Polta nämä kirjeet

02.07.2023


Björn Rungen vuonna 2022 ohjaama elokuva Polta nämä kirjeet perustuu Alex Schulmanin vuonna 2018 ilmestyneeseen samannimiseen omaelämänkerralliseen romaaniin. Todellisten henkilöiden ja tapahtumien kautta se kertoo ylisukupolvisesta traumasta, henkisestä väkivallasta parisuhteessa ja yrityksistä irrottautua tuhoavan vuorovaikutuksen kierteestä.

Tarina alkaa Alexin ja Amandan kotona juhlien jälkeisessä kiristyvässä tunnelmassa. Alex on mustasukkainen vaimonsa tanssimisesta toisen miehen kanssa. Tilanne kärjistyy riidaksi, jossa Alex potkaisee olohuoneen lasioven sirpaleiksi. Amanda toteaa miehellään olevan vakava ongelma. Lapset pelkäävät häntä ja koko perhe on kyllästynyt hänen kontrolloivaan käytökseensä. Amanda ilmoittaa lähtevänsä lasten kanssa äitinsä luo ja asettaa Alexille vaateen etsiä itselleen apua. Alex päättää aloittaa psykoterapian.

Alex piirtää psykoterapeutin kanssa perheen tunnesuhteita konkretisoivan perhekartan. Hän näkee isänsä puolella sukua paljon lämpimiä suhteita, mutta äidin suvussa ristiriitoja ja vihaa, jotka tiivistyvät isoisä Sveniin. Psykoterapeutin kysymys: "Kuka Sven Stolpe oli sinulle?" käynnistää tutkimusmatkan Svenin kirjoittamiin kirjoihin sekä kansallisarkistosta löytyviin päiväkirjoihin, kirjeisiin ja lehtileikkeisiin. Vähitellen olohuoneen seinälle kiinnitetylle paperille hahmottuva aikajana täyttyy sanoilla, tapahtumilla, valokuvilla ja kysymyksillä. Johtolangat vievät kesään 1932, jota Sven kuvaa kirjoituksissaan katastrofiksi ja seksuaaliseksi hyökkäykseksi.

Martti Siirala kiteytti taakkasiirtymän seuraavasti: Se, mikä ei tule yhdessä jaetuksi, tulee jonkun kannettavaksi – taakkasiirtymäksi. Se tarkoittaa vaimennettujen ja työstämättömien traumaattisten kokemusten siirtymistä sukupolvelta toiselle. Nykyisin ilmiötä kutsutaan ylisukupolviseksi traumaksi. (Lindqvist 2022). Lapsena Alex vietti viikonloppuja isovanhempiensa Sven ja Karin Stolpen luona. Kirjoitustyöhön uppoutuneen isoisän käytös isoäitiä kohtaan oli alistavaa. Keuhkosairauden heikentämä Sven hakkasi kepillä yläkerran patteria tarvitessaan apua. Eräältä viikonlopulta Alex muistaa pelottavan tapahtuman. Alex löysi nipun vanhoja kirjeitä ja innoissaan kysyi isoäidiltään, saisiko hän kirjeissä olevat vanhat postimerkit. Isoisä sai kirjeet nähdessään raivokohtauksen, jonka seurauksena isoäiti lukkiutui wc:hen turvaan. Poika ei voinut ymmärtää mitä isovanhempien välillä tapahtui.

Svenin muistiinpanoissa toistuvasti esiintyvät nimikirjaimet O.L. ja valokuvissa kesällä -32 isovanhempien kanssa esiintyvä Olof Lagergrantz yhdistyvät Alexin mielessä aavistukseksi kolmiodraamasta. Alex ottaa yhteyttä Olofin poikaan Davidiin, jolta saa vahvistuksen epäilyksilleen ja Olofin hallussa olevia kirjeitä Karinilta. David kertoo tienneensä Olofin ja Karinin suhteesta sekä Olofin ja Svenin välisestä vihanpidosta. Vähitellen palapelin palaset yhdistyvät ja Alex alkaa ymmärtää perheessään ja itsessään padottua vihaa, mustasukkaisuutta ja kontrollointia.

Kesällä 1932 Sven ja Karin viettävät kesää Sigtuna-säätiön kirjailijaresidenssissä, jossa he tutustuvat kirjailija Olof Lagergrantziin. Sven kirjoittaa uutta näytelmää ja Karin tekee käännöstyötä. Karinin ja Olofin välisten keskustelujen myötä heidän välillään syttyy intensiivinen rakkaussuhde. He tapaavat salaa öisin ja Svenin keskittyessä kirjoittamiseen. Sven aistii Karinin ja Olofin välillä olevan jännitteen, järjestää tilaisuuksia sen havaitsemiseksi ja samanaikaisesti kontrolloi vaimoaan. Svenin pehmeällä äänellä lausutut lauseet ovat hyytäviä: "Pikku kyyhkyni – jos joskus olisit minulle uskoton, ampuisin miehen, sitten sinut ja viimeisenä itseni."

Residenssin lukutapahtumassa Sven lukee ääneen uutta tekstiään, jossa hän kuvaa petollista naista ja tämän laitonta aborttia. Teksti saa yleisössä hyvän vastaanoton, mutta Karinille sen kuunteleminen oli tuskallista ja nöyryyttävää. Svenin teksti oli halveksiva kuvaus Karinista, joka oli raskaana toiselle miehelle heidän tavatessaan. Karinille tehtiin laiton raskaudenkeskeytys Tanskassa. Palattuaan voimattomana ja sairaana parin yhteiseen kotiin Karin joutui kertomaan Svenille tapahtuneesta. Tuen ja lohduttamisen sijaan Sven toimitti Karinin psykiatriseen hoitoon, eikä koskaan antanut tälle anteeksi. Illanvietossa humalatilan rohkaisemana Olof pukee sanoiksi huomionsa lukemastaan Svenin kirjasta Pelkuri – joka Olofin mukaan kuvaa kirjoittajaa itseään: "Päähenkilö on sairas mies sairaine vaatimuksineen. Häntä riivaa äitisuhteeseen liittyvä pakkoneuroosi, naisviha, hyperintellektualismi, isäkompleksi, idealismi, seksuaalinen häiriö, narsismi, konservatiivisuus ja harhaluulot."

Karin päättää jättää Svenin, muuttaa äitinsä luo ja alkaa suunnitella yhteistä tulevaisuutta Olofin kanssa. Sven anelee Karinia jäämään, muttei saa tätä muuttamaan mieltään. Äitinsä ollessa matkoilla Karin odottaa Olofia luokseen. Yllättäen Sven ilmestyy paikalle. Henkensä pitimiksi Olof pakenee paikalta ja Sven pakottaa Karinin lähtemään kanssaan takaisin kotiin. Sven vaikuttaa toteuttavan aiemman uhkauksensa. Hän ajaa holtittomasti, kunnes auto suistuu tieltä ja syttyy tuleen. Vakavia palovammoja saanut Karin, hänen odottamansa lapsi ja Sven jäävät eloon. Karin vakuuttaa Svenin olevan lapsen isä, mutta katsoja ei voi välttyä epävarmuudesta asian suhteen.

Karinin ja Olofin rakkaussuhde oli fyysisesti lyhyt, mutta jatkui heidän mielissään aina kuolemaan asti. Miksi Karin säilytti Olofin kirjeet, vaikka tämä pyysi häntä polttamaan ne? Karin keskusteli Alex-pojan kanssa intohimosta, kärsimyksestä ja kuolettavasta rakkaudesta. Edith Södergranin runon Maa, jota ei ole Karin sanoi kertovan rakkaudesta ja unelmista siitä, jota ei voi saada. Olofin kirjeet olivat hänelle pakopaikka todellisuudesta Svenin kanssa.Sveniä ja Olofia on luonnehdittu arkkivihollisiksi keskenään. Vuosikymmenet he ryöpyttivät toisiaan kirjoittamissaan artikkeleissa ja kirjoissa. Molemmat kirjoittivat koko elämänsä samasta naisesta- toinen kuvaten häntä enkelinä, toinen huorana. Karin ja Sven elivät yhdessä Svenin kuolemaan asti vuonna 1996. Olof ja Karin kuolivat molemmat vuonna 2002.

Elokuvan liikkuminen kolmessa aikatasossa konkretisoi ylisukupolvisen trauman kehittymistä, salattujen ja käsittelemättömien tapahtumien herättämien tunteiden siirtymistä eteenpäin seuraavalle sukupolvelle. Tarina auttaa ymmärtämään Alexin tunteidensäätelyn vaikeuksia, mutta on samalla vain osatotuus, joka jättää Sven Stolpen pahuuden lähteeksi. Katsoja voi vain kuvitella sitä todellisuutta, jossa Sven on kasvanut. Yksikään ihminen ei ole synnynnäisesti paha. Pahuuden kohteeksi joutunut yrittää ratkaista sietämätöntä tuskaansa tuottamalla sen eläväksi suhteessa ihmisiin lähellään. Varhaisiin suhteisiin kytkeytyvät sietämättömät kokemukset synnyttävät katkeruutta ja vihaa. Alistetuksi ja nöyryytetyksi tulemisen kokemuksia pyritään myöhemmin elämässä työstämään alistamalla ja nöyryyttämällä toisia. Kirjailija Alex Schulmanin haastattelussa asia raottuu – Svenin isä jätti perheen toisen naisen vuoksi Svenin ollessa lapsi. (Kerttula 2020). Svenin viha kohdistui kuitenkin naisiin, ei isäänsä. Parantuminen alkaa vasta kun yksi taakan kantajista uskaltautuu selvittämään sen syntyä. Tietoisuus, ymmärrys, suru ja vastuunotto omasta elämästä mahdollistavat irrottautumisen tuhoavuudesta ja luovat maaperää uuden hyvän hyvälle kasvulle.

Alexin äiti jäi tarinassa sivulliseksi. Ainoa viittaus äitiin oli hänen torjuva asenteensa poikansa psykoterapiaa kohtaan. Äidin pyrkimys ohittaa vaikeat kokemukset siirsivät taakan hänen poikansa kannettavaksi. Vielä tarinan nykyhetkessä äidin sanat "Menneitä ei kaivella" kertoo hänen kokemastaan häpeästä ja yrityksestä unohtaa menneet kokemukset. Edellisessä kirjassaan Schulman on kirjoittanut äitinsä alkoholismista (Frilander 2017). Kirjailija Alex Schulman on löytänyt sanoja sille, mistä häntä edeltävät sukupolvet vaikenivat. "Ylisukupolvisten vaikeuksien sanoittaminen ja havainnointi on tullut luvallisemmaksi, ja häpeä omaa traumataustaa kohtaan on vähentynyt. Se auttaa traumatisoituneita purkamaan ylisukupolvisia taakkojaan ja estää niitä siirtymästä seuraavalle sukupolvelle" (Suokas 2023).


Sanna Aavaluoma

Rooleissa

  • Karin Stolpe - Asta Kamma August

  • Karin Stolpe vanhana - Marika Lindström

  • Sven Stolpe - Bill Skarsgård

  • Sven Stolpe vanhana - Sten Ljungren

  • Olof Lagergrantz - Gustav Lindh

  • Alex Schulman - Sverrir Gudnason

  • Amanda - Sonja RIchter

  • Alex Schulman lapsena - Ossian Skarsgård

Lähteet

  1. Frilander Aino (2017) Alex Schulman piilotteli lapsena äitinsä alkoholismia, mitta 30 vuotta myöhemmin hän kirjoitti siitä kirjan – tarina koskettaa kaikkia, joiden lähipiirissä on juotu. HS. 3.10.2017

  2. Kerttula Suvi (2020) Ruotsalaiskirjailija kirjoitti menestysromaanin isovanhempiensa kolmiodraamasta – Isoäiti säilytti rakastajansa kirjeet, vaikka ne olisivat voineet tapaa hänet. IS 8.6.2020

  3. Lindqvist Marja (2022). Pirkko Siltala 90 vuotta. Psykoterapia 2022, 41 (3). Therapeia-säätiö ja Therapeia-yhdistys.

  4. Suokas Anne (2023) Alkusanat teoksessa Linner & Hipp (toim.) Trauma-informoitu työote. PS-kustannus.