoitopaikasta ja kunnallisten hoitopaikkojen todellisuus ovat joskus kaukana toisistaan. George viedään sairaalaan odottamaan hoitopaikkaa ja pysyvää paikkaa odottaessaan joutuu muuttamaan hoitopaikasta toiseen. Yksityisen hoitopaikan kustannusten kattaminen edellyttää omaisuuden realisointia. Kienzlerin perheessä käynnistyy samaan aikaan Georgen asunnon tyhjentäminen ja myynti sekä hoitopaikkoihin tutustuminen. Elossa olevan ihmisen omaisuuden jakaminen ja hävittäminen on eettisesti haastava tehtävä. Sandra ymmärtää isänsä kirjaston merkityksen ja lahjoittaa sen kokonaisuudessaan isän opiskelijoiden haltuun.

Jokainen perheessä käsittelee surua ja luopumista omalla tavallaan. Elämäniloa täynnä oleva mummi harmittelee oman liikuntakykynsä heikkenemistä, ja ihmisten sääliviä katseita, mutta kertoo siitä huolimatta ottavansa elämän rennosti. Mummi toteaa: "Ihmisten ei pidä antaa sääliä, pitää näyttää, että on olemassa, että on elävä ihminen!" Linn oli vain kolmevuotias menettäessään isänsä. Hänellä kahdeksanvuotiaana ei todennäköisesti ole muistikuvia isästään. Vaikka Sandran ja Linnin suhde on lämmin ja rakastava, Sandra ei puhu Linnille tämän isästä. Linn on kiintynyt isoisäänsä. Hän tuo piirustuksiaan isoisälle, vaikka tämä ei enää näe niitä. Linn kiintyy myös lapsirakkaaseen Clementiin. Sandran ja Clementin suhteen ollessa katkolla Linn alkaa ontua, kuin viestien ettei elämässä päästä eteenpäin. Hän kyselee äidiltään varovasti palaako Clement takaisin.

Elämänaikainen itselle merkityksellinen kirjallisuus ja musiikki ovat osa ihmisen identiteettiä. Filosofian professori Georg kirjoitti päiväkirjaansa sairauden riistävän häneltä asian, jota hän eniten on rakastanut, lukemisen. Sandra toteaa tyttärelleen olevansa kirjojen kautta lähempänä isäänsä kuin hänen seurassaan. "Kirjat ovat enemmän kuin se hoitokodin ihminen. Siellä on kuori, täällä on hänen sielunsa. Valitsemiensa kirjojen kautta hänen minuutensa ilmaisee itseään. Jokainen kirja on kuin väri, josta piirtyy hänen muotokuvansa." Etenevän sairauden diagnoosin saatuaan ihminen joutuu hyväksymään tulevaisuuteen liittyvän epävarmuuden. Georg on pitkään tietoinen omasta sairaudestaan ja tunnistaa sen vaikutuksia itseensä. Hän on kirjoittanut muistikirjaansa retkestään harvinaiseen tautiin verraten sitä maanjäristykseen ja Kafkan kirjoittamaan muodonmuutokseen. Sisäinen ristiriita autonomian säilyttämisen ja menettämisen, toisten varaan, autettavaksi joutumisen ja suostumisen välillä voi olla sietämätön ja herättää halun kuolla. Georgen vaikeudet ilmaista itseään lisääntyvät, mutta ilmaisun sameuden läpi kuultaa pyyntö kuolinavusta. Aihe on liian tuskallinen keskusteltavaksi isän kanssa. Myöhemmin Sandra pyytää Clementia auttamaan hänet eutanasiaan Sveitsiin, mikäli hän joskus saa isänsä sairauden.

Elokuvan musiikki kertoo omaa tarinaansa Sandrasta ja Georgista. Elokuvassa toistuvasti soiva Carl Michael Bellmannin Fredman epistola nro 80 Liksom en herdinna on saanut Hannikaisen suomennoksessa nimen Häämatka. Laulussa pohditaan kelle neitonen armas kaunoinen suo sitomansa seppeleen. Sandra käsittelee sitoutumistaan kolmeen elämänsä rakkauteen ja menetyksen kokemuksia näissä suhteissa. Sandra vie Georgille hoitokotiin tämän levykokoelman. On riipaisevaa nähdä kumarassa kulkeva Georg, joka hyräilee lempisäveltäjänsä Frantz Schubertin vain muutamaa kuukautta ennen kuolemaansa säveltänyttä Sonaattia. Clement, Lynn ja Sandra ovat Georgin luona, kun partiolaiset järjestävät asukkaille yhteislauluhetken. Vanhan iskelmän Mon Amant de Saint-Jeanin sanat ovat Sandralle liikaa, ja hän haluaa lähteä pois. Laulu kertoo rakkauden lupauksista ja niiden pettämisestä. Elokuvan lopputekstien tahdittajana soi Bill Fayn laulu Love will remain. Se tiivistää elokuvan viestin: Kun kieli ja tietoisuus ovat mennyttä, rakkaus jää.

Elokuva päättyy kohtaukseen, jonka ohjaaja Hansen-Løve kertoo kokeneensa Mont Martren kukkulalla tultuaan viimeisiä kertoja isänsä luota hoitokodista. "Sinä päivänä kaikki elämäni linjat tuntuivat kohtaavan yhdessä isossa tunnevirrassa". Ihmisen psyykkisen kasvun ja kehityksen tehtävä on itsenäistyä ja uskaltautua omaan elämään. Eletyn elämän integraatiossa menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus mahtuvat samaan kokemustodellisuuteen. Elettyä elämää voi ajatella hyväksyvällä ja myötätuntoisella sisäisellä katseella ja tulevaisuutta voi katsoa luottavaisena elämän kannattelevuuteen. Sandra, Clement ja Lynn katselevat levollisina yhdessä Mont Martrelta yli Pariisin avautuvaa näkymää. Elämä jatkuu. 

Sanna Aavaluoma

Rooleissa

• 
  

• Sandra Kienzler Léa Seydoux

• Georg Kienzler Pascal Gregory

• Elodie Kienzler Sarah Le Picard

• Clement Melvil Poupaud

• Françoise Nicole Garcia

• Linn Camille Leban Martins