Sisältä kaunis

02.09.2018

Maailmassamme kiinnitetään paljon huomiota siihen, miltä asiat ja ihmiset näyttävät. Missä määrin ulkokuori ohjaa ajatuksiamme, odotuksiamme ja oletuksiamme siitä mitä on sisäpuolella? Mitä ulkoisen korostamiseen liittyy? Onko se sisäisen tyhjyyden korvaamista korealla ulkokuorella? Onko se esteettinen kyky, joka toisilla on ja toisilta puuttuu? Kulkevatko ulkoinen ja sisäinen kauneus käsikkäin?

Esillä olon tarve ei ole vain meidän aikamme ilmiö. Ennen kameroiden aikaa ihmiset maalauttivat itsestään muotokuvia. Kun kamerat tulivat osaksi puhelimia, kuvaaminen arkipäiväistyi monella tavalla. Ulkonäköön liittyvät paineet ovat ottaneet vallan yhä pienemmistä lapsista. Vuoden turhakkeiden listalla useita kertoja mainitusta selfiekepistä on tullut arkinen vakiovaruste. Jotakin ikävää on kuitenkin tapahtunut. Arviointikyky sen suhteen, mitä itsestä ja toisista otettujen kuvien julkisuudessa jakaminen palvelee, on kadonnut. Kertovatko ne asioita, jotka herättävät mielenkiintoa persoonaamme ja ihmisyyttämme kohtaan? Vai palvelevatko ne sen näyttämistä mitä olemme ulkoisesti saavuttaneet? Omana itsenään oleminen tuntuu liukuvan ihmisestä aina kauemmas kun päivittäinen töröhuulikuva on saatava jostakin menomestasta päivitettyä ainakin faceen, instaan ja snapshattiin. 

On tärkeää, että pyrimme elämässämme, ihmissuhteissamme ja työssämme mahdollisimman hyvään. On myös tärkeää, että uskomme toisistamme hyvää. Toisinaan tuntuu kuitenkin siltä, että hyvä sekoittuu illuusioon täydellisyydestä ja siihen pyrkimisen tärkeydestä elämässä. Ensin toisia idealisoidaan, ja kun odotukset eivät täyty, mielikuvat romahtahtavat. Tavallisuudelle, epävarmuudelle ja epäonnistumiselle on kapeasti tilaa. Perfektionismi johtaa pettymykseen. Jos epäonnistuminen ei ole sallittua, ei täydellinen muuttuu helposti luuseriksi. "Luuserit" voivat suojautua häpeältään lyöttäytymällä yhteen halveksimaan niitä, joilla näyttää menevän hyvin. Kummallakaan ryhmällä ei ole sisäisesti hyvä olla. 

Idealisoinnin ja täydellisyyden pyrkimyksen eetos paljastuu myös monissa suomalaisissa sanonnoissa. Toiseen ihmiseen pettymisen yhteydessä kuulemme usein lausahduksen "Moni kakku päältä kaunis..." . Se sisältää ääneen lausumattoman jatkon mädäntyneestä sisuksesta. Illuusio täydellisistä menestyneistä perheistä romahtaa kun "hyvän perheen" isä on väkivaltainen,  "hyvän perheen" lapsi tekee rikoksen tai "hyvän perheen" äiti löytää uuden miehen. Onnellisina pidettyjen tuttavien ero ja piinaavat riidat omaisuuden ja lasten jakamisesta romahduttavat onnellisuuden kulissit. Sosiaalityön ammattilaiset ovat keinottomia toimimaan perheissä, joissa lukuisista lastensuojeluilmoituksista huolimatta on ulkoisesti kaikki hyvin. 

Edinbourghin kasvitieteellisen puutarhan syrjäisessä kolkassa sijaitsee kuningatar-äidin muistolle rakennettu osa puutarhaa. Siellä on pikkuruinen talo, jonka sisäkaton kuviot rakentuvat kävyistä ja seinät on peitetty erilaisilla simpukoilla.  Ne muodostavat käsittämättömän kauniin kehyksen maisemalle, joka vaihtelee eri vuoden aikoina ikkunan takana. Puutarha näytti näin runsaalta ja vehreältä heinäkuussa. Saatoin kuvitella näkymän syksyn väreissä, sateen piiskaamana, talvella lehdettömänä tai lumen peitossa ja taas tulevana keväänä hennon vihreän herätessä uuteen kasvuun.  

Miten me ihmiset voisimme kiinnittää hieman vähemmän huomiota toistemme vaihteleviin ulkoisiin asuihin? Miten voisimme ulkokuoren sijaan uskaltautua tutustumaan toistemme sisäisiin maailmoihin - ensin vaikka varovaisesti oven suusta tai ikkunan takaa - odottaen kutsua sisään. Joskus ovi pysyy suljettuna, emmekä saa kutsua. Sekin on hyväksyttävä. Jokaisessa ihmisessä löytyy kuitenkin puutarhassa löytämääni verrattavissa oleva erityinen, omanlainen, ei aina symmetrinen, mutta hänen elämänsä aikana rakentunut ainutkertainen mielen sisäinen maailma. Ollessamme kosketuksissa hyvään omassa sisäisessä maailmassamme, näyttäytyy myös ulkopuolellamme olevassa kauneutta riippumatta siitä, onko maisema kesäinen vai talvinen. Se, mitä seinien ja kattojen koristeena sisäisissä taloissamme on, vaihtelee. Joskus rakennelmat sortuvat tai haluamme muuttaa sisustusta. Joskus pakkanen puree kasvustoa tai kuuma kesä kuivaa sen. Muutoksen ja korjauksen aikana näyttää sekaiselta. Muutos on usein kivuliasta, mutta kaaoksesta rakentuu uusi järjestys, kun sille annetaan aikaa. Kuivan kauden jälkeen tulee sade, jokaista talvea seuraa uusi kevät. Nähdään toistemme eritahtisuus - toisen herätessä uuteen kevääseen toinen on vaipumassa talven lepoon. Arvostetaan toistemme keskeneräisyyttä, repaleisuutta ja epätäydellisyyttä.  Ne tekevät meistä Ihmisen, sisältä kauniin. 


Sanna Aavaluoma