Valon ja varjon leikkejä

05.01.2020

Varjo syntyy voimakkaan valon vaikutuksessa. Se on valoa läpäisemättömän taakse muodostuva ympäristöään hämärämpi tila tai alue. Yhdestä suunnasta tuleva pistemäinen valon lähde synnyttää selkeärajaisen mustan sydänvarjon. Laajempi valonlähde saa aikaan varjon, jossa sydänvarjoa ympäröi harmaa puolivarjo. Varjo osana ihmisen mieltä on innoittanut monia mystikkoja ja ajattelijoita. Psykoanalyyttisessa ajattelussa puhutaan tiedostamattomasta, piilotajunnasta ja varjosta. Mielen sisällä varjo sisältää ja edustaa jotakin sellaista, jota ei haluta nähdä. Varjossa voi olla jotakin synkkää, pelottavaa tai vaarallista. Varjot ovat kuitenkin osa todellisuuttamme. Mitä tapahtuu, jos emme halua tai kestä nähdä varjoamme? Miten tunnistamaton varjo muistuttaa olemassaolostaan? Voiko omia varjojaan ajaa takaa? Entä jos jäämme omaan varjoomme? Voimmeko joutua kumppanimme varjoon?

Sigmund Freudin mukaan ihminen joutuu varhaislapsuudesta alkaen sopeutumaan elämän realiteetteihin ja todellisuuden vaatimuksiin, jotka estävät häntä saavuttamasta halujaan, ja mielihyvän kokemuksia. Myös psyykelle sietämättömät kokemukset jättävät ihmiseen jälkensä. Tiedostamattomassa sijaitsevat tietoisuuden ulkopuolelle suljetut toiveet, pettymykset, kokemukset, ajatukset ja fantasiat. Freud kuvasi toistamispakkona sisäistä voimaa, joka saa ihmisen tiedostamattaan uudelleen ja uudelleen hakeutumaan tilanteisiin, joissa koettu trauma toistuu - etsien vastausta, ymmärrystä, merkitystä tai rauhoittumista siihen mikä on tuottanut psyyken sietokynnyksen ylittänyttä kipua.

Carl Gustav Jung käytti tiedostamattoman sijaan piilotajunnan käsitettä ja esitti siinä olevan kaksi tasoa, persoonallinen ja kollektiivinen. Varjo on Jungin mukaan tietoisen tajunnan kanssa ristiriidassa oleva osa persoonallisuutta. Se koostuu ihmisen itsessään vastenmielisenä tai heikkona pitämistä taipumuksista ja piirteistä, joita hän kenties myös haluaa salata itseltään ja muilta. Mitä vähemmän tietoinen ihminen on varjostaan, sen mustempi ja tiiviimpi se on. Oma varjo projisoidaan toisiin ihmisiin ja nähdään heissä. Ihminen ei Jungin mukaan valaistu kuvittelemalla valoa vaan tulemalla tietoiseksi pimeydestä. Varjo voi tulla ihmiselle vahingolliseksi, jos se sivuutetaan tai ymmärretään väärin. Modernissa Jungilaisuudessa kirkkaalla varjolla viitataan ihmisessä oleviin käyttämättömiin mahdollisuuksiin.

Objektisuhdeteoreetikot (Melanie Klein, Ronald Fairbairn, Donald Winnicott) kiinnittivät erityistä huomiota ihmissuhteiden ja niiden sisäistymisen merkitykseen ihmisen kasvussa ja kehityksessä. Objektisuhteiden kautta voidaan ymmärtää sekä mielen rakenteita että sietämätöntä ahdistusta vastaan muodostuvia psyykkisiä suojamekanismeja. Sekä hylkäävä, kaltoin kohteleva, liiallisen kietoutunut tai tunkeutuva hoivaympäristö vaurioittavat kehittyvää lasta. Otto Kernberg (1991) on kuvannut sadomasokismia vihan ja rakkauden mielessä yhdistymisen epäonnistumisena. Vihan ja rakkauden jääminen toisistaan irrallisiksi aiheuttaa tuhoavuutta intiimissä suhteessa.

Varhainen hylätyksi tulemisen kokemus jättää ihmiseen haavan, jonka syntyä ei voi muistaa. Kipu kuitenkin muistuttaa haavan olemassaolosta. Hylätyn haava voi estää kiinnittymisen toiseen ihmiseen, sillä vereslihalla oleva haava ei kestä tulla kosketetuksi. Jokainen yhteys toiseen ihmiseen on mahdollisuus parantavaan läheisyyteen ja haavan parantumiseen sisältäen samalla myös pelon ruven auki revityksi tulemisesta. Kivun pelko säpsähdyttää ja saa perääntymään. Mieleen tallentunut tuska muuntuu ajan myötä peruskokemukseksi hyvän kestämättömyydestä ja hylkääminen toistumisesta ennemmin tai myöhemmin. Yksinäisyys auttaa haava kuroutumaan umpeen, mutta paksun arpikudoksen alla tuntoaisti on turtunut. Kun toisen kosketus ei tunnu, sen arvoa tai merkitystä ei tarvitse kokea, kipua voidaan vähätellä, toisen tarvitseminen voidaan kieltää.

Valitettavasti turvallisuus voi muodostua luottamuksesta pahan jälleen tapahtumiseen. Toistuvat suhteet, joissa tulee satutetuksi ja hylätyksi repivät rupea auki, ylläpitävät kipua eivätkä päästä haavaa parantumaan. Hylkäämisellä haavoittunut katkaisee suhteitaan nopeasti, sillä hylkääminen paradoksaalisesti suojaa. Kun hylkää ensin, ei tule hylätyksi. Kun satuttaa ensin, ei ehkä tule satutetuksi tai sattumiseen voi valmistautua.

Lapsi, joka on oidipaalisessa kehityksessään jäänyt vaille turvallista turhautumisen kokemusta tai on tullut vanhemman taholta liialliseen läheisyyteen kiedotuksi, jää kielletyn valloittamisen loukkuun ja koukkuun. Myöhemmin elämässä saavutettu saavuttamaton, kielletty kohde lakkaa olemasta kiinnostava ja kiihottava, on löydettävä uusi kohde jota tavoitella. Samassa kasvuvaiheessa hylätyksi, torjutuksi tai nöyryytetyksi tullut lapsi sisäistää itsestään kokemuksen siitä, ettei ole arvokas ja ainutlaatuinen. Nämä molemmilla tavoilla lapsen kannalta epäsuotuisat oidipaaliset ratkaisut selittävät osaltaan sitä, miksi jollekin varatun kumppanin tavoittelu ylläpitää jännitettä tai toinen tyytyy olemaan salattu kakkosvaihtoehto uskoen, ettei ole riittävän hyvä ollakseen jonkun ensisijainen valinta.

Lapsen yksityiseen mielen tai ruumiin tilaan tunkeutuva kasvuympäristö estää omien rajojen kehittymisen suhteessa toisiin. Seksuaalista väkivaltaa kokeneella on kaksi vaihtoehtoa käsitellä ja kohdata kokemaansa kaltoinkohtelua ja kauhua. Kaikesta läheisyydestä kieltäytyminen voi olla ainoa keino suojata itseä ja turvata oma koskemattomuus. Jos uskallus läheisyyteen voittaa ja uusi yhteys mahdollistuu, vastavuoroisuus parantaa vaurioitunutta mielen läheisyyskudosta. Mikäli koettua traumaa ei voi tunnistaa tai kertoa kumppanille, ei toisella ole mahdollisuutta kuulla, kunnioittaa ja pyrkiä erityiseen herkkyyteen seksuaalisessa kontaktissa. Jokin osa traumasta aktivoituu uudelleen oman kumppanin kanssa, joka muuttuu mielessä kaltoin kohtelijaksi. Kumppani ei välttämättä ole tästä lainkaan tietoinen, hän kohtaa vain satutetun puolisonsa kauhun tai etääntymisen. Kärsimys ja trauma toistuvat, sillä puoliso rikkoo rajoja jatkuvasti tietämättään. Vasta tästä tietoiseksi tuleminen mahdollistaa vähittäisen turvan lisääntymisen. Silloin hyväksikäytön ja hyvän seksuaalisuuden erottuminen toisistaan voi alkaa vähitellen hahmottua tietoisessa ja tiedostamattomassa mielessä ja kokemuksissa.

Edesmennyt eetikko Martti Lindqvist korosti kirjoituksissaan ja puheissaan sitä, että pahuus on osa ihmistä. Ihminen ei voi valita elämäänsä vain hyvää, koska siihen kuuluu pahaa, haavoittumista ja kipua. Siksi elämän kokemusten kohtaaminen terapiassakin sattuu. Kirjassaan Auttajan varjo (1990) hän rohkaisee meitä tutustumaan omaan varjoomme, jopa määrittelee sen ihmisen tehtäväksi. Ylikiltti, ylihyvä ihminen ei näe omaa varjoaan. Hyvänä olemisen pakko aiheuttaa voimattomuutta ja riskin tulla uhriksi tai hyväksikäyttäjäksi. Uudistuminen ja elämässä eteenpäin pääseminen on dialogia pahan kanssa. Oman varjon katsominen mahdollistaa muutoksen.

Kaikki kokemuksemme vaikuttavat seksuaalisuuteemme, sen ilmaisuun sekä siihen, minkälaisena koemme kumppanimme. Mikä tahansa ihmiseen voimakkaasti vaikuttanut kokemus tai tunne voi myös seksualisoitua. Ihmisen mieli pyrkii ratkaisemaan asioita. Ratkaisu voi merkitä vastauksen löytymistä kysymykseen, ymmärryksen löytymistä itsessä tai itseä hämmentävään asiaan. Se voi myös merkitä uusien kysymysten syntymistä asiasta, joka on alkanut avautua omassa mielessä. Psykoterapiaan hakeutuminen on aina jossakin määrin halua tutustua omaan varjoon. Joskus ihminen havahtuu varjoihinsa itse, joskus puoliso mahdollistaa sen. Parin yhteinen varjo on yhden ihmisen varjoa suurempi. Joskus puoliso myös toimii kirkkaan valon tavoin tuoden sydänvarjon näkyviin.

Seksuaalista toimintaa kutsutaan usein aikuisten leikiksi. Valon puolella elämää olevat kokemukset auttavat meitä kokemaan ja tuottamaan hyvää ja rakentavaa ihmissuhteissamme. Valon kokemuksia ovat rakastetuksi, arvostetuksi, hyväksytyksi ja kunnioitetuksi tulemisen kokemukset, jotka sisältävät myös rakkaudellisia rajoja sekä pettymyksissä kannatelluksi tulemisen kokemuksia. Mustan varjon kokemuksia ovat kaltoinkohtelun, hylätyksi tulemisen ja nöyryyttämisen kokemukset. Mustien varjojen leikit muuttuvat vaarallisiksi, jos niiden tiedostamattomaksi tavoitteeksi muodostuu pyrkimys saada oma kärsimys hallintaan toisen kärsimyksen avulla. Silloin leikki on rinnakkaisleikissä tapahtuvaa oman päämäärän tavoittelua toisen kustannuksella. Yhteisessä leikissä sen sijaan kuun voidaan kuvitella olevan juustokuu - ja tarkemmin katsottuna se muuttuukin omenaksi. Ja mikäs sen maukkaampaa kuin omenan kera nautittu juusto!   


Sanna Aavaluoma

Kuva; Jari Suvanto