Postia pappi Jaakobille

Klaus Härön elokuva Postia Pappi Jaakobille vuodelta 2009 perustuu Jaana Makkosen alkuperäiskäsikirjoitukseen. Elokuva on kertomus kahden ihmisen, armahdetun elinkautisvangin ja papin kamppailusta oman elämänsä merkityksen löytämisessä. Se on myös kertomus armosta, myötätunnosta ja uskosta ihmisen hyvyyteen.

Jakob Ljube on rappeutuneessa vanhassa pappilassa asuva eläköitynyt sokea pappi. Jaakobin päivät kuluvat ihmisten hänelle lähettämien kirjeiden parissa. Häntä tähän asti kirjeiden ja arjen askareiden hoitamisessa auttanut naapuri, vanha rouva Brygge on muuttanut kaupunkiin vanhainkotiin. Jaakobin elämä vanhassa talossa on karua, mutta hän pelkää, ettei kaikki hänelle osoitetut kirjeet löytäisi perille, mikäli hän muuttaisi muualle. Jaakob tarvitsee uuden apulaisen kirjeiden lukemiseen ja niihin vastaamiseen.

Leila Sten on kärsinyt elinkautisvankeusrangaistustaan kaksitoista vuotta ilman yhtään lomapäivää tai perhetapaamista. Leila on juuri saanut armahduksen ja pääsee vapaaksi. Vankilan johtaja kertoo saaneensa Leilalle tehdyn ehdotuksen avustajan paikasta syrjäisessä pappilassa. Leila suhtautuu tarjoukseen epäluuloisesti, mutta ottaa paikan vastaan. Ensi kohtaamisessaan Jaakobin kanssa Leila ilmoittaa, ettei aio viipyä pitkään, eikä myöskään aio tehdä taloustöitä.

Ihmiset lähettävät Pappi Jaakobille kirjeitse esirukouspyyntöjä erilaisissa vaikeissa elämäntilanteissa. Jaakob vastaa jokaiseen kirjeeseen niihin sopivilla Raamatunlauseilla ja allekirjoittaa ne "Rakastavin terveisin Pappi Jaakob". Hän säilyttää kaikki saamansa kirjeet, sängyn alunen on niitä täynnä. Leila ei kirjeitä arvosta. Hän nakkaa osan saapuneesta postista pihakaivoon. Jaakob kertoo tehtävästään Leilalle: "Ihmisten on hyvä tietää, että on joku, joka muistaa, ettei yksikään Luojan luoma ole unohdettu tai turha. Jokaisen pyyntö on tärkeä ja arvokas. " Kun Jaakob sanoo anovansa kirjeiden kirjoittajille armoa, Leila ymmärtää oman armahduksensa olevan Jaakobin ansiota. Jaakob toteaa olleensa vain armon välikappale. Leilaan tekee vaikutuksen kirje Minnalta, joka Jaakobin kannustuksella ja rahallisella avustuksella rohkaistui jättämään väkivaltaisen miehensä.

Lapsesta asti Jaakob on halunnut kuulla Raamatun kertomuksia. Varttuessaan hän koki ihmisten auttamisen tehtäväkseen. Ihmisten kirjeet antavat Jaakobin elämälle merkityksen. Kun kirjeiden tulo lakkaa Jaakob kokee, ettei Jumalalla ole enää hänelle tehtävää, eikä häntä enää tarvita. Jaakob joutuu hätääntyneeseen sekavuustilaan. Hän pyytää Leilaa kattamaan juhlapöydän, milloin tahansa saapuville vieraille ja lähtee kohti kirkkoa vihkimään paria, jota ei todellisuudessa ole. Eikä ole kasteeseen tuotavaa lastakaan. Leila seuraa Jaakobia kirkolle ja kertoo tälle, ettei kukaan ole tulossa. Leilalle Jaakobin ahdistuneisuuden todistaminen on liikaa. Hän jättää Jaakobin yksin kirkkoon, vaikka tämä pyytää Leilalta apua takaisin kotiin päästäkseen.

Jätettyään Jaakobin selviytymään yksin tyhjästä kirkosta kotiin Leila putoaa syvään häpeän kokemukseen. Ensin hän yrittää selviytyä siitä ulospäin ilmaistulla vihalla. Hän ryöstää osan Jaakobin rahoista ja soittaa taksin lähteäkseen pappilasta. Taksin takapenkillä Leila ei kykene vastaamaan kuljettajan kysymykseen ajon päämäärästä. Koettu hyvä kuitenkin pitää hänet kiinni pappilassa. Molemmat teot herättävät yhä syvemmän häpeäreaktion, josta ulospääsynä Leila näkee ainoastaan kuoleman. Häpeäraivo kääntyy sisäänpäin ja Leila yrittää hirttäytyä. Viime hetkellä Jaakob palaa kotiin ja toteaa "Olet vielä täällä!".

Häpeä on reaktio hyväksyvän vastavuoroisuuden puutteeseen ja sen seurannaiset voivat olla ruumiillisia reaktioita, itseen ja toisiin kohdistuvaa raivoa sekä kosto- ja väkivaltamielikuvia ja niiden ilmaisun herättämää syyllisyyttä. Häpeään kytkeytyy itseä ja häpeään liittyvää toista vastaan kääntyminen, itsetunnon romahtaminen, lamaantuminen, häpeäraivo, häpäisy ja toisen mitätöinti. (Ikonen ja Rechardt 1994) Myötätuntoa voidaan ajatella vastamyrkkynä häpeälle, sillä häpeä aktivoi aivojen uhkajärjestelmää, kun taas myötätunto aktivoi aivojen rauhoittumisjärjestelmää. (Myllyviita 2020). Jaakob pysyi vakaana ja myötätuntoisena Leilan rajuistakin tunnereaktioista huolimatta. Vastoin yleistä ajatusta hyvän vastaanottamisen helppoudesta, se voikin olla sietämätön kokemus. Hyvän läheisyydessä oleminen muistuttaa kipeästi sen aiemmasta puuttumisesta suhteissa itselle tärkeisiin ihmisiin.

Jaakobin painiksi kutsutaan ihmisen henkistä kamppailua suuren sisäisen ristiriidan kanssa. Pappi Jaakob ja Leila kamppailivat kumpikin oman olemassaolonsa oikeuden ja merkityksellisyyden löytämiseksi. Jaakobille toisten auttaminen on helppoa. Haasteellisemmaksi koituu Leilan kieltäytyminen pelastetuksi tulemiselta. Leila puolestaan on menettänyt elämässään lähes kaiken – vauvalle elintärkeän oikeuden turvaan ja turvaa puolustaessaan vapautensa. Tekonsa vuoksi hän kokee kuitenkin myös suurta häpeää.

Leila ymmärtää kirjeiden merkityksen Jaakobille ja alkaa toimia Jaakobin hyvää ajatellen. Hän yrittää turhaan pelastaa kaivosta sinne heittämiään kirjeitä sekä vaatii postinkantajaa tulemaan entiseen tapaan - soittaen postipyöränsä kelloa ja huutaen "Postia pappi Jaakobille!". Seuraavana päivänä postimiehellä on tuomisinaan vain Anttilan postimyyntikuvasto. Leila ei halua tuottaa Jaakobille pettymystä vaan pyytää tätä totuttuun tapaan pihapuun alle kuuntelemaan päivän kirjeitä. Leila repii kuvaston sivun kuin avatakseen kirjeen ja keksii sen sisällön. Jaakob alkaa pohtia kirjeiden merkitystä yksinäisessä elämässään. Hän toteaa: "Vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi. Ehkä he kaikki olivatkin minua varten. Ehkä kirjeet olivat Jumalan tapa johtaa minut kotiin."

Leila toteaa vielä olevan jäljellä yksi kirje, ja alkaa kertoa omaa tarinaansa, kuin lukien uutta kirjettä. Hän kertoo kasvaneensa vihapäisen äidin ja suojelevan isosiskon kanssa. Liisa-sisko otti vauvalle osoitetut lyönnit vastaan. Myöhemmin sisko meni naimisiin. Hän löysi väkivaltaisen miehen, ja muutos elämässä oli lyöjän vaihtuminen. Kerran siskonsa luo mennessä Leila tuli vakavaan väkivaltatilanteeseen – ja puukotti siskonsa pahoinpitelijän kuoliaaksi. "Halusin siskolleni parempaa ja vein sen vähänkin mitä hänellä oli Kuka tällaista armahtaa sen minä halusin kysyä" sanoo Leila Jaakobille.

Jaakob hakee Leilalle pinon Liisan kirjoittamia kirjeitä ja jättää Leilan rauhassa niitä lukemaan. Kahvinkeittoon lähtevä Jaakob horjahtaa ja ottaa tukea Leilasta. Heidän käsiensä kosketuksessa välittyy lämpö, myötätunto ja lohtu. Kirjeissään Liisa kirjoittaa Leilan olleen ainoa, joka näki hänen hätänsä. Liisa suri, ettei ollut saanut yhteyttä Leilaan, kaikki hänelle osoitetut kirjeet palautuivat avaamattomina. Leilan itku sisarensa kirjeiden ääressä on puhdistavaa ja anteeksi antavaa. Liisan viestien Leilalle toimittaminen jäi Jaakobin viimeiseksi tehtäväksi. Leila löytää Jaakobin kuolleena tuvan lattialta. Leila saattaa Jaakobin pihaltaan viimeiselle matkalle. Myös Leilalle koittaa uusi elämä. Hän jää katsomaan saamastaan kirjepinosta sisarensa Liisan osoitetta.

Wennbergin (2018) mukaan "anteeksianto edustaa sekä moraalisen ajattelun että inhimillisyyden korkeinta tasoa. Kuka tahansa oppii pyytämään anteeksi, anteeksiantoon pystyvät vain vahvimmat. Moraalisen oikeuden vaatiminen ja vaaliminen on suurta, mutta vielä suurempaa on anteeksiannon ja armon osoittaminen."

Rooleissa

• Leila Kaarina Hazard

• Pappi Jaakob Heikki Nousiainen

• Posteljooni Jukka Keinonen

• Vankilanjohtaja Esko Roine

• Leilan siskon ääni Kaija Pakarinen

Lähteet

1. Rechardt Eero ja Ikonen Pentti (1994). Häpeä psyykkisen lamaannuksen aiheuttajana. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 1994; 110(3):278-  https://www.duodecimlehti.fi/duo40053

2. Wennberg Mikko (2018). Anteeksiannosta ja armosta. Uusi Suomi -blogi 2.4.2028. https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/wennberg/253215-anteeksiannosta-ja-armosta/