Voiksä olla?
Mitä on oleminen? Onko se sietämättömän kevyttä? Herättääkö se ahdistusta? Pidämmekö itsemme kiireisenä välttääksemme pysähtymistä - joka mahdollistaisi sisäisen äänemme kuulemista? Jos kuuntelisimme, mitä se meille sanoisi? Minkälaisia olemisen tapoja tunnistat itselläsi ja läheisilläsi olevan?
Jatkuva kiire ja vapaan odottaminen tuntuvat kuuluvan arkipäiväämme. Ihmiset kaipaavat vuorokauteen enemmän tunteja ja viikkoon enemmän päiviä jotta saisivat tehdyksi kaiken mitä pitäisi saada tehdyksi. Mitä tapahtuisi jos aikaa voisikin saada enemmän? Kykenisimmekö käyttämään sen siihen, mihin nyt unelmissamme sen käyttäisimme? Onko ajanpuutteen syynä kuitenkin pohjimmiltaan se, ettemme osaa luopua mistään? Kun maailma tarjoaa niin monia mielenkiintoisia asioita ja haasteita, otamme niitä vastaan kunnes kalenterimme on liian täysi. Jos aikaa olisikin enemmän, olisiko myös kalenterimme entistä täydempi ja kiireen tuntu nykyistäkin suurempi?
Tekemisen kautta arvonsa tuntevien tai hyväksytyksi tulevien maailmassa oleminen ei ole minkään arvoista. Lasten laulussa Oskari Olematon asuu nollakatu nollassa. Ellei häntä löydetä, niin annetaan olla. Merkitseekö tuo Oskarin yksin jättämistä vai sitä, että hän saa olla omissa oloissaan? Hoivaympäristöissä työtä tekeviltä kuulen usein kertomuksia siitä, että jos haluaa olla potilasta varten ja istahtaa hänen seurakseen, saa kuulla kipakan kysymyksen "eikö sulla ole oikeita töitä tehtävänä?" Tällainen hoivatyön todellisuus kertoo surullista tarinaa siitä, ettei siellä aina arvosteta toisen kanssa olemista, ellei siihen liity jokin konkreettinen tekeminen.
Kun ihminen jää eläkkeelle, hänestä tulee Oloneuvos. Valtaosa ihmisistä odottaa tuota aikaa, jolloin ei olisi enää velvollisuuksia tai vastuita. Osalle ihmisistä eläkkeelle jääminen merkitsee uuden ajan alkua, mahdollisuutta määritellä itse oman ajan käyttöä. Toisille se on kuitenkin henkisen alamäen ja merkityksettömyyden kokemuksen alku.
Mitä ihmiselle tapahtuu kun hänellä on aikaa? Alkaako silloin olemisen sietämätön keveys? Alkavatko silloin ajatukset tai pintaan kumpuavat tunteet painaa? Mitä ihminen tekee ahdistuksellaan? Kestääkö hän kuunnella sisintään ja sitä, mitä sieltä alkaa kuulla vai pitääkö aika täyttää uusilla asioilla? Hankalan olon kanavoiminen tekemiseen voi olla helpottavaa tai pakonomaista. Keskeistä kaiketi on se, tuleeko siitä, millä aikansa täyttää hyvää mieltä ja merkityksellisyyden kokemuksia.
On hämmentävää, että palautuminen, lepo ja virkistys edellyttävät tämän päivän ihmiseltä niiden ostamista. Joogaretriittejä järjestetään toisella puolella maailmaa - vuoristoissa ja sademetsissä. Rentoutuakseen kaupunkilainen voi myös ostaa ohjattua olemista tai valvottuja päiväunia. Nukahtaminen on irrottautumista kontrollista. Unimaailma on paikka, jota emme voi hallita. Hallitsemattomuuden kohtaaminen voi olla niin pelottavaa, että syntyy nukahtamisen ja unen ongelmia. Olemme tulleet pisteeseen, jossa joudumme ostamaan jonkun valvomaan untamme.
Halutessaan viettää aikaa kaverin kanssa, lapset kysyvät "Voiksä olla?". Voisimmeko me aikuisetkin kysyä rakkailtamme samoin ja ilman suunnitelmaa olla yhdessä. Olemisen ydin on sisäinen kokemus toisen kanssa olosta. Koko elämämme ajan hyvät suhteet sisäistyvät ja elävät mielen sisäisessä maailmassamme. Siten hyvät kokemukset läsnäolevasta yhdessäolosta kulkevat mukanamme vaikka olisimme yksin.
Sanna Aavaluoma